Tietoa mainostajalle ›

PÄIVÄN TÄRPIT 3+1

18.3.2015

Ajattelin vielä vinkata teille parista hyvästä tärpistä tänään alkavilla Sokoksen 3+1-päivillä. Vapaapäivän aamuni alkoi kupposella kahvia ja muhkealla voileivällä. Nautiskelin erkkerissä nojatuolilla aamiaista ja selailin lehtiä ja 3+1-kuvastoa

Tänään tulee myyntiin mm. seuraavat kaksi omaa suosikkiani.
Filippa K:n perusteeppari, valkoisena ja beigenä (29,95€). Tämän paidan malli on suhteellisen kapea, hihat ovat puolipitkät. Materiaali on pikkuisen joustavaa, joten tämä on hyvä napakka aluspaita neuleiden ja bleiserien alle. Pidän kaula-aukon maltillisesta avonaisuudesta, se ei ole tiukka muttei liian avarakaan. Vaatekaapin ehdottomia perustarvikkeita. Pesusta vielä mainitsen, että t-paidassa on lycraa, joten vaikka pääosin onkin puuvillavaate, ei sitä kannata pestä yli 40-asteessa.
Philosophyn kosmetiikka ihastuttaa minua keveydellään ja eipä haittaa purkkien kaunis ulkoasukaan. Hope in a jar (25,90€) on peruskosteusvoide, jota itse levittelen kasvoille vähän milloin sattuu, etenkin tällaisina vapaapäivinä kun olen ilman meikkiä, saatan kosteuttaa tuolla kevyellä voiteella kasvojani pitkin päivää. Kosteutus on niin tärkeää iholle ja etenkin nyt keväällä jotenkin iho tuntuu kaipaavan erityishoivaa. Jos siis pidät kevyestä ja ilmavasta kosteusvoiteesta, tämä on hyvä valinta.
Bongaa kuvasta pieni pörröinen tyttö, joka osallistui mamin touhuiluun tarkkailijan roolissa. Harmi etten saanut kameralle pientä nassua tällä kertaa. Ja katsokaa mikä aurinko tulvii sisälle. Ihanaa.

Pääset selaamaan Sokoksen 3+1-kuvastoa tästä.

"yhteistyö"



2 comments

  1. Hope in jar-tuntui ihan kivalta, melkein voisi hankkia joskus uudestaankin :)

    www.peaceandstyle.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään myös siitä, se on minulla sellainen jokapaikan voide, lisäilen sitä päivän mittaan kasvoille ja tykkään käyttää aamuisin meikin alla myöskin.

      Poista