Tietoa mainostajalle ›

MAKARONISALAATTI

11.7.2016

balkanmakkarasalaatti
Lyönpä tähän seuraavaksi toisen keittiöaiheisen postauksen. Olettekin instagramista saattaneet huomata, että hostasin viime viikon Hellmannsin instagram-tiliä. Sen tiimoilta ollaan vähän maisteltu majoneeseja tavallistakin enemmän. Kun rupesin miettimään itsekseni omaa historiaani majoneesin kanssa, muistin kuinka aikanaan kokattiin makaronisalaattia tiuhaan tahtiin. Se oli esimerkiksi kaveriporukassa suosittu kun vietettiin etkoja meillä. Tai siis minä tein sitä usein, en tiedä mitä ne kaverit siitä tuumasivat. Taisin olla aikanani todella tylsä ruoan laittaja. Mutta siis, en ole tehnyt tätä salaattia ainakaan yli kymmeneen vuoteen. Oli siis aika muistella hyviä ysärimeininkejä ja tehdä pitkästä aikaa kunnon retrosalaatti.
balkanmakkarasalaatti
Keittelin salaattiin makaronit, pilkoin purjoa, paprikaa, kurkkua ja balkaninmakkaraa (sitäkään en ole vuosikymmeneen varmaan syönyt). Lisäilin vielä herneitä tuomaan makeutta. Salaatti näytti tosi kivalta ja värikkäältä ennen kermaviili/majoneesikastikkeen lisäämistä. Tuumin, että sitähän voisi tarjoilla erikseenkin. Tätä salaattia voisi muutenkin tuunata tälle vuosikymmenelle, lisäämällä jotain eksoottisempaa joukkoon. Mikäpä ei sopisi makaronien ja vihannesten seuraan.
balkanmakkarasalaatti
Kermaviilisoossiin lisäsin runsaasti majoneesia, vähän dijon-sinappia, tujauksen sitruunamehua sekä suolaa ja pippuria. Sitten vaan kippasin kastikkeen makaronisalaatin sekaan ja sekoittelin hyvin. Kannattaa maistella mausteet, ja muistaa lisätä suola makaronien keitinveteen. Tämä ei maistu hyvälle jos makaronit ovat mauttomia ja vetisiä.
balkanmakkarasalaatti
Tällainen siitä tuli. Aika väritön sekoitus. Mutta yrttejä olisi toki voinut hakata sekaan enemmänkin tuomaan väriä. Meidän kasvimaalla persiljat ovat aika kitukasvuisia, eikä sieltä irronnut tällä kertaa vielä näyttävämpää nippua salaatille. Otan muuten tässä samalla vinkkejä siihen, miten persiljat ja ruohosipulit sekä tillit saisi kunnolla kasvamaan maassa..
balkanmakkarasalaatti
Sellainen salaatti. Oli muuten tosi tosi hyvää. Tätä teen varmasti pian uudelleen, enkä vasta kymmenen vuoden kuluttua.

Onko teidän tullut tehtyä makaronisalaattia ja mitä te olette sinne laittaneet?

3 comments

  1. Näyttää hyvältä, päätinkin, että teen jossain vaiheessa. En ole majoneesin ystävä, kuten tiedät, mutta nyt voisin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin, niin hyvää ja yksinkertaista. Makea paprika ja herne sopivat ihanasti ja balkanin makkara on tässä parempaa minusta kun monen käyttämä kinkku. Majoneesia kuitenkin kannattaa laittaa ainakin vähän mukaan, se tuo sopivaa potkua soossiin. Muistan kyllä ettet siitä välitä niin :)

      Poista
  2. moi, vaikka asun omakotitalossa, laitan tillin ja persiljan kasvamaan parvekelaatikkoon. kumpaisellekin siis oma loota :D
    pidän niitä ihan terassin lattialla.
    pidän niitä sellaisessa paikassa että saadun veden määrää voi säätää, eli katoksen alla.
    siis joko kastelen ne kastelukannulla tai sateen sattuessa siirrän niitä senverran että saavat sadevettä. helppoa!

    tiina

    VastaaPoista