<data:blog.pageTitle/>

This Page

has moved to a new address:

http://www.annemelender.fi

Sorry for the inconvenience…

Redirection provided by Blogger to WordPress Migration Service

14.7.2016

VÄHÄN VAATEJUTTUJA

Olen tehnyt pieniä hankintoja vaatekaappiini, sekä syksyä että toivottavasti helteitäkin varten. Tänään olin pukeutunut töissä astetta lämpimämpään asuun, sillä aamulla oli jotenkin viileän oloinen ilma, tokihan se siitä lämpeni onneksi. En kuitenkaan malttanut olla pukematta uutta Dieselin kollariani*saatu, se on niin huikea tähtiniitteineen.

Hain kaupungilla piipahtaessani jälkkäriksi smoothien. Minun on pakko todeta, etten ole vielä päässyt oikein pirtelöiden makuun. Terveelliset versiot eivät ole kovin hyviä, kun ei ole niihin tottunut ja marjaisemmat monesti aika happamia. Etsin siis vielä sitä superherkullista versiota. Tänään valitsin banaanipohjaisen smoothien, yleensä pidän niistä eniten. Mukana oli macaa ja inkivääriä. Tuli heti sellainen terveellinen olo, heh.
Sain Mr Coolpoolilta eli Petriltä Pariisin tuliaisena mm. tuollaisen kivan Vogue Paris-värityskirjan. Siinä on Voguen sivuilta tunnettuja valokuvia väritettäväksi. Ihan huikean kiva. Tosin en taida raaskia väritellä kuvia, mutta ainakin ihailen niitä. Petri oli kuvailemassa Pariisin Haute Couture-muotiviikoilla, sieltä tuli paljon kuvia ja aion poimia tänne omaan blogiini joitakin teille katsottavaksi. 

Kuvassa on myös uudet Mangon farkkuni, tästä ostoksesta voin "syyttää" kahta suloista neitosta. Ensinnäkin päädyin Mangon aleen Marian ansiosta, kun ihailin snäpissä hänen löytöjään ja chattailtiin yksi ilta löydöistä. Toiseksi olen ihaillut Mangon farkkuja Anna Sofian jalassa, joten siinä toinen sysäys. Tosin tämä löytö ei paljon kukkaroa rasittanut alehinnalla. Nyt on taas kolmet uudet farkut kaapissa - kahdet Dieselit ja yhdet Mangot.
Pitää myös pyörtää sanani tennarien suhteen, sillä juttelin taannoin tennareista mm. erään lukijani kanssa (terkut Satu) ja sanoin että tykkään enemmän Converseista kuin Supergoista. Noh, tänään kun olin ostamassa valkoisia kangastennareita (kun en vieläkään löydä kivoja sandaaleita) niin pähkäilin kauan kummat valitsen. Päädyin kuitenkin Supergoihin, koska ne olivat jotenkin sirommat. Ajattelin meinaan kokeilla tennareita leningin kanssa. Niin, sellaisenkin olen ostanut, odottakaa vaan kun näette (se ei ole alemman kuvan pitsinen).
Mangon tilauksessa saapui myös tuollainen pitsinen mekko. Se on tosin vähän lyhyt meikäläisen koiville, niihin pitäisi nimittäin saada kunnolla sävyä ennen kuin voisin laittaa polvetnäyttävän helman ihmisten ilmoille. Koska vaate on kovin kiva, harkitsen sen pätkäisemistä puseroksi, sitten saisi laitettua housut sen pariksi.

Kuvassa myös yksi kiva kuva Vogue-värityskirjasta. Onkohan kuvassa Claudia Schiffer -Vogue Paris huhtikuu 2002. Kiva muuten bongailla värityskijan alkuperäisiä valokuvia netistä.

Nyt on tullut täydennettyä vaatekaapistoa, täytyy varmaan taas tehdä pientä karsintaa myös ulospäin.

Tunnisteet: ,

4.7.2016

BALENCIAGA BALLERINAS

Oi että kuulkaas. Pitkästä aikaa tein pienen nettikauppatilauksen, ihan alen ja kesän kunniaksi. Olen yrittänyt etsiä uusia kepeitä kesäkenkiä, mielellään sandaaleita, mutten onnistunut löytämään täysin mieleisiäni täältä kotikaupungin tarjonnasta. Niinpä soin itselleni luvan tehdä nettitilauksen. Päädyin sandaalien sijasta ballerinoihin, sillä järkevänä tietysti ajattelin niillä olevan enemmän käyttöä. Balenciagalta löytyivät ihan täydelliset.


Kengät löytyivät MyTheresa-nettikaupasta ja tosiaan olivat alennuksessa. Toimitus oli tänään maanantaina, kun naputtelin tilaukseni perjantaina illalla - eli nopsaa. Kenkiä koristavat Balenciagalle tunnusomaiset niitit. Hopean sävyiset yksityiskohdat ovat jees, sillä minulla on kaksi mustaa laukkua hopeisilla ketjuilla - Stellan Falabella ja Chanel, eli molempien laukkujen kanssa nämä kengät ovat täydellinen pari. 
Yleisesti minusta ballerinoihin kuuluvat nahkapohjat, mutta meillä on töissä hirmuisen liukkaat lattiat ja olen monta kertaa meinannut liukastua nahkapohjaisilla Repetton ballerinoillani, joten näiden kumipohjille plussaa. Tietysti kumipohjaiset ballerinat ovat myös kestävämmät, yleensä kevyet baltsut tulee käytettyä kirjaimellisesti loppuun saakka.
Että sellaiset kesäkengät. Ehkä vielä zoomailen sandaaleitakin, ellen löydä jostain vanhoja omiani, jotka olen säilönyt varastoon vähän liian hyvin.

Kivaa viikkoa kaikille!

Tunnisteet: ,

7.4.2015

KUKKAISMEININKI

Pääsiäinen meni ja hurahti. Saatiin viettää sitä isolla porukalla rennosti hengaillen, tosi ihanaa oli. Ilostutin itseäni pienellä lahjuksella, nimittäin Acnen uusilla Boy-farkuilla. Farkkuja ei ollut minun kokoani lähikaupassani, eli Elementissä, mutta he ystävällisesti tilasivat Acnelta farkut minulle. Tiesittekö että voitte tilata tiettyjä Acnen juttuja myös paikallisilta jälleenmyyjiltä, eli täällä Elementistä ja Helsingissä esimerkiksi Gaudetesta. Mielummin kannatan lähikauppoja kuin ruotsalaisia nettikauppoja, jos vaan mahdollista. Farkut saapuivat kahdessa päivässä.
Tyttönen ihmettelee mamin kuvaustouhuja, kuten aina. Lähellä täytyy olla ja osallistua. 
Tämä farkkumalli jakaa varmasti vähän mielipiteitä, vyötärölinja on suht korkea ja lahje kapenee maltillisesti alaspäin. Vähän sellainen mom-farkku joka nyt on kova sana. Pakko yhdistellä näiden kanssa erityisen nättejä juttuja, ettei kokonaisuudesta tule liian poikamainen.
Ihmisten ja uusien farkkujen lisäksi minua ilostutti pääsiäisenä valtaisat kukkakimput, jotka kätevästi nappasin kuvauksista mukaani. Rakastan tuollaisia sekalaisia kimppuja, tässä on ranskalaisia tulppaaneita, papukaijatulppaaneita, neilikoita, hyasintti ja leinikkejä.

Minulla alkaakin nyt loma Koodista, mutta yllättäen olen buukannut siihen muita työmenoja, keskiviikkona suuntaamme Helsinkiin ja torstaina Lahteen. Ei ole ainakaan tekemisen puutetta.

Tunnisteet: ,

5.10.2014

MATKAN OSTOKSIA

Pariisin reissu ei ollut mikään shoppailuloma, mutta jotain pientä tietysti halusin ostaa sieltä. Ihastelen aina lehtivalikoimia, tällä kertaa kuitenkin ostin vain yhden lehden, Milk- sisustusnumeron. Lehti saa koristaa nyt sohvapöytää, tykkään sisustaa lehdillä, se on varmasti tullut jo kaikille selväksi. Sohvapöydällä on muuten lauantaina Pia Jaalalta ostamani leikkoamaryllis, tästä se talvikausi alkaa kukkien suhteen.

Kahdet kengät ostin itselleni Lafayetten tavaratalosta. En osannut päättää kummat on kivemmat, joten otin molemmat. Kohtuuhintaisia nahkakenkiä nuo Edenit. Mustia herrainkenkiä olin halunnut jo ennen matkaa ja kun niitä bongailin muotiviikkoväellä vähän väliä, halusin vielä enemmän myös itselleni sellaiset. Pantterit ovat muuten vaan kivat asujen piristäjät. Herrainkenkien kanssa aion käyttää nilkkasukkia, niitä hamstrasin kasan Uniqlosta. 
Lentokentältä ostin pipon. Vaalean harmaan pipon kaveriksi toivon saavani mustan pitkän vyöllä köytettävän talvitakin. Kannattaa siis ensin ostaa pipo ja sitten siihen sopiva takki, heh.
Suklista myös kentältä. Tobleronet on hyviä kaffikupposen kanssa jälkiruokana. Vaikka vielä vietänkin vähänamista kautta, suon itselleni joskus kuitenkin suklaapalan.

Näiden lisäksi mukaan tarttui Gapilta pari paitista ja sukat sekä Massimo Duttilta harmaa neule. Niitä näkyy sitten asukuvissa.

Shoppailetko sinä paljon matkoilla?

Tunnisteet:

22.2.2014

UUDET NILKKURIT

 (neulepaita COS / farkut Seven / nilkkurit LK Bennet)

Tiedättekö, tein Helsingin reissulla ihan mielettömän alelöydön - olen sitä hehkuttanut kaikille kyllästymiseen saakka. Nimittäin olen etsinyt kivoja mustia nilkkureita ties kuinka kauan, nyt satuin oikeaan aikaan Rizzoon, he olivat laittaneet talven kenkämalleja superalehintaan. Bongasin sieltä superylelliset LK Bennetin nilkkurit itselleni, sattuivat onnekkaasti olemaan juuri omaa kokoani.
Olen katsellut koko päivän jalkojani, miten kiva kun löytää sellaiset kengät joista todella tykkää. Matalat nilkkurit käyvät siroutensa ansiosta myös hameiden kanssa, kokeilin meinaan.
Kengissä on kivat yksityiskohdat, kullanväriset soljet ja vetoketjut. Nytpä on jo ensi syksyäkin ajatellen täydelliset kengät valmiina.

Asu oli eiliseltä perjantailta, mutta olin melkein samanlaisessa tänäänkin, musta paita vain oli eri.

Olipas muuten mahtava peli Leijonilta tänään!!! Jippii!

Tunnisteet: ,

5.9.2013

KUKONASKEL





Yksi syksyn kuumista trendikuoseista on klassinen kukonaskelruutu - houndstooth. Klassisten juttujen ystävänä minuun kolahtaa tuo kuosi tänäkin syksynä. Kohta saa taas käpertyä huiveihin ja kun törmäsin Zarassa tähän pehmoiseen jättihuiviin, en voinut jättää sitä ostamatta.

Aion käyttää huivia jo nyt ohuempien paitojen kanssa asusteena. Kuten todettua, pidän kesäisten ja talvisten juttujen yhdistelmistä. Kokeilin sitä tänään pitkähihaisen t-paidan kaverina, hyvin toimi. Tosin aurinko tosiaan lämmitti sen verran, etten kuitenkaan kulkenut huivi kaulassa kuvan ottoa kauempaa. Kylmällä ilmalla huivi puolestaan saa lämmittää tosissaan ja samalla piristää vanhaa villakangastakkia.

Mitäs sanotte klassikkokuosista?


Today I bought this houndstooth scarf from Zara. I think this pattern is really hot again. Now I just love to wear it with cosy t-shirt and later in the winter it will give spark to my old wool coat.

Tunnisteet: ,

23.5.2013

pari uutta

1sormus1

1sormus2

Heippa muutaman päivän tauon jälkeen. Kuvissa esiintyy pari äsken vaatekaapistooni päätynyttä uutuutta. Filippa K:n ohut merinovillaneule on tämän kevään pakollinen raitapaitaostos. Ihailin kyseistä neuletta niin monta kertaa superelegantin Sofian yllä, että en voinut olla sortumatta siihen. Tällaisena hitusen viileämpänä kesäpäivänä oikein mainio valinta. Neuleen malli ei ole kovin väljä, joten tuon kanssa sopii erityisen hyvin vähän löysemmät housut ja muhkeampihelmaiset hameet. Pillifarkut ei ole omalle kropalleni paras pari niukalle paidalle.

Toinen ihanuus, eli YSL:n sormus, päätyi kaapiini onnistuneen vaihtokaupan seurauksena, kiitos vaan vaihtajalle. Sormus on täydellisen kokoinen ja kiven väri juuri mieleinen, siinä on armyvihreä säväys, joka on yksi lempiväreistäni.

Näillä herkuilla voinkin vähän lohduttaa itseäni - kauan odotettu Köpis peruuntui. Sain illalla kuumeen ja vatsataudin, eikä aamukoneeseen ollut asiaa. Näinpä siis lupaamani Köpis-raportointi jää tällä erää. No, onneksi saan matkaraporttia Tomilta.

Täällä on katse suunnattu jo tuleviin kivoihin juttuihin. Ensi viikon keskiviikkona Koodissa juhlitaan Saanan ja Ollin sekä BEdesignin pop up-kauppojen avajaisia! Kutsuja juhliin voi noutaa vaikka Koodin tiskiltä tai muuten vain piipahtaa keskiviikkona paikalla!

saanajaollibekutsu

Tunnisteet: ,

23.8.2012

Kenkiä ja taidetta

kuva

kuva

kuva

Terveiset vanhempieni luota Kokkolasta. Ette usko mikä aarreaitta isin työhuone on, täynnä toinen toistaan upeampia tauluja. Täältä tuon Koodiin taas ihailtavaksi muutamia uutuuksia.

Matkakenkinä on toimineet uudet järkiostokset - kunnon lenkkitossut jotka hellivät jalkoja. Pirteän väriset kengät sopivat värikkäiden taulujen sekaan älyttömän hyvin, siksi tuollainen kuvauspaikka.

Seuraavaksi suuntaamme pikkusiskolle kylään Valkoiseen Harmajaan!

Greetings from Kokkola. I am here visiting my parents and my sisters family. I have new shoes and I photographed them in my fathers work space - he is an artist.

Tunnisteet:

28.7.2012

Uudet possupökät

kuva

(t-paita Isabel Marant / pöksyt Filippa K)

Miksi kännykän itselaukaisijalla ei tule tarkannettua kuvaa?! Muutenkin kuvaamisessa hankalinta on oikeanlaisten tarkennusten hallitseminen, valotuksenkin voi oppia helpommin säätelemään, sen voi korjailla jo kuvaa ottaessa. Tarkennukset ovat hankalia, epäonnistuneet otokset huomaa kunnolla vasta kun kuvat purkaa koneelle. Aukkojen kanssa harjoittelu ja tarkennuspisteiden hallitseminen ovat haasteellisia, ainakin minulle.

Mutta siis tämä kuva on puhelimen kameralla näppäisty, käytän nykyään Camera+ -sovellusta, siinä on hienot säädöt (jahka oppii käyttämään), sen kautta siirrän kuvan instagramiin josta valkkailen kivat filterit. 

Vaatteista - ostin Stockan superalesta nuo Filippa K:n pöksyt, oikein vilpoisat ja mukavat päällä. Nämä korvaavat vanhat possupökäni, ovat huomattavasti kivemmat. Nyt saa tulla helteet, kun on kepoisat housutkin.

I am just wondering the secrests of taking a picture with timer. The focus is a hard one to get right. Anyways just wanted to show you my new piggy pants, they are so comfortable.

Tunnisteet: ,

20.7.2012

Sinistä töppösiin

repetto ballerinas

Aleaikaan on ihana ostaa lähes päivittäin käytettäviä perusjuttuja, minulla sellaisia ovat mm. ballerinat. Käytän mukavia baltsuja työkenkinä ympäri vuoden, joten niitä on oltava aina muutama hyvä pari kaapissa. Täydensin siis Nina'silla taas varastojani, puoleen hintaan se kannatti. Olisi kovin tehnyt mieli myös Repeton punaisia pikkuisella kannalla varustettuja versioitakin, mutta päädyin kuitenkin näihin sinisiin. Olen ehkäpä vähän hullaantunut sinisen eri sävyihin. Syksymmällä tulen käyttämään paljon tummansinisiä vaatteita, nyt ainakin tuntuu siltä. Pidän erityisesti sinisen ja mustan kombinaatiosta. 

I just picked these Repetto ballerinas from the sale, love the blue colour.

Tunnisteet:

21.6.2012

Pikkuisen uutta

flos viscontea

Kaikenlaista uutta on kotiutunut taloomme, minulla riittää postausten aiheita vaikka kuinka pitkäksi aikaa niiden esittelemisessä. Yllä on kuva keskeneräisestä ruokailunurkkauksesta, String-hylly on paikoillaan, mutta siihen ei ole vielä järjestelty kirjoja eikä muitakaan esineitä. Nuo nyt siinä majailevat tavarat on vaan nostettu laatikosta summittaisesti siihen. Joten älkää vielä katsoko mitään hyllysommitelmia tuosta kuvasta. Mutta huomatkaa uusi kattovalaisin ruokapöydän päällä. Tykkään edelleen meidän vanhasta Flosin Globall-kattovalaisimesta, mutta kymmenen vuoden jälkeen on kiva katsella jotain toista killutinta ruokapöydän yllä, joten hankimme uuden valaisimen. Päädyimme jälleen Flosiin, malli on Viscontea. Se on suunniteltu 60-luvulla ja minusta tyyli passaa tosi hyvin seiskatuoleihin ja String-hyllyyn. 

 

acne neule

Uutta saapui myös vaatekaappiini. Käväisin tänään Elementin alennusmyynneissä, enkä voinut vastustaa Acnen -40% alelappuja, mukaan lähti printtiteeppari ja ohut harmaa neule. Hamonen on J Lindebergin, sekin -30% alesta, olin tuumaillut sen ostamista jo aikaisemmin, joten nyt olen tyytyväinen löytööni.

Pikkuisen on täytynyt kurkkia myös nettikauppojen alennusmyyntejä, mutta en ole löytänyt sieltä mitään niin sykähdyttävää, että se olisi ollut pakko kotiuttaa - kummallista. 

Some new things at our home and in my wardrobe. First in our dining room a beautiful Flos Viscontea lamp and then clothes from Acne and J Lindeberg. Me happy :)

Tunnisteet: ,

25.5.2012

Uusi laukku

kuva

kuva

kuva

kuva

kuva

(paita H&M Trend (saatu) / farkut Acne / laukku Samuji  ja ballerinat Repetto (molemmat Nina's))

Päräytin tänään ruokatunnilla uuden laukun, en voinut olla astumatta lempiliikkeeseeni sisälle, nimittäin tietysti Turun Nina'siin. Siellä se nökötti hyllyllä, ihana Samujin ruskea clutch. Olin vähän katsellut tuota aikaisemminkin, nyt soviteltuani, en malttanut olla ostamatta sitä. Kipaisen usein ruokatunnilla kaupungille asioille, silloin on turha raahata isoa laukkua, tuo on juuri kätevä napata kainaloon. Laukku on kuitenkin niin tilava, että tarvittaessa sillä voi lähteä liikenteeseen pidemmällekkin kaupunkireissulle - toisaalta se sopii myös mekon seuraksi jos menee illalla syömään. Oikein monipuolinen kainaloinen siis. Nahka on ihanan jämäkkää ja paksua, kuitenkin joustavaa, just niin kuin pitääkin.

Kuka muistaa vastaavan malliset laukut tuolta 80-90-lukujen taitteesta. Meillä oli tyttöjen kanssa juuri samanlaiset laukut aina käytössä tuohon aikaan. Niitä raahattiin mukana niin päivisin kuin iltaisinkin, joten uskon tottuvani uudelleen tuohon hihnattomaan malliin.

Päivän työasu oli harmaa. Olen odotellut lämpimiä säitä, jotta saan alkaa käyttää tätä H&M Trendin pehmoista neulospaitaa. Voi miten mukava ja minun tyyliseni se onkaan. Seuraavaksi kokeilen yhdistää sen mustaan minihameeseen ja korkoihin. 

I have a new bag fom a finnish label Samuji. The leather feels so good, really thick and still soft to touch. My outfit of today was all gray, this H&M Trend sweater is a favourite, next I will try it with a short skirt and heels.

 

Ps. Alla olevan postauksen ihana matto on Ligne Rosetin valmistama! Suomessa Ligne Rosetin tuotteita edustaa yksinoikeudella Skanno.

Tunnisteet:

4.5.2012

Päivän saalis

kuva

Tästä postauksesta tulee tälläinen tyypillinen bloggaajan ostosesittely, jossa tietysti salataan osa myöhempää esittelyä varten. Äh, mua itseäni ärsyttää aina sellaiset - "vilautan vain vähän että jotain uutta on hankittu, mutten paljasta vielä kuin kassinkulman". Minä sentään esittelen toisen uuden hankinnan, Filippa K:n vaaleansinisen raitapaitapuseron. Jotain kevätuutta oli saatava ja kiertelyn tuloksena päädyin noinkin jännittävään valintaan. Paitis on suhteellisen kapeaa mallia, olisin ehkä voinut ottaa kokoa suuremmankin, mutta tuo istui niin kauniisti harteista - ei aina tarvitse olla ihan jättipaitis. Ninasin kassissa on uudet kengät - kannattaa malttaa ruudun siellä puolen, kyseessä on ihan järkihankinta töihin. Arvanette siis mitä sieltä löytyy :)

kuva

Päivän kotihankinta on kodinhoitohuoneen verhokangas. Olin tilannut kankaan aiemmin ja tänään se saapui. Valinta on GP & J Bakerin klassikko, ihanan raikas saniaiskangas. Olen aina ihaillut tuota kuosia, varsinkin sitä perusvihreää sävyä. Meille kuitenkin sopi tuo limemmän vihreä versio paremmin, sillä saniaisissa on myös harmaata, jota löytyy kodinhoitohuoneen kaapistoista ja lattiasta. Olen myös tilannut huoneeseen Kustavin Puun Fregatti-penkin valkoisena. 

Remontti on tänään edistynyt talolla, lattiaa on tullut reilusti lisää ja eteiseen on rakennettu seinän pätkä. Kyllä se siitä pian valmistuu, jee!

I bought a new shirt and shoes today. Just needed something nice. I also recived the fabric for our utility room (or what is it called). This fabric is a classic from GP & J Baker. 

Tunnisteet:

9.3.2012

Pöksyt laatikossa

 

kuva

kuva

 

Sain eilen pari päivää sitten tilaamani housut Shopbopista, heillä on kyllä jäätävän nopea toimitus. Pöksyt ovat 3.1 Phillip Limin ja löysin ne superalesta. Ihastuin kankaan struktuuriin, nuo sopisivat niin hyvin jonkun kuviollisen paitiksen kanssa. Mutta hei, onpa aikamoinen pakkaus housuilla, luulin jättilaatikon nähtyäni, että olen saanut jonkun toisen tilauksen. Pikkuiset housut oli pakattu isoon pahvilaatikkoon, sitten tuohon mustaan hienoon laatikkoon ja vielä suureen pukupussiin.

Jalassa näette nämä ensi viikolla, sillä vein ne eilen lyhennettäväksi.

I got my order from Shopbop, they are so fast with the deliveries. But imagine how much packing material they use for just trousers.

Tunnisteet: