12.5.2013

1gnocchitditrevi

Hyvää lauantai-iltaa kotisohvalta. Täällä ollaan taas tänään katseltu jääkiekkoa ja rehkitty pihalla, sen jälkeen syöty isännän valmistamaa herkkuruokaa. Nyt on hyvä lepäillä ja laiskotella.

Eilen olinkin pitkästä aikaa ulkona syömässä, kun ihana Marjukka  oli visiteeraamassa täällä Turussa. Olipas mukava nähdä ja jutskailla. Taidan tosin olla aika huono bloggari, kun olin jättänyt kameran kotiin. Ainoa kuva meidän illasta on tuo yllä oleva instagram-ruokakuva. (minua voi seurata instagramissa @muotimielessa).

Kävimme syömässä di Trevissä, siellä en ollutkaan ennen aterioinut. Valitsin ruokalistalta gnocchit kermaisessa juustokastikkeessa - en ole muuten ikinä ennen tainnut maistaa gnoccheja. Ravintolassa oli ihan mielettömän ystävällinen ja mukava palvelu, siitä tuli todella hyvä mieli! Oma annokseni oli ihan ok, mutta kieltämättä ehkä vähän enemmän muistutti klimppisoppaa kuin italialaistyyppistä annosta. Tosin kuten sanottu, en tiedä millainen määrä kastiketta gnocchien kanssa kuuluisi tarjoilla :)  Jälkkäriksi nautin pannacottaa mansikkakastikkeella, se oli hyvää, vain hitusen liian makeaa. Ja kun tässä nyt alettiin ravintola-arvostelua tekemään, voisin vielä kritisoida di Trevin nettisivuja; miksei siellä ole ruokalistaa nähtävillä?! Mutta hyvä palvelu jätti silti hyvän mielen paikasta, terkut vaan meidän herttaiselle tarjoilijalle, jos sattuu tätä lukemaan.

Mulla on taas tainnut pyöriä ajatukset aika lailla ruoan ja puutarhan ympärillä :) jospa ensi viikolla puhutaan taas enemmän vaatteista. Mahtavaa sunnuntaita!

 

2 comments

  1. Hih, itsekin olin tyttöporukan kanssa perjantaina ekaa kertaa di Trevissä, mutta ette osuneet silmään. Luen molempien blogeja, ja olisin varmasti tullut moikkaamaan. :) Meilläkin palvelu oli hyvää mutta ruoan tulo kesti uskomattoman (liian!) kauan, 2 tuntia ravintolaan tulosta saatiin vihdoin pääruoat. Alkuun syötiin toki tapakset (ja juotiin cavat), niissäkin kesti. Meidän pöytäseurueella oli vähän mixed feelings ruoan suhteen, mun risotto oli maukas. Mitä tykkäsit sisustuksesta? Jotenkin hyvin samanhenkinen kuin Tintåssa kulman takana. Mukavaa alkanutta viikkoa! -Hanna Turusta

    VastaaPoista
  2. Anne Malia13/5/13 22:21

    Voi vitsit, harmi kun ei törmäilty :)

    No sisustus oli ihan sillee, mutta ei sitä kyllä Tintåan voi verrata :) en nyt viitsi tässä tarkemmin analysoida... Meilläkin oli vähän ristiriitaista ruoan suhteen, osa ok osa niin ja näin. Ei mikään huippuravintola ruoan suhteen, mutta ihan ok.

    Terkut vaan sinne!

    VastaaPoista