Ulkosalla

16.7.2012

herb garden

tuolit

 

Meillä on ollut aivan ihana loppuviikko, pikkusisko Valkoisesta Harmajasta perheineen oli kyläilemässä. Talossa ja pihalla riitti vipinää, kun nurmella juoksenteli lapsia, koira ja miehiä :) Meillä on muutenkin ollut kivasti vieraita joka viikonloppu ja sama homma jatkuu, ensi viikolla odottelemme taas tänne poppoota. 

Tänään oli meidän perheellä ulkopäivä. Ilma oli aivan mahtavan lempeä, ei tuullut ollenkaan, oli lämmintä ja välillä tuli ihana hentoinen kesäsade, onneksi vain hetkeksi kerrallaan. Touhusimme ison urakan pihamaalla. Aiomme tehdä talon päätyyn toisen oleskelupaikan, hitusen rennomman. Sitä siistimme aloitusta varten ja lisäksi raivasimme sekä "apilapeltoamme" että metsän. No, metsässä lähinnä minä napsin kännykkäkuvia kun toinen harvensi puustoa. Nyt näyttää tosi paljon paremmalta taas koko piha. 

Minun yrttilaatikkoni ovat ihan älyttömän rehevöityneitä. Ainakin kasvini ovat viihtyneet oikein hyvin. Laatikoissa kasvaa mm. basilikaa, oreganoa, minttua, rosmariinia, tilliä, ruohosipulia, persiljaa, viinisuolaheinää, rucolaa, kehäkukkia jne. Oli aivan ihana eilenkin napsaista mintut ja oreganot tsazikiin omasta pihasta. Vuosikausia kaupungissa asuneena osaa todella nauttia tuollaisista pikkuasioista.

Today we were outside enjoying garden work. The weather was really nice, gentle with no wind at all and warm with few soft summer showers.

1 comment

  1. Jonnekkin Lettunen tarkkailee....tai hymäilee,että kyllä maalla on mukavaa:D

    VastaaPoista