VAATEKAAPIN PERUSASIAT

22.3.2018

 "kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja Nanso"

Kevättä odotellessa olen alkanut innostua taas pukeutumisestakin ihan uudella otteella. Tekee mieli viikata rakkaat neulepaidat kaappiin ja keventää pukeutumista. Oma vaatekaapisto koostuu pitkälti neutraaleista ja vaivattomista perusvaatekappaleista. Itse tunnen oloni varmaksi oman oloisissa vaatteissa, jotka ovat mukavia ja laadukkaita.

Minun pukeutumiseni peruspilareita ovatkin t-paidat, farkut, paitapuserot ja muut mukavat yksinkertaiset yläosat. Tällaisia selkeitä valintoja maustan sitten mielelläni hiukan rohkeammilla yksityiskohdilla ja värityksillä.

Itselleni kotimaiset vaatemerkit ovat aina olleet lähellä sydäntä. Skandinaavinen selkeys miellyttää ja olen mitä iloisin, kun voin kääntyä luottovaatteissa naapurimaisten skandimerkkien sijaan kotimaisiin vaihtoehtoihin.

Pääsin tekemään oikein mieluisaa yhteistyötä Nanson kanssa. Käväisin taannoin Helsingissä tutustumassa merkin mallistoihin ja huokailin ihastuksesta. Monelle Nanso merkitsee varmasti hyvää laatua ja mukavia materiaaleja, lisäksi mieleen nousevat näyttävät kuvioinnit ja raikas värimaailma. Nanso on äskettäin uudistunut ja mallistoissa on paljon muutakin - meille hillitymmille pukeutujille mieluisia yksinkertaisia perusvaatteita.




Nanson pääsuunnittelija Noora Niinikoski omaa ihan mielettömän tyylitajun. Hän on uudistanut Nanson mallistoa ja koordinoi varmalla otteella kaikki kokoelmat. Mukana on aina selkeä peruslinja, jossa merkille tunnusomaiset printit pääsevät oikeuksiinsa, mutta vierellä kulkee myös simppeli hillitty perusmallisto. Näitä molempia yhdistelemällä on helppo löytää jokaiselle pukeutujalle mieleinen kokonaisuus.

Kuvan pehmoinen Porras-pusero oli yksi kevätkokoelman ehdottomista suosikeistani. Rakastan college-tyyppisiä paitoja ja tässä yhdistyy skarpin yläosan ja collegen muodostama rentous. Sivusaumojen halkiot ja kaunis pääntien leikkaus tekevät paidasta naisellisen. Pidän kovasti myös graafisesta kuosista.

-täydellinen t-paita on vaatekaapin peruspilari-

Jokainen joka minut tuntee, tietää kaappini pursuavan t-paidoista, joista heikkouteni on ehdottomasti valkoiset topit ja teepparit. Jaksan metsästää aina sitä täydellistä t-paitaversiota. Hihkuin innosta, kun löysin Nanson valikoimista täydelliset versiot, sekä istuvammasta, että väljemmästä versiosta. Molempia tyylejä tarvitaan muusta asusta riippuen.

Nanson t-paidat ovat ehdottomasti tulleet osaksi vaatekaappiani. Onneksi tällaisia lemppareita saa hankittua joka sesonki, sillä suosikit kulkevat mukana joka sesonki. Se on yksi tärkeä asia, kun vihdoin löytää sen tarpeellisen ja hyvän perusasian, haluaa sitä täydentää aika-ajoin.
 

Erityisesti nyt miellyttää tuollainen istuvampi t-paitamalli. Basic t-paita istuu kauniisti, materiaalissa on mukana hitusen joustoa. Hihat ovat kapeat ja mukavasti hiukan pidemmät. Ne voi halutessaan myös kääräistä rennosti.

Basic-sarjassa on myös pitkähihainen versio ja kevyt toppimalli.



Tiesittekö että Nansolla on valikoimissa myös valtavan mukava Viistasku-perusfarkku. Mustat pillifarkut kuuluvat aina lemppareihini ja nämä Nansot ovat kasvaneet jo melkein kiinni jalkoihini. Malli on erittäin helppo erilaisille vartalotyypeille - vyötärölinja on normaali (ei korkea eikä matala), lahkeen leikkaus on kapea, mutta suora. Farkuissa on mukavasti joustoa, eli näissä ei tule tukalaa oloa vaikka valitsee napakasti istuvan koon.



Teeppareista ihastuin myös väljempään Tasku-t-paitaan. Valkoisena tämä Tasku-t-paita on täydellinen asujen peruspilari. Pidän kovasti myös tuosta vaaleanharmaasta Tasku-t-paidasta. Etenkin mustien farkkujen kanssa kokonaisuus on kivan rento.


 




Selailin Nanson kevätkuvastoa ja sieltä silmiini osui kuvan asukokonaisuus. Pilkku-pusero ja Rae-housut ovat molemmat raikkaan keväisiä. Yhdessä ne ovat aika jännä yhdistelmä, molemmissa on pieni kuviointi ja se tekee yhdistelmästä mielenkiintoisen. Paitapuseron malli on maltillisen kapea ja suoralinjainen. Housut ovat chino-tyyliset leikkaukseltaan. Itse tykkään kääräistä lahkeet rennosti.  Voin yhtä hyvin kuvitella nämä pöksyt tennareiden kanssa kuin avoikkaidenkin seuraan. Kenkävalinnalla saa tällaisiin perushousuihin luotua erilaista fiilistä. Sitäpaitsi kunhan päästään lämpimiin säihin, on ihana sujauttaa päälle kevyet puuvillahousut.


Oman vaatekaapistoni villit kortit tulevat mieluiten hauskojen värien muodossa. Nanson Vekki-hameesta on tullut kevään mallistoon aivan ihastuttava kirpeän vihreä versio. Selkeät ja harmoniset perusvaatteet saavat rohkean värisestä hameesta sähäkkyyttä. Silti kokonaisuus pysyy itselleni ominaisen yksinkertaisena. Vihreä väri ihastuttaa nyt valtavasti ja veikkaan käyttäväni tuota hametta monet monituiset kerrat. Nyt yhdistelen siihen vielä paksut mustat sukkahousut ja nilkkurit, mutta keväällä ehdottomasti paljaat sääret ja valkoiset tossut. 


On kyllä aivan mahtavaa löytää uusi ns. luottomerkki, joka vielä on kotimainen. Luottovaatteet tunnistaa siitä, että niihin tekee mieli pukeutua jatkuvasti. On helppo shoppailla jos tietää mihin suuntaa silloin kun on tarvetta perusjuttujen täydennykselle tai jollekin pienelle kivalle. Nansolta on muuten odotettavissa aivan huikean ihania juttuja, pääsin jo nimittäin kurkkaamaan vähän tuleviakin mallistoja. 

Nansolla on verkkokaupan lisäksi omia myymälöitä. Esimerkiksi täällä Turussa Nanson oma liike sijaitsee Myllyn kauppakeskuksessa. 

Vinkkaanpa tähän vielä, että Nansolla on juuri 
nyt käynnissä season sale -40%.

Oletteko te jo tutustuneet Nanson mallistoihin? 

 *kuvien vaatteet saatu osana Nanson yhteistyötä

11 comments

  1. Minusta on ikävää, että blogisinon muuttunut tuote-esittelyksi, olet konsulentti. Olen pahoillani. T. Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä jos sinusta tuntuu siltä. Olen innoissani kun saan toteuttaa itseäni myös työn - eli yhteistöiden - muodossa. Varmasti blogissani taas palataan normaaleihin rytmeihin, kunhan saan omia muita asioitani taas järjesteltyä. Blogityöhön kuuluu olennaisesti työskentely asiakkaiden kanssa, se antaa pitkään bloganneelle tavotteita ja kunnianhimoa, joten toivottavasti lukija voi nauttia myös postauksista, joihin on panostettu ehkä hitusen enemmänkin kuin peruspostauksiin.

      Poista
  2. Innostuin näistä vaatteista. Haen juurikin ihan tavallisia arkivaatteita, jotka kestävät käytössä. Olet kauniisti kuvannut tuotteet ja sait minut näistä innostumaan. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin innostuin näistä! On kiva kun vaatekaapistossa ne ihan jokapäiväiset perusvaatteet ovat mukavia ja ajattomia. Ja kiitos, minustakin kuvista tuli ihanat - siitä kiitokset kuvaajalleni :)

      Poista
  3. Nanso ei petä koskaan :) ja tuo vihreä hame, niin ihana sävy! Tosin itselleni ei
    tuo pituus sovi ollenkaan, mutta väriä rakastan.
    TerhiR

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanso on kyllä onnistunut. Ja minäkin rakastan kirpeää vihreää. Mutta mites tuo pituus, minusta tuollainen midimitta sopii melkein kaikille.

      Poista
  4. Nanso on isossa roolissa, kun päivitin muutamissa vuosissa vaatekkaappini <3 Kivat valinnat tässäkin!

    VastaaPoista
  5. Hinoja laadukkaita vaatteita jokapäiväiseen käyttön

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli juurikin niitä tarpeellisimpia ja mieluisimpia juttuja :)

      Poista
  6. Kiitos, tämä oli lähes käänteentekevä postaus! :) Olen joskus nimittäin tutkaillut Nanson vaatteita, koska kotimaista klassikkoa olisi kiva suosia, mutta suuri osa vaatteista on ollut keinokuitua, jonka tunnusta en pidä. Nyt ainakin valitsemasi vaatteet ovat pitkälti puuvillaa, mahtava juttu, näitähän voisikin siis käyttää, teepaidoille ym. perusvaatteille on aina käyttöä.

    VastaaPoista