Tietoa mainostajalle ›

KUOHUVIINIÄ PIKKUJOULUISSA

25.11.2016


"kaupallinen yhteistyö Solera Finland"

Olen kuulkaas oppinut tänä syksynä uusia asioita viineistä. Australialainen viinibrändi Hardy's valitsi täksi talveksi muutaman bloggaajan viinilähettilääkseen ja minä olen yksi heistä. Pestin myötä pääsin mm. maistelemaan taannoin erilaisia viinejä ja oppimaan hiukan lisää tuosta hienosta juomasta. Vaikka itselläni riittää vielä oppimista tästä aiheesta, olen jo oivaltanut mistä pidän erityisen paljon ja mihin makuihin tai tilanteisiin erilaisia viinejä kannattaa yhdistää. 

Koska nyt juuri juhlitaan pikkujouluja, pääsi testiin ensimmäisenä Hardy'sin Crest-kuohuviini. Päätimme järjestää työporukalla leppoisat pikkujoulut ihan vain työpäivän päätteeksi. Vaikka näissä pikkujouluissa ei ollut oikeasti asukriisejä tai muutakaan tyypillistä pikkujouludraamaa, oli tunnelma silti hulvaton ja myös ylellinenkin.


Juhlapöydän katoin omaan "annemaiseen" tyyliini, johon kuuluu ripaus tekstiileitä, valkoisia astioita, kangasservietit, ylellistä lasia ja sinne tänne siroteltuja sekalaisia kukkien oksia. Sain Linumilta lainaksi kevätkokoelman herkän pellavaliinan, lautaset ovat kotoa tuodut Teemat ja upeat lasit Orreforsilta. Kukat kipaisin Piia Jaalalta tietysti.



Hardy's Crest-kuohuviini on niin kauniissa pullossa, että se tietysti kruunasi kattauksen. Arvostan viineissä myös tätä visuaalista puolta. Ylellinen pullo on etenkin juhlahetkinä kattauksen kruunu.


Tämä kuohuviini on raikkaan yksinkertainen ja hienostunut. Illan teemana oli nautiskella tapas-tyylisiä herkkuja ja niiden kanssa Crest-kuohuviini sopi oikein mainiosti. Selkeä ja neutraali kuohuva on helppo valinta juhlaan senkin puolesta, että se sopii monenlaisten makujen pariksi ja myös kaikkien makunystyröille. Hardy's Crestiä kuvaillaan mm. kuivaksi ja hedelmäiseksi - vaikka viini on kuiva, se ei ole liian hapan. Kysäisin muilta mielipidettä ja kaikki pitivät mausta oikein paljon - muutkin luonnehtivat tätä kuohuviiniä helpoksi, eli täydellinen valinta moneen tilanteeseen.


Katoin pöydän jo aamupäivällä valmiiksi, jotta sain kuvattua kattauksen päivänvalon aikaan. Olin erityisen innoissani Orreforsin upeista laseista. Halusin kuohuviinille nimenomaan tuollaiset laakeat lasit. Koska kuohuva on ylellistä juotavaa, on kiva panostaa myös lasivalintaan.


Vihdoin saatiin kantaa yhdessä valitsemamme syötävät pöytään. Pidämme kaikki napostelusyötävistä ja kävimme ostamassa erilaisia maisteltavia. Muutamia salaatteja, marinoituja chilejä ja oliiveita, leikkeleitä, juustoja ja vähän leipää kylkeen. 




Tuli mieleen, että täytyy muistaa useamminkin juhlistaa vaikka tavallista torstai-iltaa lasillisella kuohuvaa. Hardy's Crest on myös ihana tuliaisviini, lähes aina on oikea valinta viedä kaunis pullo kuohuviiniä. Tämä kuohuviini maksaa Alkossa 12,49 €.


Jos Hardy's Crest sopi mitä mainioimmin tapaspöytään, se jatkoi sujuvasti myös jälkiruokahetkeen. Olimme valinneet simppelin juustokakun ja kahvin makeaksi syötäväksi. Tässä vaiheessa olikin ihana loikoilla sohvalla ja syödä jotakin sokerista. 

Meillä oli kyllä kerrassan hulvattoman hauska pikkujouluilta. Ollaan töissä aika tiivis paketti ja vaikka vietetään paljon aikaa yhdessä, on meillä niin mukavaa. Tomi oli keksinyt hassuja leikkejä; meidän piti mm. tehdä toisillemme makuuhuoneen sisustus - jonka tuli olla mahdollisimman kaukana siitä mistä oikeasti tykätään. Tomi teki suunnitelman Maijalle, minä Tomille ja Maija minulle. Ai kauhea millaiset niistä tuli... Jossain vaiheessa iltaa poro poseerasi myös pöydän alla, siitä on kuviakin, mutta toisella foorumilla. Ei silti että se olisi Crestistä johtunut.


Tämä oli oikein mukava talven juhlakauden avaus. Seuraavaksi Hardy's Crestiä nautitaan taas ensi tiistaina meikki-illassa, terkut kaikille ilmottautuneille. Olen kyllä löytänyt oman lempparikuoharin ihan ehdottomasti.

Ihanaa pikkujouluviikonloppua!

******

"Kommenttilaatikko on auki, mutta alkoholilainsäädännön vuoksi joudun poistamaan kaikki mahdolliset alkoholia koskevat kommentit"

4 comments

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Siiri, mäkin tykkäsin lopputuloksesta paljon :)

      Poista
  2. Tosi kauniita ja tunnelmallisia kuvia! Toi toisen kodin sisustuksensuunnitteluleikki kuulostaa kivalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna :) Et usko miten hauska se suunnitteluleikki oli. Revettiin totaalisesti! Mun makkari oli sellainen täynnä kiiltoa ja glitteriä kerman (rumissa) sävyissä. Maijalle tuli teema urban jungle, jossa päävärinä oli (ruma) lila ja eläinkuosit. Tomi sai sellaisen yltiösöpön karkkisisustuksen kukkakuoseineen, pinkin puuvillan ja satiinin kera.... heh.

      Poista