IHANA HELSINKI-PÄIVÄ

31.5.2018

Tällä viikolla olen tosiaan ollut kahtena päivänä Helsingissä, molemmat päivät alkoivat ihanilla aamiaistapahtumilla. Ensin oli edellisen postauksen Iittala ja eilen Nanson aamupressi, jossa esiteltiin ensi syksyä. Minulle tulee tosi paljon kutsuja erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin, todella harvoin tulee lähdettyä täältä Turusta niihin. Etenkin kun vielä kävi päivätöissä, ei ollut mitään mahdollisuutta osallistua tapahtumiin. Nyt osaankin arvostaa tätä aikaa, jolloin pääsen itselleni tärkeisiin tilaisuuksiin. 

Paitsi että on kiva kuulla brändien uutuuksista ja ajatuksista, on näissä tapahtumissa tärkeä sosiaalinen aspekti - kun tekee töitä kotoa käsin eikä ole työkavereita, on todella antoisaa nähdä kollegoita. 
 

Noora Niinikosken luoma Nanson mallisto puhuttelee minua kovasti. Itse olen melko maltillinen ja hillitty pukeutuja, vaikka tykkäänkin kokeilla yksityiskohtia ja välillä rohkeitakin elementtejä. Eniten kiinnitän omassa pukeutumisessani huomiota vaatteiden siluetteihin ja materiaaleihin. Itse viihdyn parhaiten melko väljälinjaisissa vaatteissa. Pidän myös selkeistä vähän yksityiskohtia sisältävistä vaatekappaleista. Siksi "se joku kiva" juttu vaatteissa saa mielellään olla vaikkapa tyylikäs kuosi.

 
-Nansolta tulee syksyllä takkejakin-

Mutta arvatkaas mihin vaatekappaleeseen ihastuin kaikista eniten - no ihanaan kepeään villakangastakkiin. Yksinkertainen ja pehmoinen takki sai (melkein) toivomaan syksyn saapumista. Vakavasti puhuen ei todellakaan, sillä onneksi kesä on vasta edessä. Mutta rakastan erityisen paljon syksyisiä vaatteita - neuleita ja takkeja. Takkia oli mustana ja tummanvihreänä, näen niin itseni molemmissa sävyissä. Kuvassa kokeilen herkullista tummanvihreää versiota. Pidän takin pituudesta ja sivuilla olevista halkioista sekä siitä miten rennosti hartialinja laskeutuu oman kropan mukaisesti. Nämä takit saapuvat kauppoihin syyskussa - kannattaa pitää mielessä ehdottomasti.


Ja taas löysin ihanan valkoisen t-paidan. Boxi shirt on täyttä puuvillaa ja mitä pehmoisimman tuntuista paksuhkoa puuvillaa. Tällainen rento teepparimalli tarpeeksi pitkillä hihoilla on varmasti monen toivelistalla. Sivuhalkiot viimeistelevät paidan hienostuneen rennon fiiliksen. Peukku - sillä tämän voi yhdistää mihin tahansa alaosaan, enkä heti keksi kesäksi kivempaa yläosaa.


Kollegoista puheen ollen, näin pitkästä aikaa esimerkiksi ihanaa Hannea, jonka "komensin" kuvaan esittelemään unelmaisen pehmoista pooloneuletta.


Pakko tässä vielä hehkuttaa sitä, miten kivasti Nanso on viimevuosina uudistunut. Mallisto on minusta ihan loistava, juuri sellainen vaivaton ja tyylikäs, silti rento. Myös Nanson lookbook-kuvat ovat aivan ihania ja inspiroivia. Asut on stailattu todella kivasti.

 
Tiesittehän että Nanso Grouppiin kuuluu myös sukkamerkki Vogue. Minusta on mahtavaa että kotimainen brändi on luotu niin kansainvälisen tyyliseksi. Voguenkin visuaalinen maailma on moderni ja raikas, puhumattakaan ihanista sukista - huokailin ihastuksesta sukkamallien äärellä. 

Nilkkasukkia olen alkanut käyttää ihan viimeaikoina. Niillä saa kivasti asustettua kenkiä - jep. Tulee mieleen vuosien takaiset Pradan mallistot, joissa korkeisiin sandaaleihin oli yhdistetty ribattuja nilkkasukkia ja ylipolven sukkia. 

Ensi syksynä kuulemma trendikkäimmät sukkahousut ovatkin ribbikuvioisia. Myös ihania hillittyjä pitsikuoseja on tulossa.


Eiliseen Helsinki-päivään liittyi muutakin kuin Nanson aamutilaisuus. Kävin mitä ihanimmalla lounaalla Zarron Irenen kanssa - terkut Irenelle, oli niin mahtavat keskustelut! Tiedättekö että on ihan parhautta saada jakaa ajatuksia samanhenkisten ihmisten kanssa. Lounaan jälkeen vielä piipahdin Asenteen toimistolla palaveeraamassa Anun kanssa. Voi siis sanoa, että eilenkin lähdin Helsingistä hymy huulilla ja kiitollisena siitä miten ihania ihmisiä saan tavata.

Toivottavasti teilläkin on inspiroiva ja mukava viikko meneillään! Nautitaan kesästä ja toisista ihmisistä - sekä niistä kukista!


0 Comments

Lähetä kommentti