Tietoa mainostajalle ›

KATSE KENKIIN

22.2.2016

Tänään kun kävelin kaupungilla ja potkin lenkkareilla loskaa, aloin haaveilla pikkukengistä (tai edes kuivista kaduista). Tiedän että parempi etsiä kulloisestakin hetkestä ne positiiviset puolet, eikä koko ajan odottaa jotain muuta. Mutta hei - kevätkengät - eikö niistä sentään kannata jo haaveilla.
Paitsi kevätkengistä, haaveilen myös vajaamittaisista lahkeista ilman sukkahousuja. Tänä keväänä puntin pituus on lyhyempi kuin aikoihin. Trendi numero yksi farkuissa on rennosti saksitut lahkeensuut - kiitos tällaisista villityksistä, vanhat farkut on jo taiottu kevätrendeihin Fiskarsien avulla.
Kummallisin kenkätrendi on nuo palikkakannat. En vielä tiedä pidänkö vaiko enkö. Tai siis pidän, vaikka kieltämättä eiväthän nuo Célinen popot kovin kauniit ole. Mitä olette mieltä? Palikkakantatrendin innostamana kaivelin kaapista n. 20-vuotta vanhat Pradan kenkäni, ovat pitkän odotuksen jälkeen taas katukelpoiset. Ne ovat harvoja todella vanhoja asusteitani, joita olen jaksanut kuljettaa mukana. Odottakaas kun yhdistän ne niihin saksittuihin farkkuihin.
Mitä tulee Acnen nilkkureihini, jotka ovat tällä hetkellä lähinnä koristamassa työpaikan kenkäkekoa, niin aioin käyttää keväällä niitä paljaiden säärien kanssa. Tosin itse ajattelin valita ylläolevasta kuvasta poiketen midimittaisen helman nilkkurien pariksi. Kuvassa on muuten ihonväriset verkkosukkahousut, siinäpä kätevä ja tyylikäs tapa silottaa säärten iho.
Ja kyllä, nyt alan itse käyttää Chloén nilkkureitanikin. Testaanpa vaikka kamelinvärisen villakangastakkini kanssa.

Joskus on piristävä hakea inspiraatiota street style-kuvista, siitä saa nimittäin tsemppiä löytää omasta kaapista uusia yhdistelmiä.

Mitäs kenkämietteitä teillä on?

3 comments

  1. On mietteitä! :) Himottaisi kovasti nämä vajaamittaisten farkkujen kera:
    https://cache.net-a-porter.com/images/products/648498/648498_in_xl.jpg

    -Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uh, ihanat nuo linkkaamasi kengät! Ottaisin myös :) Eikö jännä miten taas palikkakanta tuntuu nätiltä.

      Poista
  2. Täällä ajatellaan kevätkenkiä vasta sitten, kun viimeinenkin lumikasa on meiltä sulanut pois, siihen asti kuljen nastakengissä. Viime sunnuntaina olin menossa jumppaan, (jaloissa ei ollut nastakenkiä), ja niinhän siinä kävi, että kun auraaja on silittänyt tiet kiiltäviksi, lähti jalka alta ja nyt sitten on sininen reisi ja kävely vähän niin ja näin. Onneksi toinen jalka säilyi ilman vammoja ja eilen keskiviikkona pääsin ihan pienelle kävelylle koirien kanssa. Kohta on toukokuu, kai meillä silloin jo jossain nurmikkoa näkyy. :)

    VastaaPoista