<data:blog.pageTitle/>

This Page

has moved to a new address:

http://www.annemelender.fi

Sorry for the inconvenience…

Redirection provided by Blogger to WordPress Migration Service

30.8.2018

VIINI-ILTA JA KUINKAS KÄVIKÄÄN


"kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja Two Oceans"


Kuinkas kuulkaas kävikään viini-illan kanssa. Tuntuu että tänä kesänä kaikilla on ollut hirmuisesti menoja ja kiireitä. Olin järkännyt kaveriporukan viini-iltaa viestilinjat kuumina pitkän aikaa. Jossain vaiheessa oli lyötävä päivä lukkoon ja vaan kokoonnuttava, vaikkei kaikille ajankohta sopinutkaan. Tarkoituksena oli juhlia venetsialaisia ja muutenkin kesän loppua ja fiilistellä tunnelmia viinin ja satokauden herkkujen puitteissa.

Paitsi että meidän oli vaikea löytää koko poppoolle yhteistä sopivaa ajankohtaa, oli alkuperäisen suunnitelman mukainen ulkona vietettävä venetsialaisjuhla myös ratkaistava toisella tapaa. Suunniteltu kattaus terassilla lyhtyineen kaikkineen oli siirrettävä sisätiloihin, sillä ulkona tuuli meren suunnasta niin voimakkaasti, ettei meidän fiilis riittänyt terassivärjöttelyyn ja sammuvien kynttilöiden uudelleensytyttelyyn. 



Tiedättekö mitä tehdään kun on odotettu juhailtaa ja kokattu koko päivä, vielä kaikenlaisten esteiden ja luonnonilmiöiden satuttua kohdalle - no rentoudutaan ja nautitaan niiden seurasta jotka pääsivät paikalle ja tietysti otetaan lasi viiniä ihan ensimmäiseksi. Juhlista kannattaa tehdä hetkessä sellaiset mihin on resurssit ja unohtaa muut vaihtoehdot.



 

Meidän viini-iltaan valikoitui yhteistyön myötä Two Oceans -viinien hanapakkaukset, jotka sopivat minusta mainiosti viinibaarityyppiseen esillepanoon. Tarjolla oli  Two Oceans Shiraz -punaviiniä ja  Two Oceans Sauvignon Blanc -valkoviiniä. Aloitettiin valkoviinistä ja ruokien seurana nautittiin punaviiniä. Two Oceans viinit ovat Etelä-Afrikasta, josta tulee minusta hyviä ja selkeitä viinejä, pidän niistä kovasti.

Minä olin järjestänyt juotavat erilliselle tasolle, viinien seurana oli vettä, tuoretta minttua ja limeviipaleita. Pikkunaposteltavana viinirypäileitä ja sipsejä, sillä tällä kertaa viinilasilliset toimivat myös aperitiiveina. Tykkään kutsua vieraat hiukan ajoissa ja nauttia ruokien viimeistelystä kun paikalla on porukkaa. Kun kaikki ovat läheisiä keskenään ei mikään ole niin pikkutarkkaa oleskelun suhteen. Jokainen voi maleksia ruokia odotellessa siellä missä parhaiten viihtyy - joko keittiössä apulaisena tai vaikka sohvalla koirien kanssa köllien.

 
-pääroolissa sesongin raaka-aineet-

Koska meitä oli lopulta vain kourallinen syöjiä, järjestin ruoat noutopöytätyyppisesti esille. Olin suunnitellut tarjoiluihin erilaisia kauden raaka-aineista tehtyjä herkkuja. Päätin käyttää raaka-aineina kesäkurpitsaa, kukkakaalia, kanttarelleja, papuja, rapuja ja viinimarjoja. Oli oikeastaan aika hauska rakentaa menu niin, että päätti ensin raaka-aineet ja sitten vasta mitä niistä tekisi.

 

Rakastan koota salaatit laakealle suurelle vadille. Pidän kovasti yksinkertaisista mauista, niinpä tähän raikkaaseen salaattiin päätyi vain muutama raaka-aine.

Rapusalaatti:

-salaattia (tässä rooman salaattia)
-rapsakaksi keitettyjä tuoreita papuja
-kirsikkatomaatteja, keltaisia ja punaisia
-ravunpyrstöjä
-lehtipersiljaa
-oliiviöljy, suola ja pippuri




Friteeratut kesäkurpitsat ja fetajogurttikastike:

-leivitettyjä kesäkurpitsakiekkoja
-luonnonjogurttia
-fetajuustoa
-ruohosipulia
-lehtipersiljaa, oliiviöljyä, suolaa, pippuria

Paista leivitetyt keskäkurpitsakiekot rasvassa rapeiksi. Sekoittele jogurttikastike ja tarjoile nämä yhdessä.






Perinteinen juustopiirakka:

-pohjaan 125 g voita, 3 dl vehnäjauhoja ja 3 rkl vettä
-täytteeseen 4 munaa, 150 g juustoraastetta (esim. gouda), 2 dl kermaviiliä, 2 dl kermaa, ripaus suolaa

Sekoita pohjan aineet nopeasti taikinaksi ja painele vuoan pohjalle. Esipaista pohjaa n. 10 min. 200 asteessa. Sekoita täytteen aineet ja lisää esipaistetulle pohjalle. Jatka paistamista n. 35 min.

Kanttarellisoosi:

-sipuli
-kanttarelleja
-kermaa
-koskenlaskija juoksevaa
-suolaa ja pippuria

Kuullota silputtu sipuli ja lisää pilkotut sienet. Keittele neste sienistä ja lisää kerma ja juusto, anna hautua hetkisen jotta kastike kiehuu kasaan ja saostuu. Mausta.




Lisäksi tarjoilin vielä Liemessä-blogin Jenniltä saadun inspiksen mukaan kukkakaaliwingsejä. Hänen ohjeensa löydät tästä. Oli hyviä, kannattaa kokeilla. Suosittelen ehdottomasti rakentamaan tarjoilut sesongin ainesten mukaisesti. Vaikka tässä oli aika raskaat maut, kevensi viini sopivasti makuja.





Illanistujaisissa muutenkin pidän tällaisista tarjottavista, joita voi ottaa lautaselleen sitä mukaa mikä maistuu. Me istuimme porukalla pitkään viinilasien äärellä syöden. Ruokaa oli nimittäin paljon!


Kyllähän olin tietysti järjestänyt jälkiruokaakin. Jos kerran teemana oli ajankohtaiset maut, niin itseoikeutetusti viinimarjat kuuluivat jälkiruoan raaka-aineeksi. Perinneruokien rakastajana tekaisin perinteisen kiisselin, joka silattiin kermavaahdolla.


Joskus yksinkertainen vaan on niin hyvää, tai oikeastaan aina, koska siinä ei voi mennä pieleen. Mietittiinkin että miksei kiisseleitä tule keiteltyä juuri koskaan ja koskakohan siitä tulee uusi trendiherkku - eikö voisikin tulla? 


Two Oceans viinejä jäi vielä hanapakkauksiin ja ollaan nautiskeltu silloin tällöin lasillinen viiniä iltaruoan seuraksi. Sitä sanotaan, että avatuissa hanapakkauksissa viini säilyy noin 2 viikkoa hyvänä. Ja mitä tulee näihin kahteen viiniin noin muuten, niin saivat hyväksynnän kaikilta maistaneilta, näitä valitaan pöytään toistekin.

Venetsialaiset ovat perinteisesti pohjanmaalla mökkikauden päättäjäiset. Silloin toivotetaan syksy tervetulleeksi ja iloitaan menneestä kesästä. Puitteissa tärkeää on iloittelu, kynttilät ja merihenkisyys. Meidänkin oli tarkoitus mennä illalla merenrantakäveylle, mutta vihmainen vesisade kirjaimellisesti vesitti senkin suunnitelman. Parempi oli käpertyä vilttiin sohvalle, viinilasi kädessä ja ystävät lähellä.  

Vaikka meidän viini-istujaiset kutistuivat pieneen porukkaan oli kyllä tosi hauska ilta, taidettiin valvoa aika myöhään. Seuraavan kerran nappaankin Two Oceans hanapaketin kainaloon ja järjestän Sisustuksen Koodissa perinteisen after work -viinihetken. Syksyn saapuessa näitä hetkiä on taas kiva järjestää ilman suurempia ennakkosuunnitelmia. 

Olisi kiva kuulla teidän illanistujaisvinkkejä. Valviran ohjeistuksen mukaan alkoholiasioita ei saa kommentoida blogissa, mutta muita asioita kyllä mielellään.



Tunnisteet: , ,

28.8.2018

PUNAINEN LAUKKU


Ekana taidan hihkua - ollaan nimittäin varattu vihdoin meidän kesälomamatka! Lopulta löydettiin aivan ihanan oloinen hotelli Kroatiasta, joten vajaan parin viikon kuluttua pääsemme lekottelemaan aurinkoon ja nauttimaan huikaisevan kauniista merimaisemista. Odotan niin innolla sitä, sillä ette usko - mutta edellisestä ns. aurinkolomastani on yli kymmenen vuotta aikaa. En taida edes muistaa millaista on hillua uimapuvussa uima-altaan reunalla, tai pakata aamulla rantakassi ja kävellä aamiaispöydästä rannalle viettämään leppoisaa päivää. Olen ihan innoissani.


Olen ollut alkuviikon töissä Sisustuksen Koodissa, kuten kesäloman aikana sanoinkin, tauko myymälästä on tehnyt tehtävänsä ja onkin ihan kiva taas hypätä takaisin työmeininkeihin. Tänään tehtiin Maijan kanssa reissu meidän varastolle ja muille asioille, hyödynsin heti kauniit puutalomaisemat Martissa ja otettiin asukuvia ihan reaaliaikaisesta päivän asusta. Näitä ne työpäivät myös tarjoilevat; asukuvia. Kotona töitä tehdessä ei kieltämättä aina tule laittauduttua asukuvakuntoon.





Jos pukeutumisen kannalta katsotaan vuodenaikoja, taitaa tämä olla ihan lempihetkiäni. Tällaiset neulepaita ja paljaat sääret kombot vaan ovat aivan ihania. Olen tämän vuoden aikana löytänyt tavallaan hameet ja mekot. Siihen on vaikuttanut myös se, että olen saanut hitusen kiloja lisää. Viime syksynä laihduin entisestään kaikkien muutosten takia. Onneksi sain kiloni takaisin ja vielä vähän päällekin. Kaikki vaatteet näyttävät minusta paljon paremmilta kun eivät roiku päällä.


Olen oppinut myös ajattelemaan pukeutumistani eri mittakaavassa. Tällaiset pitkät ja väljät neulepaidat eivät olekkaan se ainoa oikea valinta. Oikeastaan vähän istuvammat vaatteet vaikuttavat mielekkäämmiltä nyt. Täytyykin ottaa se huomioon kun täydentää vaatekaapistoon talveksi muutamia uusia juttuja.



(neule by Malene Birger / hame Samsoe-Samsoe / laukku Pedro del Hierro / 
tossut Superga / korut vintage)

Tuon punaisen kiiltonahkatoten olen ostanut hirmuisen kauan sitten Barcelonasta. En ole erityisesti punaisen värin ystävä, mutta asusteissa pidän siitä kyllä. Laukku on maannut varaston laatikossa vuosikausia, mietin miksiköhän olenkin raahannut sitä niin pitkään mukanani. Äskettäin siivoilin autotallia ja sieltä löytyikin muutama asuste joita otin taas käyttöön. Kiva löytää uusia juttuja omasta kaapista. Siltikin olen sitä mieltä, että karsin vaatteet ja asusteet minimiin. Olen ollut erittäin onnellinen kompaktista valikoimastani. Kunhan saan läiaikoina hetken aikaa, niin käyn taas läpi vaatteet kesän jäljiltä ja järjestän syksyiset jutut esille.


Noin äkkiseltään syksyostoslistalle päätyy varmasti neule tai pari, uudet farkut (koska pakko aina saada yhdet uudet farkut), jonkinlainen bleiseri ja uusi takki. Ihana alkaa suunnitella vaateostoksia, viimeistään aurinkoloman jälkeen, koska sitten saan ainakin pakata kesäkamppeet yläkaappiin.

Mistä syysvaatteesta sinä himoitset juuri nyt?

Tunnisteet: ,

26.8.2018

VUOROKAUDEN LOMA

"kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja Viking Line"
 
 
Minun on pakkoa sanoa, että olen ollut tosi iloinen päästessäni tekemään yhteistyötä Viking Linen kanssa. Me ollaan käyty aika usein laivalla, koska viihdytään siellä tosi hyvin. Vaikka saadaan toki olla yhdessä paljon ihan kotonakin, on siinä ihan erityistä kun lähtee merelle. Ensinnäkin en voisi enemmän hehkuttaa maisemia joita saa ihailla laivan matkatessa. En ikinä voi kyllästyä merimaisemaan. 

Tällä kertaa pääsimme nauttimaan vuorokauden risteilyä Viking Gracelle. Meille oli varattu paljon erilaista ohjelmaa ja tekemistä. Ajattelinkin käydä tässä teille meidän risteilyohjelman läpi. 

Kuvia on tosi paljon, koska en vain voinut karsia niitä liikaa. Joten istahdappa rennosti ja lähde fiilistelemään risteilykokemusta.

Grace lähtee illalla Turun satamasta ja heti hyttiin saavuttuamme saimmekin valmistautua illallista varten. Meille oli varattu pöytä Oscar á la Carte -ravintolasta, jossa me pääsimme maistamaan äyriäisvatia



Koska äyriäisvati oli tilattu jo etukäteen, ohjattiin meidät valmiiksi katettuun pöytään. Aloitimme illallisen alkudrinkeillä, Hän valitsi GT:n ja minä laivan oman Oscar-cocktailin.


Täytyy sanoa että suu loksahti auki kun valtava äyriäisvati kannettiin pöytään. Siitä löytyi esimerkiksi hummeria, ostereita, katkarapuja ja herkullisesti valmistettuja simpukoita.


Ruokajuomaksi valitsimme suosituksen mukaista valkoviiniä. Se täydensikin annosta ihanasti. Olen muutenkin sitä mieltä, että jos ei ole erityisen taitava viineissä, kannattaa ottaa vastaan talon suosituksia.



Herkuttelimme meren antimista erilaisten lisukkeiden ja paahtoleipien kanssa. Tällainen syöminen on mukava tapa nauttia toisen seurasta kaikessa rauhassa. Sillä kuorimiseen ja maisteluun saa kulumaan kyllä hyvän tovin aikaa. Mutta se onkin yhteistä tekemistä ja rentoutumista.

Halusin vielä ikuistaa äyriäislautasen jälkeen nauttimamme jälkkärin. Vaikka masu oli täynnä, oli siellä tilaan pienelle herkulle. Valitsimme molemmat ahvenanmaan pannukakkua omenahillokkeella ja vaniljajäätelöllä. Nam.



Illallisen jälkeen päätimme jättää tällä kertaa drinksuttelut väliin. Suuntasimme ihanaan hyttiimme lepäilemään, sillä meillä oli ollut tuona päivänä aikainen herätys, koska piipahdimme aamupäivällä pikaisella Helsingin reissullakin. Hytissä oli saapuessamme odottelemassa hedelmälautanen ja kuohuviiniä, maisteltiin niitä vielä ennen nukkumaan pötkähtämistä. Uni kyllä maittoi pitkän päivän jälkeen kuohkeissa lakanoissa ja peitoissa. Tiedossa oli seuraavallekin aamulle erittäin aikainen herätys.

 

-viihde Viking Linella-

Noin muuten olemme yleensä nauttineet paljon Viking Linen viihdetarjonnasta. Meistä on ihana istuskella lasillisella ja nauttia musiikista. Erityisesti olemme matkoilla viihtyneet baarissa trubaduuria kuunnellen. Myös yökerhon livebändit ja heidän soittamat discoklassikot ovat olleet mieluisaa viihdettä. Viking Linella on aina ohjelmassa myös suosittuja artisteja, kulloisetkin esiintyjälistat voi tarkistaa tästä. Ja jos ohjelmallista risteilyä haluaa, niin Viking Linella löytyy paljon erilaisia teemaristeilyitä, miten olisi esimerkiksi "Klassiset kuohuvat" -teema, tuolloin Viking Gracella pääsee tutustumaan tarkemmin kuohuvien juomien saloihin.

-aamiainen merimaisemissa-

Saavuimme aamutuimaan nauttimaan rauhallista aamupalaa jälleen Oscar-ravintolaan. Siellä oli hotellityylinen buffet-aamiainen. Aurinko paistoi näköalaikkunoista ja ihailimme aamuisia merimaisemia samalla kun nautimme erilaisista aamiaisherkuista.


Oli kyllä jotenkin niin ihanaa, että fiilisteltiin oikein miten hyvä idea tällainen risteily on vaikkapa jos haluaa juhlistaa merkkipäivää tai tietysti muuten vaan rentoutua yhdessä. Eikä ylellinen risteily ole huono idea kaveri/työ/harrastusporukallakaan. Aamupalalla näkyi paljon pariskuntia, mutta myös pieniä ryhmiä.

Aamupalan jälkeen meille oli varattu esittelykierros Gracen tax free -osastolla. Vaikka olenkin  monta kertaa ollut aikaisemminkin shoppailemassa tässä laivassa, sai valikoimasta ihan erilaisen kuvan kun ystävällinen Heini esitteli meille laivan tuotevalikoimaa.


Kosmetiikkapuolella Gracen uutuuksiin kuuluu hypetetty kosmetiikkasarja Benefit. Sitä ei ole saanut aiemmin suomesta ollenkaan. Sarja on erikoistunut meikkeihin, erityisesti kulmakarvoihin, Graceltakin löytyy Benefitin "kulmakarvabaari"! Itsekin ostin Lontoon reissulta Benefitin kulmakarvapaletin. Oli muuten vaikea valita minkä tuotteen ostaa, kun vaihtoehtoja oli niin monta.




Tällä kertaa ostin itselleni testiin minikokoisia tuotteita - ripsivärin ja pohjustusvoiteen. Minusta on muuten tosi kiva, että on saatavilla pienempiä pakkauskokoja, niin voi testailla joitakin tuotteita kätevästi.


Heini oli järjestänyt meille myös pienimuotoisen muotinäytöksen. Tai oikeastaan hän kertoi, että laivalla järjestetään tarvittaessa ryhmille erilaisia esityksiä. Mallilla on kuvissa Tiger of Swedenin neule, Y.A.S.-merkkiset housut ja Lumin nahkalaukku. Meikki on tehty Benefitin tuotteilla.

Gracella on aivan ihana valikoima merkkivaatteita, oma lempparini on Samsoe/Samsoe. Olenpa myös ostanut monet pikkuhousut Victoria´s Secret -myymälästä. Miehillekin on tosi tyylikkäitä vaatevaihtoehtoja.

Saatiin Tax freessa maistella myös muutamia alkoholivaihtoehtoja. Maistelu on hyvä jos empii jonkun tuotteen makua. Hyvä ja henkilökohtainen palvelu on kunnia-asia Viking Gracella.

-design walk-

Tax free vierailun jälkeen pääsimme Design Walkille. Yleensä se järjestetään pienille ryhmille. Laivan sisustussunnittelusta on vastannut Vertti Kivi. Hänellä on ollut tavoitteena yhtenäisyys, joten koko laivan ympäri toistuu esimerkiksi samanhenkinen kuviomaailma erilaisissa yksityiskohdissa.



Valo on tärkeä osa täällä pimeässä pohjoisessa, niinpä laivalla on satsattu näyttäviin valaistusratkaisuihin. Lasiseinäisessä aulassa on näyttävät timantin malliset valaisimet, joiden värisävyjä saa muutettua haluttuun tunnelmaan.




Laivalla suositaan paljon kokolattiamattoja, sillä akustiikkaan ja miellyttävyyteen täytyy kiinnittää huuomiota. Kokolattiamatto eristää ja estää kaikuja ja kopinoita, lisäksi pehmoisen maton päällä on ylellinen kävellä. Myös katosta löytyy näyttäviä upotuksia ja muotoja, ne eivät ole ainoastaan visuaalisia ratkaisuja, vaan osa akustiikkasuunnittelua.

Design Walkilla kuulimme monien design-huonekalujen sunnittelijoista ja valmistajista. Lisäksi bongattiin laivan viinikellari, joka ei sijaitse kellarissa. Vaikka sisustuksessa on pyritty suosimaan mahdollisimman paljon kotimaisia valmistajia, löytyy Gracelta toki myös kansainvälisiä huippusuunnittelijoiden design-tuotteita. Tuosta kuvasta voi bongata ainakin Hayn nojatuolit.



Gracella panostetaan myös taiteeseen. Nyt esillä oli upeita luontoaiheisia valokuvia, erilaiset taidenäyttelyt ovat vaihtuvia. Ei kannatakkaan vaellella käytäviä ajatuksissaan, sillä seiniltä voi löytää mitä mielenkiintoisimpia juttuja.

Näiden aamun ohjelmanumeroiden jälkeen tuli nälkä. Pääsimme lounastamaan rennossa Franks´s ravintolassa. Siellä on erilaisia ruokapisteitä, joista voi tilata mieluisat syötävät, juomineen ja jälkiruokineen. 



Minä valitsin lounaaksi tuhdin pekonisalaatin ja Hän otti mustaa makkaraa uuniperunalisukkeella. Jälkkäriksi söin bannoffea ja toinen valitsi panna cottaa. Ennätettiin myös lounaan aikana ihailla merimaisemaa. Kyllä ruokailupuitteet ovat ehdottomasti osa laivaelämystä.

-spa-

Tiedättekö mitä, Gracella on aivan ihana spa osasto. Siellä voi käydä nauttimassa saunasta ja altaista, samalla taas katsella rauhoittavaa näkymää merelle. Tietysti itsellen voi tilata erilaisia kauneushoitojakin ja löytyypä osastolta myös jäinen lumiluola. Mehän kokeilimme kauneushoitoja kun kävimme aiemmin piknik risteilyllä. Tällä kertaa meille oli luvassa yllätys - saimme nimittäin pariksi tunniksi käyttöömme laivan VIP-saunaosaston. Siellä saatiin ihan kahdestaan saunoa ja nauttia porealtaista. Herkkuina oli hedelmiä ja kuohuviiniä.



Voin kyllä rehellisesti sanoa, että tämä oli ehkä yksi ihanimmista kokemuksista mitä matkoilla olen kokenut. Koko risteily tuntui aivan mielettömän rentouttavalta ja pitkältä lomalta. Sitä miettikin, miksei hemmottele itseään useamminkin näin helposti saatavalla matkailulla. Tuollaisen VIP-saunatilan voi vuokrata etukäteen vaikka pienellä porukalla. Ehdottomasti suosittelen. En voi sanoin kuvailla miten ihana oli lillua altaassa kun aurinko kimmelsi suurista ikkunoista ja mielettömän kaunis merimaisema hiveli verkkokalvoja.

Kun sitten oltiin toivuttu superrentouttavasta uintihetkestä alkoi jo mieli tehdä kahvia. Niinpä meille järjestetty Chemex-kahvihetki osui juuri oikeaan hetkeen.



Tällainen kahvihetki oli saman tyyppinen kuin kello viiden tee, mutta teen sijaan maisteltiin hyvää kahvia. Tarjottimelta löytyi suolaisia ja makeita herkkuja. Täytyy sanoa, että tuossa vaiheessa oli jo sellainen olo, että on tullut nautiskeltua ruoasta ja kaikesta muustakin varastoon pitkäksi aikaa.

Kun varaa risteilyn, kannattaa tutustua etukäteen saatavilla oleviin palveluihin ja tarjoiluihin. On tosi kiva mennä matkalle, kun on hiukan suunnitellut etukäteen ohjelmaa.



Sittenpä poistuttiinkin raikkaaseen ulkoilmaan kannelle. Sää oli aika lämmin ja tyyni, kierreltiin kannella, istuttiinkin hetkinen ja sulateltiin ruokaa ja muita kokemuksia.



Viking Linen Grace on erittäin ympäristöystävällinen laiva. Se toimii esikuvana monelle muulle laivalle ja antaa mallia miten asiat voi hoitaa mahdollisimman ekologisesti. Kaikki alkaa jo laivan muotoilusta, sen rungon rakenne on niin ergonominen, että tuulen vastus on mahdollisimman pieni, joten polttoainetta säästyy. Gracella on myös ensimmäisenä risteilylaivana roottoripurje, joka käyttää hyväkseen tuulienergiaa, tämäkin säästää tietysti polttoainetta ja päästöjä. Gracella ei myöskään esimerkiksi päästetä laivan jätevesiä mereen. Kuultiin, että laiva on saanut usein erilaisia ympäristöpalkintoja.


Kaikenkaikkiaan olen tainnut hurahtaa laivamatkailuun, pakko tunnustaa etten olisi ikinä uskonut. Mutta rakastan niin paljon merimaisemia ja näkymiä, että jo sen takia on ihana päästä laivalle. Lisäksi hyvä ruoka ja erilaiset hemmottelut eivät vähennä laivamatkailun viehätystä. 

Loppuun vielä Viking Linen risteilytarjouksista - kun varaat matkan hyvissä ajoin, saat tietysti hintaetuja, tästä pääset katsomaan erilaisia risteilytarjouksia (tarjoukset voimassa 30.8.2018 saakka). Monta kertaa on juteltu kavereiden kanssa matkojen varaamisesta, useimmista on kiva suunnitella matkaa - kuulemma se miettiminen ja ajoissa varaaminen on osa nautintoa. Pitäisi itsekin oppia enemmän tuota ennakointia, koska onhan se totta, että matkasta nauttiminen alkaa tavallaan jo siinä vaiheessa kun matkapaketti on varattu, eli nautintoa kannattaa pidentää.

Minkälaisesta risteilystä sinä pidät?


Tunnisteet: ,