Tietoa mainostajalle ›

OSTAMISEN VAIKEUS

20.3.2016

(paita Zara / laukku Chanel / aurinkolasit Ray Ban / maljakko Marimekko 
/ vihko tuliainen Pariisista / kynä Hay)

Minun on pitänyt jo pidemmän aikaa kirjoittaa blogiin omaa näkökantaani "ostamisen vaikeudesta". Olenhan itse kauppias/kaupassa töissä, joten kohtaan päivittäin ostamistapahtumia. Tämä ei kuitenkaan liity pelkästään työssäni kokemaan, vaan omaan yleiseen ajatukseeni ostamisesta tänä päivänä. Sain varsinaisen sysäyksen tarttua aiheeseen, kun äsken lukaisin Muslasta Mia Frilanderin oivan kirjoituksen, joka liittyi myös ostamiseen. Tästä voi tulla pitkä kirjoitus, joten istahda hyvin jos aiot lukea postauksen kokonaan.

Taloudellinen taantuma ja nettikauppa ovat merkittävästi muuttaneet ihmisten ostokäyttäytymistä ja suhdetta kuluttamiseen, sen olen 20-vuoden kaupassa työskentelyn aikana voinut kirjaimellisesti todeta. Joskus aikanaan ostaminen ei ollut niin suuri "numero" kun siitä sittemmin tuli. Kertakäyttökulttuuri ja "hetimullekaikkinyt" jäi jonnekin taantuman jalkoihin ja tällä hetkellä koen useimpien ajattelevan ostamista kohtuullisuuden ja pitkäikäisyyden kannalta. Tosin somemaailma ja nettikauppa ovat ratkaisevasti muuttaneet näkemyksiä. Nykyään ostaminen tuntuu olevan hirmuisen vaikeaa. Pitää tutkia ja pohtia ja vertailla. Ei enää tiedetä mikä on oma tyyli, seurataan muita ja muiden mielipiteitä. Hyvä niin, itsekin olen varmasti niitä muokkaamassa. Minusta olisi kuitenkin hyvä tutustua itseensä. Mitkä ovat asioita joista olet aina tykännyt. Värit, materiaalit, yksityiskohdat, näyttävyys tai hillittyys jne. Vaatteet ja sisustus pitäisi heijastaa itseä. Tämä ei sulje pois ajassa olemista. Olen aina tykännyt valkoisesta, beigestä, mustasta, tummansinisestä, farkusta, metallisävyistä, ajattomuudesta, hillityistä yksityiskohdista, selkeistä linjoista, väljyydestä, aidoista materiaaleista, hyvästä muotoilusta jne. Klassikkomalliset vaatteet ja huonekalut ovat aina olleet osa omaa tyyliäni, silti olen halunnut ja haluan olla ajassa mukana. Se että omistaa jo täydelliset huonekalut tai perusvaatevaraston ei muuta seikkaa, että haluan joskus jotain uutta. Yritän kuitenkin toimia järkevästi kuluttajana. Tällä hetkellä tietoisesti pyrin ostamaan kaiken kotimaasta.

(aurinkolasit Chanel / kello Emporio Armani*saatu / bomber-takki DAY)

Kuinka toimia vastuullisena kuluttajana. Siinäpä pohtimista. Ensimmäiseksi minulla särähtää korvaan lause: minulle on tulossa nettikaupasta jotain kokeiltavaksi. Hui. Ihan oikeasti en itse koskaan voisi tilata jotain kauppiaan kustannuksella, vain jotta saan testata pidänkö siitä. Minusta vastuullinen kuluttaminen on sitä, että myös nettiostoksia harkitaan ja ne tilataan tosi tarkoituksella. Miltä kuulostaa läjä vaatteita nettikaupasta, tarkoitus ei olekkaan pitää niitä kaikkia. Sanon että aika vastuuttomalta. Tai että tilaan kotiin jotain vain sovittaakseni, jotta voin palauttaa sen myyjän kustannuksella. Tai tilaan samaa tuotetta kaksi eri kokoa ja palautan toisen. Tuntuuko että nettikauppa on rikas pohjaton kaivo, jolla on kyllä varaa kustantaa omia vaate/sisustuskokeilujani. Oleko koskaan ajatellut kauppiasta? Loppukädessä nämä turhat kustannukset päätyvät tuotteisiin tai rasittavat muutenkin taloutta. Onneksi itselläni on kivijalkakauppa, jossa yhdessä asiakkaan kanssa harkitaan ostoksia ja palautuksia tulee lähinnä vain jos tuote on viallinen. Kotisovituskin sujuu asiakkaan toimesta kätevästi.

Tästä on seurannut myös sellainen ilmiö, ettei osata päättää mitä ostetaan ja kaikessa on jotakin vikaa. Joskus päätös tietystä tarpeesta tehdään kotona, ennen kuin on tutkittu mitä on tarjolla. Minusta järkevämpää on tutustua tarvittavan tuotealueen tarjontaan ja valita saatavilla olevista paras. Vai miltä kuulostaa: onko teillä kirsikkapuista tarjotinta, jonka koko on 32x43 cm. Tai tuolia jonka istuinkorkeus on 49 cm (tuoleissa on standardikorkeudet). Miten monta tuskastunutta asiakasta olen tavannut, liikkeitä on kierrelty ja aikaa käytetty, eikä mistään löydy juuri sitä mitä ollaan hakemassa. Itse en jaksaisi ajatella ostamista noin vaikeana ja tuskastuttavana toimintana. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita.

(laukku ja farkut Chloe / t-paita ja nilkkurit Acne / huivi Marimekko)

Miksi ostaminen on niin tärkeää. Miksei siihen voi suhtautua rennosti. On kiva hankkia jotain joko piristykseksi tai tarpeeseen. Jos jotain tarvitsee, tutkii hinnat ja tarjonnan, valitsee niistä itselle sopivimman vaihtoehdon. Niin yksinkertaista. Ja nettiostaminen - voisiko siihenkin suhtautua kunnioituksella kauppiasta kohtaan. Ja kannattaisiko miettiä vähän myös oman maan taloutta, ottaa sitäkin pikkuisen huomioon omassa kuluttamisessa. Voiko ostaminen olla myös vähän vähemmän itsekästä.

Tämä paatos oli vähän sekava, enkä tosiaankaan halua osoittaa ketään sormella, ehkä vaan herätellä miettimään suhtautumista kuluttamiseen. Samalla myös omaani. Mitä ajatuksia tämä aihe sinussa herättää?

Mukavaa sunnuntaita.

15 comments

  1. Erään autokauppiaan työpisteellä oli lausahdus jota olen miettinyt usein.."mitä teet ystävillä, jos et tapaa heitä. Mitä teet rahoilla, jos et käytä niitä." Ensimmäinen lause mietityttää tänä päivänä erityisen paljon. Ihmisillä on paljon ystäviä sosiaalisessamediassa ja sitä kautta tiedetään toisten kuulumiset. Itse kuitenkin pidän tärkeämpänä soittoa ystävälle tai aitoa kohtaamista..verkko ei tässäkään asiassa ole se järkevin tapa tapa, vaikka se kätevää onkin. Samoilla linjoilla myös ostamisessa, moni varmasti kokee verkon kätevänä. Se ei kuitenkaan tarjoa meille samantasoista palvelua kuin kivijalkamyymälät. Esimerkiksi teiltä ostaessani saan henkilökohtaista ja asian tuntevaa palvelua. Rahat menevät yrittäjän hyväksi, joka pystyy tarjoamaan asiakkailleen inspiroivat myymälätilat, joissa asiakas saa aitoa palvelua ja visuaalisen elämyksen, johon verkkokaupat eivät pysty. Niin ja toinen lause..sekin on totta. Koskaan emme voi tietää mitä elämä tuo vastaan, mitkä ovat päivämme täällä. Miksi emme voisi nauttia niistä ja tuoda itselle hyvää oloa tekemällä itselle mieluisia hankintoja. Tällä en kuitenkaan tarkoita jatkuvaa kulutusta vaan pitkäaikaisia hankintoja. Sellaisia jotka tuovat iloa koko perheelle ja kotiin astuessa saavat hymyn huulille. Parhaillaan nämä matkaavat jossakin vaiheessa lasten mukana heidän kotiinsa ja kantavat muistoa lapsuudesta. Niin ja vielä omasta tyylistä sekä itseensä tutustumisesta. Sitä tuli pohdittua syvällisesti viime syksynä omaa yrityskuvaa pohtiessa sillä yritys on yhtä kuin minä. Pohdiskelu teki hyvää ja luulenpa, että yrityksestään tuli kovin minun näköiseni. Kiitoksia hyvästä postauksesta! Nyt mäkeä laskemaan ystävän pellolle ja illalla vielä isovanhempia virpomaan! Hyvää palmusunnuntaita teille!

    VastaaPoista
  2. Olipas hyvä kirjoitus aiheesta, jota olen itsekin pyöritellyt mielessäni. Itse pidän eniten juurikin kivijalkamyymälöissä asioimisesta. Tai no, pitäisin. Täällä Turussa niitä tuntuu olevan aika vähän, varsinkin kun koen olevani aika tietoinen omasta tyylistäni ja siitä mistä pidän. Donatellossa oli aikoinaan esimerkiksi Marellalta aivan ihania takkeja. Ostan vähän harvemmin, mutta sellaisia juttuja mitä ihan oikeasti olen jo pidemmän aikaa havitellut. Olen kai vähän huono tekemään kompromisseja saatuani jostain jutusta itselleni päähänpinttymän. Tällä tarkoitan sitä, etten oikein jaksa innostua ketjuliikkeiden kopioista, vaan olen sitten mieluummin kokonaan ilman. Myös teko-olosuhteet ja eettisyys mietityttävät. Vaikeita asioita, joista voisi jauhaa vaikka kuinka. Toivottavasti ihmisten kulutuskäyttäytyminen olisi menossa fiksumpaan ja kestävämpään suuntaan.

    VastaaPoista
  3. Todella hyvää pohdintaa meitä kaikkia koskettavasta aiheesta. Itselläni ovat viime vuodet olleet hidasta opettelua harkitsevaksi kuluttajaksi: sitä että en enää nykyisin tyydy kompromisseihin enkä hanki edullisesti mitään "ihan kivaa" vaan olen oppinut odottamaan "täydellisen" tuotteen löytymistä onpa kysymys vaatteista, asusteista, sisustuksesta tai kodinkoneista. Eikä tämä tee ostamisesta vaikeaa, päinvastoin.
    - Seijahannele

    VastaaPoista
  4. Hyvä kirjoitus. Olen monessa asiaa itse täysin samaa mieltä. Eniten harmittaa ne ihmiset, jotka käyvät kivijalkaliikkeessä tutustumassa tuotteeseen tai sovittamassa sitä, ja sitten tilataan netistä halvemmalla. Se on mielestäni todella ajattelematonta.

    VastaaPoista
  5. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! Itse olen aika impulsiivinen ostaja ja olenkin nyt havahtunut siihen, että minun ehkä pitää alkaa miettiä suhdettani ostamiseen. Aina välillä päätän, että en osta enää yksinkertaisesti mitään, koska viiskymppisenä ihmisellä on jo kyllä riittävästi kaikkea. Mutta oikeasti en tietenkään ole ainakaan vielä valmis näin askeettiseen ratkaisuun. Ehkä se, mistä kaikkein eniten haluaisin päästä eroon, on kaikki turha ostaminen. Siis esimerkiksi sellainen, "kun-halvalla-kerran-saa". Turha ostaminen todella väsyttää ja on tietysti mm. ekologisesti täysin kestämätöntä. Olen niin samaa mieltä siitä, että ostamisesta ei saa tulla liian vaikeaa. Ostan nykyisin 90% kaikesta ostamastani eBaysta käytettynä, ja olen alkanut suosia yhä enemmän luksusbrändejä, koska laatu on usein erittäin hyvä ja tuotteet usein sellaisia, että niihin ei vaan kyllästy. Tykkään esimerkiksi vintagelaukuista. Ja kun ostaa käytettynä, saa usein ketjuliikehinnalla luksusta. Nettishoppaaja olen siksi, että asun maaseudulla, enkä todellakaan jaksa lähteä erikseen ostoksille. Sinänsä kyllä tykkäisin siitä, että olisin jonkin liikkeen vakioasiakas. Esimerkiksi silmälasit ostankin ihan aina samasta paikasta ja vain siksi, että arvostan saamaani palvelua ja on kivaa ja helppoa mennä aina samaan paikkaan. Tuota mainitsemaasi Suomesta ostamista jäin erityisesti miettimään. Nyt ostan suurimman osan vaatteista Ranskasta ja Saksasta ja olisi tietenkin hyvä ostaa Suomesta. Pitääkin jossain vaiheessa taas tutkia suomalaisia, käytettyjä vaatteita myyviä nettikauppoja. Heureka! Nyt tajuankin, että ihanteellista olisi, jos onnistuisin luomaan vakituisen asiakassuhteen johonkin suomalaiseen nettikauppaan, josta samalla saisin jonkinlaista stailausapua eli apua sen pohtimiseen, mitä minun ylipäätänsä kannattaa ostaa. Minulla nimittäin ei edelleenkään ole mitään ns. "omaa tyyliä", yksinkertaisesti siksi, että olen vasta nyt keski-ikäisenä kiinnostunut vaatteista oikeasti. Taidankin jatkaa tätä pohdintaa vielä omassa blogissakin. Kiitos siis vielä inspiraatiosta ja ajatuksista!

    VastaaPoista
  6. Olipas hyvä kirjoitus! Minä ostan yleensä vasta sitten jotain uutta, kun oikeasti jonkin tuotteen tarvitsen, mutta kuten kirjoititkin, joskus on saatava jotain kivaa ihan vaan piristykseksi. Tykkään asioida ihan oikeissa kaupoissa, joissa saan hypistellä tavaroita ja sovittaa vaatteita kaikessa rauhassa ja on asiantunteva myyjä auttamassa valinnassa. Joskus hyvään kauppaan on pitkäkin matka, mutta se ei haittaa. Nettikaupoista olen ostanut elämäni aikana todella vähän, ulkomaisista en ikinä enkä tule koskaan ostamaankaan. Tänä talvena sattuneen ikävän tapahtuman takia arvostan entistä enemmän oikeita kauppoja ja palvelevaa henkilökuntaa.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Mietin sitä kotimaisuutta. Mielestäni kotimaassa suunniteltu ja valmistettu tuote on eettisesti hyvä ratkaisu ja tukee parhaiten työllisyyttä. Ja tuotteita välittävät henkilöt voisivat yrittää viedä niitä enemmän, sillä ainahan puhutaan siitä kuinka suomalaiset eivät osaa markkinoida hyviä tuotteitaan….Hiukan kärjistäen sanottuna tämä näkökulmani.

    VastaaPoista
  8. Tosi hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus! Sain tästä niin paljon omia mietteitä, että tein niistä ihan oman postauksen blogiin (saan sen tosin vasta huomenna julkaistua, aika meni tänään kuin siivillä vain kirjoittamiseen, enkä ehtinyt kuvata lainkaan ;)). Todella hyviä pointteja :)

    VastaaPoista
  9. Täältä pieneltä paikkakunnalta on pakko lähteä naapuriin osteleen eikä takaisin tulla tyhjin
    käsin.Kyllä täytyy ostokset jo harkita etukäteen. Netistä jos tilaa niin eihän niitäkään
    palautella kovi kevein perustein, mitä se lähikaupan kassakin ajattelee, jossa se posti nyt
    on. Taitavat olla etelän ongelmia tuommoiset ostamiset.
    T.AO

    VastaaPoista
  10. Hyvä ja ajatuksia herättävä aihe! Voisin itsekin tarttua siihen.
    Minulla ostaminen on muuttunut lasten myötä radikaalisti. Kahden lapsen ja vaunujen kanssa ei yksinkertaisesti pääse ostoksille kivijalkakauppoihin, joten ostan nykyään noin 80 % tavaroista netistä.
    Nykyään myös teetän jonkin verran vaatteita. Näin työllistän ihmisiä ja saan uniikkeja vaatteita kestävistä materiaaleista jotka olen itse valinnut. Tietysti näin vaate tulee kalliimmaksi, mutta uskon että ne ovat harkitumpia ja siten pitkäikäisempiä.

    VastaaPoista
  11. Hei Anne! Mielenkiintoista kuulla pohdintaa aiheesta kauppiaan näkökulmasta. Kuluttaminen on tosiaan muuttunut hirveästi nettikauppojen myötä. Asiakas voi ostaa lähes mitä tahansa mistä päin maailmaa tahansa. Mutta kuka jaksaisi koluta kauppojen nettisivuja loputtomiin? Mielestäni kivijalkakauppojen valtti onkin siinä, että kauppias on tehnyt esivalinnan, ja valinnut kaikkien kivojen tuotteiden joukosta ne kaikkein ihanimmat ja parhaimmat tuotteet yhteen paikkaan, jolloin valinnan tekeminen on asiakkaalle helpompaa ja aikaa säästyy. Kauppias ikään kuin editoi tuoteviidakkoa asiakkaan puolesta.

    Marja

    VastaaPoista
  12. Hei!

    Tämä on tärkeä asia, jota on syytäkin miettiä. Asuinpaikkakunta asettaa ihmiset eri lähtökohtiin. On hyvä yleisperiaate, että on fiksua valita paras vaihtoehto tarjolla olevista tuotteista. Mutta pikkupaikkakuntalaisen pitäisi monesti rakentaa pukeutumis- ja sisustustyylinsä automarkettien valikoiman varaan. Itse tilaan juuri tästä syystä aika paljon netistä, vaikkei se niin kivalta tunnukaan. Kuitenkin junalla tai autolla suurempaan kaupunkiin matkaaminen on kallista eikä ekologistakaan. Välillä myös tulee tilattua kaksi kokoa, joista toisen palautan. Tästäkään ei tule mukava fiilis, mutta enemmän se lisää logistiikkaa ja kuormitusta, jos ensin tilaa sitten palauttaa sopimattoman ja sitten tekee uuden tilauksen.
    Mutta kyllä näitä on hyvä pohtia ja punnita omia toimiaan. Mieluummin ostaisin kivijalkakaupasta.
    Mukavaa pääsiäistä ja kiitos antoisasta blogista!

    Inna

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Hyvä kirjoitus ja ajatuksia herättävä. Haluaisin kuitenkin tarttua muutamaan seikkaan, joita tuli ilmi kirjoituksessasi sekä yhdessä kommentissa. Joku kommentoi, että on ajattelematonta käydä katsomassa tuote kivijalkakaupassa ja sitten tilata se netistä halvemmalla. Tietyllä tapaa ymmärrän tämän ja itsekin kivijalkaliikkeissä myyjänä toimineena ymmärrän kyllä, että myyjälle ja kauppiaalle tilanne ei todellakaan ole ihanteellinen. Kuluttajan näkökulmasta pääsemme taas tähän Annen mainitsemaan asiaan, että on vastuutonta tilata kaksi kokoa ja palauttaa toinen. Tänä päivänä esimerkiksi vaatteiden mitoitus vaihtelee merkistä ja saman merkin sisällä jopa mallista riippuen. Itse en juuri koskaan osaa arvioida kokoani, koska olen todennut että se vaihtelee koon 36-42 välillä. Oli kyse sitten yläosasta tai alaosasta. Näin ollen tekisi useasti mieli tilata useampi koko. Läheskään aina en näin tee, vaan toivon, että olen arvioinut koon oikein. Sitten jos on mennyt metsään ja joudun palauttamaan tuotteen, todennäköisesti nielen tappioni enkä jaksa enää tilata tuotetta uudelleen isompana. Kauppiaalle tämä taas on myynnin menetys. Jos tilaankin uuden koon ja palautan aiemmin tilaamani, kuormitan ympäristöä vielä enemmän. Hankala tilanne.
    Siksi käyn usein kivijalkaliikkeissä sovittamassa ja katsomassa tarjonnan. Jos hinnassa ei ole suurta eroa ostan tuotteen todennäköisesti kivijalasta, koska arvostan palvelua ja tuen mielelläni suomalaisia yrittäjiä. Valitettavasti joidenkin tuotteiden kohdalla hinnassa voi olla suuriakin eroja, puhutaan 15 jopa 30%. Silloin minulle kuluttajana hinta ratkaisee. Etenkin kun en kieri ylimääräisessä rahassa vaan joudun pitkälti säästämään esim. isoja sisustushankintoja varten. Jos siis säästän useita satoja euroja tilaamalla huonekalun Saksasta, silloin tilaan sen Saksasta.
    Näissä asioissa on aina kaksi näkökulmaa riippuen siitä onko kauppias vai ostaja. Kuten työnantaja tai työntekijä, maksaja haluaa aina maksaa mahdollisimman vähän ja saaja haluaa tietenkin saada mahdollisimman paljon. Sellaisia me ihmiset valitettavasti olemme mitä rahaan tulee. Jokaisella on oma lehmä ojassa ja onhan se ymmärrettävää.
    Olen silti siinä samaa mieltä, että haluan suosia suomalaista ja tukea paikallisia yrittäjiä. Joskus oma tiukka talous kuitenkin menee edellä ja joudun tekemään kompromisseja ja hankkimaan tuotteen muualta. Pyrin kuitenkin olemaan muuten kriittinen kuluttamiseni suhteen ja osittain riippumatta tämän hetkisestä taloudellisesta tilanteesta, olen selvästi vähentänyt kuluttamistani viime vuosina ja onnistunut panostamaan kestäviin ja laadukkaisiin tuotteisiin. Silloin ei tarvitse hankkia jatkuvasti uutta. Toisaalta myös tämä taloudellinen tilanne ja laman myötä kaupan alan murros on johtanut siihen, että työnantajani ajautui konkurssiin ja minä jäin työttömäksi. Se on myös osaltaan vaikuttanut siihen, että joudun todella tarkkaan punnitsemaan ostojani.
    -Tiina-

    VastaaPoista