AJATUKSIA SYYSPÄIVISTÄ

20.9.2017

Yritin venyttää kesää niin pitkään kuin mahdollista. Koska kesä oli aika heppoinen säiden puolesta, kai en ollut valmis kohtaamaan syksyä. Mutta nyt kun olen henkisesti antanut periksi syksylle, hyväksynyt alkavan pimeyden ja putoavat lehdet, niin muistan miksi se on kuitenkin yksi lempivuodenajoistani - kolmanneksi kivoin vähintään. Tänään juuri juteltiin töissä, miten syksyllä on tavallaan leppoisampaa olla töissäkin; ei ole hirveä kiire viettämään aikaa pihalle/terassille/aurinkoon. Voi hyvällä syyllä sukeltaa sohvan syleilyyn ja suunnitella kävelylenkkiä pimenevään iltaan. Jää enemmän aikaa kotitöille, kun ei ole rikkaruohoja eikä kukkien nyppimisiä - tai auringon palvomista.
Aamulla voi pukeutua huoletta suureen paitaan ja farkkuihin. Kuvien ihana asu upeine Pedro Garcian sandaaleineen, kuuluu Maijalle. Mutta oma suosikkiyhdistelmäni voisi näyttää ihan samanlaiselta. Ylisuuri paitis ja perussiniset farkut - kyllä kiitos. Niiden seuraan mieluiten punaisin kynsin somistettu sandaalilook, mutta koska syksy, kenkävalinta osuu sukkahousuystävällisempään vaihtoehtoon. Ja jees, olen alkanut käytää jo sukkiksia, vilukissa nääs.
Mitä tulee syksyn kasveihin, ne saavat olla kuivakoita ja heinämäisiä. Olen jopa yllättänyt itseni ihastelemasta kuivakukkia...  Tuumin että tuleekohan kuivakukista taas trendikkäitä. Muistatteko edellisen kuivakukkaboomin.
Kynttilöitäkin olen poltellut, niin terassilla kuin sisälläkin. Kohta asettelen ulos lyhdyt ja riivin pelargoniat ja tomaatit ruukuistaan kompostiin. Portaiden pielustalle ajattelin istutella heinää tai jotain ihanaa muuta syksyistä hörhelöä. Valkoista taloa vasten kaikki värittömätkin kasvit näyttävät kauniilta.
Punainen on syksyn trendivärejä pukeutumisessa. Sisustuksessa trendikäs punaisen sävy on viininpunaisen pyöreää ja täyteläistä. Omaan kotiin en ole tätä sävyä osannut tuoda, mutta ihailen sitä sujuvasti töissä.

Olen siis aika valmis syksyyn ja siitä nautiskeluun!

6 comments

  1. En ole oikein syysihminen vaikka syksyn raikkaus yleensä tuntuu kivalta kesän jälkeen. Sait sen kuitenkin kuulostamaan aika suloiselta ja sitähän tuo kaikki on. Silti luonnon vehreyden häviäminen tuntuu aina niin peruuttamattomalta - kunnes kevät koittaa. Leppoisaa sunnntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mulla sama - tai tää alkusyksy menee, etenkin jos on tällaisia aurinkoisia syyspäiviä. Mutta se sade ja pimeys, kun se alkaa niin sitten ottaa lujille. Mutta kyllä kevät ja kesä on vaan ihania.

      Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Voi miten ihastuttava sisustus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kivasti sanottu :) tuo on töistä Sisustuksen Koodista.

      Poista
  3. Kuvien mattoon kiinnitin huomioni, kenen valmistajan se on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto on Linie Designin mallistosta, Justin nimeltään ja väri on grey. :)

      Poista