<data:blog.pageTitle/>

This Page

has moved to a new address:

http://www.annemelender.fi

Sorry for the inconvenience…

Redirection provided by Blogger to WordPress Migration Service

16.12.2018

JOULUINEN EGGNOGG JA KEITTIÖN TEKNIIKKAA

"kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja Electrolux"
 

Viimeaikoina olenkin postaillut paljon keittiöstä. Minusta tuntuu, että olen vihdoinkin saanut sen sellaiseen järjestykseen, mihin olen tyytyväinen. Täällä on maalattu seiniä ja järjestelty kaappeja. Jokaisesta laatikostosta ja hyllystä on karsittu turhat välineet pois, myös tasojen esillepanoja on tullut mietittyä. Voi miten paljon turhia vempeleitä löytyikään, ilolla olen niitä vienyt hyväntekeväisyyskirppikselle ja joitakin myös myynyt eteenpäin. Toimivan keittiön yksi salaisuuksista on järjestelmällisyys ja siihen on nyt aika hyvin päästy.


Kodinkoneita meillä ei montaa ole, vain ne joita oikeasti tulee käytettyä. Mielestäni kodinkoneille on oltava oma paikka, sellainen että kone ei unohdu sinne, vaan mistä sitä on vaivaton käyttää silloin kun tarvitsee. Tällä hetkellä meiltä löytyy tasoilta leivänpaahdin, vedenkeitin (koska ei ole induktioliettä) ja tehosekoittaja. Aikaisemmin blenderimme oli saarekkeen alakaapistossa, mutta yhteistyön myötä sain kokeiltavakseni Electrolucin uuden Explore 7 -tehosekoittimen ja se on pääsyt kunniapaikalle keittiössämme.
 

Voitte arvata, että visuaalisena tyyppinä olen aika tarkka mitkä laitteet saavat olla esillä ja mitkä joutavat kaapin uumeniin. Tässä tehosekoittimessa on kaunis pehmeä hiekan sävy ja ruusukullan sävyiset yksityiskohdat. Koska rakastan esimerkiksi luonnopellavan sävyjä, viehätyin tietysti kovasti laitteen visuaalisesta puolesta. Saattaa olla että tuota toista viehätti hiukan enemmän laitteen tekniset ominaisuudet, sillä niin innolla niihin on paneuduttu. Myönnän että edellistä blenderiä tuli käytettyä aika satunnaisesti, sen kömpelö olemus ei innostanut liiemmin smoothien taikomiseen tai muuhunkaan ruoanlaiton oheistoimintaan. Minusta laitteen visuaalisuuttakin tärkeämpää on oikeasti käytännöllisyys. Electroluxin osat ovat kevyitä ja helppoja irrottaa ja liittää. 
 

Sekoittimessa on pikkuisen vino toimintakulma eli Power Tilt -toiminto, jonka ansiosta voidaan käyttää matalampaa sekoitusnopeutta ja näin seoksen lämpötila pysyy alhaisempana eivätkä ainekset yliprosessoidu. Täten ruokaan tulee parempi maku, koostumus ja väri. Ruoka pysyy entistäkin tuoreempana ja raaka-aineet säilyvät paremmin. Itse en muuten ole tullut ajatelleeksi, että tottakai suurella nopeudella sekoitettaessa laite kuumentaa raaka-aineita.

Kuvassa tehosekoitinta puhdistetaan. Senhän voi tehdä laskemalla kannuun vettä ja käynnistämällä laite, ellei halua pestä osia astianpesukoneessa, sekin onnistuu, sillä sekä kannun että terät voi laittaa konepesuun.



Electrolux Exprore 7-tehosekoittimessa on mukana muutama kätevä oheislaite; monitoimisilppuri, mehupuristin ja matkapullo smoothielle. Silppurilla on tosi vaivaton silputa kasviksia, yrttejä, pähkinöitä tai vaikka kahvinpapuja. Mehupuristimella taas saa vaikka tuoreen appelsiinimehun - on testattu ja ihanaa tulee. 


Helppohoitoisuutta on myös se, että koneen kannu ja terät ovat siis kaikki konepesun kestäviä. Itse laite taas on helppo pyyhkiä, koska siinä on kosketusnäyttö. Tällainen siivousintoilija ehdottomasti arvostaa puhtaanapidon nopeutta ja käytännöllisyyttä. 

No mitä tulee sitten kokkailuun tämän ihanuuden kanssa. Sillä syntyy esimerkiksi tuoreista appelsiineista puristettu mehu aamupalahetkeen. Tai joskus kiireessä sillä tulee surautettua bulletproof-kahvi (en minä vaan hän) työmatkaevääksi. Sosekeiton kokkaamisessa ihan mahtavan kätevä. Smoothieita ei ole vielä tullut hirveän paljon tehtyä, ehkä en ole löytänyt vielä niissä oikeita reseptejä. Herkuinta smoothieta on minusta perinteinen banaani-taateli-mantelimaitoversio. Mutta ehdottomasti täytyy opetella jokin maukas vihersmoothie, veikkaan joulun jälkeen viimeistään sellaista himoitsevani. Mutta silppuri on myös näppärä, sillä surauttaa niin nopeasti mitä milloinkin. Tämä laite onkin siis paljon muuta kuin pelkästään smoothieita pyörittävä blenderi, ennemminkin keittiön monitoimi-ihme.

-Jouluinen Eggnogg-

Tähän kuitenkin halusin jakaa jonkun jouluisen reseptin. Juteltiin kavereiden kesken jenkkiklassikosta eli Eggnogg-drinkistä. Kaikki tiesivät mikä se on, mutta kukaan ei ollut itseasiassa sellaista maistanut. Niinpä päätin testata tämän jouluklassikon ja se oli kyllä hyvää. 


Huikkaanpa vielä ennen reseptiä, että testattiin jääpalojen murskaamista tällä koneella ja se suji tosi näppärästi. Tuli heti mieleen esimerkiksi vuoden vaihteen juhliin pienen margarita-baarin järjestäminen. Mansikkamargarita olisi oikein freesi juhladrinkki. Mutta palataanpa nyt tähän munatotiin.


Eggnogg eli munatoti

(neljälle)

3,5 dl täysmaitoa
1,2 dl kermaa
2 kanelitankoa
puolikas vaniljatanko 
ripaus muskottipähkinää
3 munaa eroteltuna
0,5 dl sokeria
maun mukaan tummaa rommia (4-8 cl) 

-kiehauta kattilassa maito, kerma ja mausteet
-jäähdytä seos
-sekoita tehosekoittimessa munan keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi
-lisää jäähtynyt kermamaitoseos ja rommi samalla blendaten
-drinkin perusosa on nyt valmis, anna sen vetäytyä jääkaapissa muutamia tunteja tai vaikka seuraavaan päivään
-ennen tarjoilua vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoittele ne drinkkipohjaan varovasti käännellen
-kaada laseihin ja koristele ripauksella muskottipähkinää


Tämä on muuten mitä mainioin alku- tai jälkiruokadrinkki jos vaikka on tulossa vieraita. Juoman voi valmistaa etukäteen ja tarjoilla sitten näpsäkästi kun on oikea hetki. Järjestelin juomille tuommoisen jouluisen esillepanon, muutamat pienet koristeet tuovat heti juhlavuutta tarjoiluun.




Laura ja Jonnakin olivat muuten testanneet tätä Electrolux Explore 7 -tehosekoitinta. Tässä linkit heidän reseptipostauksiinsa:

Lauran Jouluinen smoothie piparikoristein
Jonnan Keittiön kaunein

Onpa muuten ihana touhuta järjestelmällisessä keittiössä. Vaikka aina olenkin innostunut pitämään paikat siisteinä, mutta se että ei ole turhaa tavaraa tekee siivoamisesta ja keittiötouhuista entistäkin mieluisampaa. Nyt odottelen jo joulukokkailuja ja kutsujen järjestämistä.


Tunnisteet: , , ,

18.11.2018

MITEN MINÄ ODOTAN JOULUA

"kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja Iittala"


Olen vähän vinkuroinut taas jouluhössötystä, en voi sanoa olevani mikään jouluihminen. Ehkä se johtuu siitä, että olen ollut aina ihan rikkipoikkiväsynyt kun joulu on vihdoin koittanut. Yleensä se on kaupassa työskennellessä vuoden kiireisin aika. Viime joulunaika meni miten meni, juuri remontista selvinneenä, niin työssä kuin elämässäkin. Tälle vuodelle onkin tulossa erilainen fiilis jouluun. Yritän etten stressaa, töissä on ihanaa ja saan viettää ensimmäisen yhteisen joulun poikaystävän kanssa. Sen tiimoilta olenkin miettinyt millaisesta joulusta ja joulunodotuksesta tykkään, kun tavallaan sen aloittaa ihan uudelleen.

Sen kun tajusin, aloin minäkin paatunut joulustressaaja vähän lämmetä jouluisille jutuille. En usko että me rakennetaan runsasta koristeltua joulua perinteisine jouluruokineen. Sellaisen joulun vietin aina ennen, nyt kaipaan jotakin ihan muuta. Selkeyttä ja raikkautta. Uusia makuja, lekottelua, hauskuutta, ystäviä ja ulkoilua...
 

Voisikohan sanoa, että meillä jouluvalmistelut alkoivat olohuoneen suursiivouksella ja kalustejärjestyksen muutoksella. Sysäys oli tämä Iittala-yhteistyön joulufiilistelypostauskin, halusin kuvata eri kulmista tilaa. Mutta voi miten kiva tästä järjestyksestä tulikaan - täällä on enemmän tunnelmaa jotenkin.


Käännettiin sohvaryhmä ruokatilan puolelle ja ruokapöytä siirtyi takan ja erkkerin väliin. Nyt sohvakokonaisuus on ikäänkuin pesämäisessä tilassa, eikä keskellä kulkureittejä. Tulee jo siitä kodikas fiilis. Puhumattakaan kun vähän somistelee vielä tunnelmaa. Kynttilät ja perinteiset joulukukat ovat sitä minulle, enempää joulukoristeluita en juuri kaipaa.


 

 Pehmeät tekstiilit ja asetelma sohvapöydällä ovat niin helppo keino luoda jouluisuutta. Vaikkei Iittalan tyynyt ole erityisesti joulutyynyjä, niiden pehmeät sävyt ja struktuurit luovat minusta tarpeeksi fiilistä talven tunnelmointiin. Olen asetellut sohvapöydälle rykelmän tämän hetkisistä lempikynttilänjaloistani, tykkään kun kokoelma on sekalainen ja huolettoman rennosti syntynyt. 



Kuten huomaatte, todellakin pidän sekalaisista sekoituksista. Kuvassa on muutamia Iittalan uutuuksia, Kaasa-kynttilälyhty uudessa upeassa sävyssä, kirkas lasi ja ruusukulta yhdessä ovat superkaunis yhdistelmä. Erityisen ilahtunut olen uudesta pöytäkynttilälle suunnitellusta Nappula-pöytäkynttilänjalasta, se on ihana esine sellaisenaan, tai täydentämässä muita kynttiläasetelmia. Vierellä on Harri Koskisen suunnittelema uusi yksinkertainen Valkea-kynttilälyhty, siitä löytyy useita kauniita sävyjä, mutta minä ihastuin ihan kirkkaaseen. Nappuloiden uudet värit ovat myös aivan mahtavat.


Joulukukkia alan huomaamattani ostaa tässä marraskuun puolivälin tienoilla. Koska rakastan kasveja, vieläpä nautin sesongin mukaisista kukista, niin en voi vastustaa amarylliksiä ja klassista joulutähteä. Nyt ostin ensimmäiset ja ne tuntuvat niin raikkailta ja ohjaavat mielen joulunodotukseen tunnelmallaan, kyllä olen niin fiilistyyppi että minulle riittää kukat luomaan jotakin mielikuvaa. Sujautin molemmat kukat Iittalan maljakoihin, sillä miksei maljakkoon voisi laittaa muutakin kuin leikkokukkia. Amarylliksen kasvettua ja avauduttua, katkaisen sen leikkokukaksi.



Ruokapöydän ympärillä on nyt valoa ja tilaa enemmän. Se on ihan hyvä, sillä tiedossa on useampia illanistujaisia ystävien kanssa, nyt mahtuu suuri porukka viettämään aikaa pöydän ympärille. Lisäksi ruokapöydästä voi ihastella takkaa, jossa poltan enimmäkseen kynttilöitä.


Kokosin ruokapöydälle kaikki Nappula-kynttilänjalkani. Valkoiset ovat ensimmäiseni tuosta kokoelmasta, sain ne joskus siskolta joululahjaksi. Sittemmin muut ovat tulleet minulle Iittalan yhteistyön myötä. Tähän muuten onkin sanottava, että minusta tällaiset lahjat ovat mitä parhaimpia, niitä on erityisen ihana ottaa esille ja nauttia, kun esineeseen liittyy muistoja. Rakastan näitä Nappula-kynttilänjalkoja, sirottelen niitä yksittäin asetelmiin tai ne ovat mahtavat tällaisena suurempana rykelmänä. Ja minusta on kiva kun värejä on yhdistelty summittain. Vihreä ja vaaleansininen ovat nyt uusia sävyjä, aivan ihanat minusta ja erityisesti sopivat keskenään nätisti yhteen.





Pöytäkattauksiin on ihana satsata joulun aikaan. Fiilistelin jo nyt ruokatilan uutta sijaintia ja samalla saatettiin napostella juustoa ja viinirypäleitä. Ensimmäinen glögikin tuli maisteltua. Tarjoilin glögiä Essence-sarjan laseista, joiden uusi pinkki väri on aivan suloinen. Minulla on ennestään näitä laseja kirkkaina ja ovat olleet ihan suosikkeja esimerkiksi viinilaseina, koska miksi pitäisi aina olla jalallinen lasi. Ja miten upea onkaan tuo Essence-karahvi, etenkin pinkissä sävyssä.


Muutenkin joululahjoista sananen. Meidän perheessä Iittalan tuotteet ovat aina olleet osa jouluperinnettä, ei ole oikeastaan joulua ollut, ettei paketista ole tullut jotakin kestävää ja kaunista joululahjaa. Iso osa astiastoistani on rakentunut joululahjoiksi saaduista osista. Joululahjoiksi on minusta muutenkin parasta antaa jotakin jolle on oikeasti käyttöä ja joka kestää aikaa. Pikkulahjoiksi voi antaa kauniin tuikkukupin ja isommaksi lahjaksi vaikkapa valaisimen.


Ruokatilassa oleva String-hyllykin koki pienen uudistuksen. Siitä lähtivät musiikkilaitteet olohuoneen toiseen päähän ja nyt selkiytin hyllyn asettelemalla sinne kirjoja ja joitakin kauniita esineitä Iittalan valikoimista. Halusin lämpimiä sävyjä, joten kuparin värinen Lantern-valaisin ja vihreäsävyiset lasiesineet toivat sitä sopivasti. Nappasin metsäreissulta tuollaisen karahkan mukaan, halusin kokeilla olisiko sellainen kivempi "pikkujoulukuusena" kuin perinteinen havukuusi. Uskon että meidän tämän joulun koristukset tulevatkin pitkälti luonnosta. Perinteistä joulukuusta tuskin laitamme.


Nyt kyllä on pakko myöntää, että innostuin jo hieman joulusta. On kutkuttavaa rakentaa uudenlainen joulu, raikas ja moderni aikuisjoulu.

Mitä muuten sanotte olkkarin uudesta järjestyksestä?

*kuvissa näkyvät Iittalan tuotteet saatu osana vuosiyhteistyötä

Tunnisteet: , ,

7.11.2018

THAIMAALAINEN KATKARAPUCURRY

"kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja Urtekram"


Aloitetaanpa sillä, että keittiö on meidän kodin sydän, ihan kirjaimellisestikin. Se on keskeisellä paikalla ja siellä hengaillaan paljon. Kaikenlaiset keittiöpuuhat ovat mieluisia, niin siivous- ja järkkäily, kun ruokailu ja ruoan laittokin. Kotielämä kiinnostelee paljon, eikä vähiten tällaisena pimeänä vuodenaikana, jolloin tekeminen siirtyy väkisinkin pihalta ja ulkomenoista sisätiloihin. 

Välillä kun väsyttää työpäivän jälkeen, sitä huomaa piristyvänsä kummasti kun alkaa puuhailemaan. Meillä iltasyöminen on työaikojen takia usein todella myöhäiseen aikaan, siltikin aina kokataan jotakin. Sitten on vapaita päiviä, jolloin ruoan laittoon on vielä erityisen paljon innostusta. Tällöin koko aterioinnista muodostuu pitkän kaavan mukainen operaatio; kehitellään resepti, hankitaan tarvikkeet, valmistellaan keittiö, pilkotaan ja vähän fiilistelläänkin, niin ja no, yleensä silloin myös kuvaillaan. Viime sunnuntaina oli tuollainen pitkän kaavan mukainen kokkailu, siihen innosti myös yhteistyö Urtekramin kanssa. 

 

Urtekramin tuotteet ovat kovin tuttuja tässä taloudessa. Kosmetiikkapuolen juttuja löytyy monta sorttia kylppärin hyllyiltä, kivan hintainen luonnonkosmetiikka on arjen perusjuttuja. Ostan usein myös Urtekramin tuotteita ruokaosaston puolelta. Lyhyesti kerrottuna Urtekram on 1972 perustettu yritys, joka keskityy luomuelintarvikkeisiin, luomusertifioituun kosmetiikkaan sekä laktoosittomiin ja gluteenittomiin tuotteisiin. Lisää tietoa voi lukea tästä.


-aasialaishenkiset maut viehättävät-

Noh, mutta palataanpas ruoan pariin. Olen nyt viehättynyt paljon aasialaishenkisistä mauista. Koska tuo ruokamaailma on itselle vielä opettelua, selailin valmiita reseptejä ja ideoita. Minusta aasialaisen ruoan juju on tasapainoisessa makumaailmassa. Se voi olla erilainen, kiinnostava ja hätkähdyttäväkin, mutta makujen on oltava sopusoinnussa. Siksi minusta onkin niin mielenkiintoista kokeilla erilaisia reseptejä tästä kategoriasta, sillä haluan oppia lisää.

Selailin ihan konkreettisia keittokirjojani keittiön hyllystä. Tämäkin muuten kuuluu minusta pitkän kaavan ruoan laittoon ja fiilistelyyn, se kirjojen pläräily. Löysin kiinnostavan reseptin Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat -kirjasta. Kipaisin kauppaan ja aloin valmistella ateriaa.




 
 

Thaimaalainen katkarapucurry

2 sitruunaruohon vartta
1 punainen chili
2 valkosipulin kynttä
nippu tuoretta korianteria (tai lehtipersiljaa kuten minä käytin)
2 säilykepaprikaa öljyssä
1 tl tomaattipyrettä
1 rkl kalakastiketta
2 rkl Genuine tamari -kastiketta * (soijakastiketta)
1 tl seesamiöljyä
2 cm tuoretta inkivääriä
sokeriherneenpalkoja
katkarapuja
400 g kookosmaitoa

kylkeen tiikerikatkarapuja


-pilko sitruunaruoho, chili, valkosipuli ja paprikat monitoimikoneeseen tai kulhoon, lisää muut mausteet ja yrtit, surauta tahnaksi
-aloita tiikeriravuista; paistele niitä pannulla noin pari minuuttia ja lisää sitten noin ruokalusikallinen currytahnaa ja pyörittele se rapujen joukkoon
-asettele ravut uunivuokaan tai pellille ja paista niitä 200 asteessa uunin ylätasolla noin 8-10 min.
-siirry tekemään kastike; paista öljyssä pannulla sokeriherneitä ja katkarapuja ja lisää loppu currytahna, paista hetki ja lisää sitten joukkoon kookosmaito - anna hautua miedolla lämmöllä

Keitä curryn ja rapujen seuraksi jasmiiniriisiä pakkauksen ohjeen mukaan.






Curryn lisukkeeksi tuli helppotekoinen ja raikas kurkkusalaatti. Juuri tällaisista yksinkertaisista lisukkeista pidän kovasti. Erilaisten makoisien kastikkeiden sekoittelu on olennainen osa aasialaisia ruokia. Tuoreet ja yksinkertaiset raaka-aineet syttyvät elämään makuyhdistelmistä.



Aasialainen kurkkusalaatti

2 cm tuoretta inkivääriä
1 rkl Genuine tamari -kastiketta (soijakastiketta)
1 tl seesamiöljyä
1 lime
1 kurkku
pieni pala chiliä
korianteria tai lehtipersiljaa

-pilko kastikkeeseen tulevat inkivääri, chili ja yrtit, lisää sitten muut kastikkeen aineet
-vuole kurkusta esim. juustohöylällä pitkiä siivuja (voit poistaa vetistävät kurkunsiemenet jos haluat)
-sekoita ainekset yhteen ja koristele vielä yrteillä



Kannattaa tekaista tämä lisuke juuri ennen pöytään nostamista. Kurkut vetistävät helposti kokonaisuuden, joten tässä pitkä marinointi ei ole eduksi. Minusta tästä tuli myös todella kaunis visuaalisesti.



Currytahnassa paistetut tiikeriravunpyrstöt olivat myös maukkaita. Näitä voisi tekaista ihan muidenkin ruokien lisukkeeksi tai pikkunaposteluiksi. Rapujen tilalle voi samaan tyyliin tehdä esimerkiksi tofua jos suosii kasvisruokaa.


Siinäpä vielä valmis annos. Ensimmäiset maistelut tehtiin nimittäin heti tuoreeltaan ruoan valmistuttua. Sitä tuli niin runsas määrä, että kuulutin lisää porukkaa ruokapöytään ja illemmalla syötiin vielä uudelleen koko menu. Tämä oli oikeasti tosi hyvää, kaikki syöjät pitivät mauista kovasti. Valitsin tähän mietoja chilejä, joista poistin vielä siemenet, niin ensi kerralla ehkä kokeilen astetta tulisemmalla chilillä, mutta täytyy sanoa että ohjeet maut olivat hyvin tasapainossa.


Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan uusia reseptejä, aina ei tarvitse edes käyttää kauaa aikaa aterian tekemiseen, tämä kokonaisuus syntyy ihan nopsaan myös työpäivän jälkeenkin, jos ei ole intoa toteuttaa kokonaisuutta verkkaisella tahdilla. Resepti ja raaka-aineet valmiiksi hankittuna tämän loihtii melkein 30 minuutissa - vaikkei olisikaan Jamie.

Ihania ruokahetkiä!


Tunnisteet: , ,