LINUMIN SAMETTIVERHOT MAKUUHUONEESSA

24.7.2017


Siitä on jo jonkin aikaa, kun sain makuuhuoneeseen upeat Linumin samettiverhot. Meillä oli monen monta vuotta pelkkä pimentävä rullakaihdin ikkunassa, sillä tuumasin että selkeys viehättää pienessä huoneessa. Lisäksi ikkunassa on t-karmit, joten se on itsessään aika pehmeän tyylinen. Mutta on kyllä sanottava, että kun ripustin verhot ikkunaan, muutos oli paljon tuntuvampi kuin olisin uskonut. Muutamien vuosien verhotauko teki tehtävänsä ja nyt nautin täysin siemauksin pehmoisesta ja tunnelmallisesta lopputuloksesta.



Makuuhuoneen sisustus on niukka, sängynpääty ja vuodevaatteet ovat ainoita pehmeyttä tuovia tekstiileitä. Sängynpääty on muuten Interfacen ja siitäkin olen tykännyt valtavasti. Koin omakseni tuollaisen selkeän ja muhkean päätymallin. Valitsin siihen harmaan villakankaan, se tuo kontrastia raikkaille pellavalakanoille. Päädyssä on irroitettava päällinen, joten saatanpa joskus teettää siihen vaihtohupun jostakin ihan toisenlaisesta kankaasta, esimerkiksi karkeasta ja rennosta pellavasta. Yöpöytinä on pino Iittalan Vakka-laatikoita ja toisella puolella Muuramen Ikoni-hylly. Lempparipellavalakanat ovat Finlaysonin ja koristetyyny Iittalan Taika-sarjaa.


Linumin verhot ovat pehmoista puuvillasamettia ja ne on vuorattu puuvillaisella vuorella. Pidän siitä että materiaalit ovat luonnonkuituja ja tietysti tykkään myös vuorituksen tuomasta muhkeudesta. Verhotangon löysin meidän varastosta, se on ollut entisessä kodissamme myöskin makuuhuoneessa. Pituus riitti nipin napin tähän huoneeseen.

-Verhovinkkejä-

-Kun asennat verhotangon, valitse ainakin 60 cm pidempi tanko kuin ikkunan leveys. Muista kiinnittää kannakkeet melkein tangon päihin, jotta verho mahtuu osaksi myös seinän päälle. Yleisin virhe on kiinnittää kannakkeet ikkunan karmien kohdalle, näin verho ei pääse liikkumaan tarpeeksi seinän päälle. Toki kannakkeen voi ohittaa rengaskiinnityksellä tarvittaessa.

-Verhot ovat kauneimmat kun ne on vedetty tarpeeksi kapealle ja osaksi seinän päälle. Liian vähäiselle rypylle, eli leveälle vedetyt pitkät verhot näyttävät helposti lakanoilta. Verhoissa pitää olla laskostusta.

-Kauneimmat verhojen pituudet ovat joko juuri lattiaan osuvat, pikkuisen ylipitkät tai reilusti ylipitkät. Vältä jättämään helmaa liian lyhyeksi, muuten verhot näyttävät pesussa kutistuneilta.

-Jos muutat ja sinulla on ihanat pitkät verhot, jotka ovat liian lyhkäiset. Teetä helmaan leveä kanttaus, siitä voi tulla aivan upea lopputulos. Kanttauksen täytyy olla kuitenkin tarpeeksi korkea, vähintään 40 cm, jotta se ei näytä jatkopalalta. Tämä kikka toimii parhaiten yksivärisissä ja neutraaleissa verhoissa.

-Moderneissa taloissa usein paras verhokiskoratkaisu on litteä ja huomaamaton kisko katossa. Tällaisia kiskoja saa kaihdinliikkeistä mittojen mukaan. Silloin valmisverhoihin laitetaan pienet muovikoukut rypytysnauhaan ja verho tulee niillä kiinni.

-Perinteisemmissä ikkunoissa ja vanhoissa taloissa verhotangot ovat hyvä ratkaisu. Tanko kiinnitetään ikkunan yläosan ja katon väliin, vähän yli puolen välin, eli hiukan lähemmäs kattoa kuin ikkunan karmia. Ei tasan puoleen väliin, epäsymmetria on silmälle kauniimpi.

-Kun valitset metallisen tangon, suosi laatua. Teleskooppimalliset tangot alkavat helposti notkua sillä ne on taiteltu pellistä. Tukeva metallitanko on upea. Hienoja malleja löytyy mm. Anja Pesolalta.



Nämä ovat valmisverhot, joten kun ne avaa paketista, ei tarvitse kuin ripustaa ne paikalleen - no ehkä vähän silittää taitoksia pois. Verhojen pituus on 290 cm, joka riittää hyvin useimpiin normaalikorkuisiin tiloihin. Meillä huonekorkeus on n. 265 cm, joten verhot jäävät mukavasti pussille lattialle - se on kuulemma nyt erityisen muodikasta - kertoi trendianalyytikko Tanskan matkallamme. Toki verhot voi myös lyhentää sopivaan mittaan, jos ei pidä tällaisesta trendistä.

En ole kokenut imurointia hankalaksi. Nostan verhot aina yöpöydälle ja tuolille imuroinnin ajaksi, samalla sutaisen imurin tekstiilisuulakkeella verhojen helmat ja sängynpäädyn. Makuuhuoneen tekstiilit tulee muutenkin imuroida viikottain. Sängynpääty etenkin pölyttyy, joten sen imurointia ei pidä unohtaa.


Makuuhuone on minusta nyt kovin seesteinen. Värimaailma on mieleeni ja viihdyn erittäin hyvin täydellisen muhkeassa petauksessa. Luonnolliset materiaalit tekevät hurjasti tunnelmaa.

Onko teillä verhot makuuhuoneessa?





*kuvissa näkyvät Iittalan tuotteet saatu osana vuosiyhteistyötä

15 comments

  1. Ihanat! Enää kuuluu kysymys: mistä, miten ja kuinka paljon? <3
    Ja kiitos ihan mielettömän paljon, että jaksat tehdä tällaisia asiapostauksia ja jaat osaamistasi. Vanha postauksesi taulujen ripustuksesta on itselläni tallessa ja kaivan sen esiin säännöllisin väliajoin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Verhot voi tilata esim. Sisustuksen Koodista, tai muilta Linumin jälleenmyyjiltä. Ovh-hinta/verho on 139 €. Ei minusta todellakaan kallis hinta upeista verhoista.

      Ihana kuulla tuollaista palautetta. Ja pitääpä itsekin käydä lukaisemassa tuo vanha postaukseni ;)

      Poista
  2. Tosi kauniit verhot! Minulla on makuuhuoneessa pimennysverhot (vain ikkunan alaosaan asti ylettyvät) ja pitkät pellavaverhot, jotka ovat pesussa kutistuneet, kiitos siitä kuuluu kylämme pesulalle. Mutta nytpä hoksasin, että ehkä voisin ensin avata alakäänteet, niin tulisi lisää pituutta. Vai voiko niin tehdä? Tuo jatkopala juttu on kyllä hyvä, mutta sitten pitäisi löytää hyvä ompelija. Tosin ei kai se haittaisi vaikka olisi ommeltu vähän sinnepäin, ei ne ainakaan huonommiksi tulisi kuin mitä ne nyt on. :)
    Kiva postaus taas, kiitos! Näitä on niin mukava lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alakäänteiden avaaminen on helppo homma. Sitten vain silität taitoksen ja vaikka ompelet käsin, että taitos pysyy koossa. Easybeasy :) Ihana kulla, että näitä on kiva lukea!

      Poista
  3. Kauniit verhot. Meillä ei ole makuuhuoneessa verhoja, paitsi valkoinen pimennysverho sälekaihtimien lisäksi. Mutta huone onkin niin pieni, ettei sinne oikein sopisi verhot. Teillä näyttää toimivan oikein hyvin. Materiaali ja väri ovat mielestäni oikein onnistuneet.

    Mistä muuten ovat nuo vaatekaapin valkoiset vetimet? Meillä on rakennusyhtiön valitsemat kromiset puolipyöreät (!) vetimet joka kiintokaapissa, ja haluaisin vaihtaa ne valkoisiin. Nuo teidän vetimet näyttävät kivalta :)

    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelin että meidän makkari on niin pieni, että pitkät verhot tekevät ahtauden tunnetta. Mutta olin väärässä, ne luovat enemmänkin sisustettua ja pesämäistä tunnelmaa. Eli koklaapa joku kerta verhoja. Sälkekaihtimet pienentävät helposti vaikka olisivat auki, mutta onneksi ne voi kelata ylös pimennysverhon taakse piiloon.

      Meilläkin oli kaapeissa ne rakennuttajan valitsemat puolipyöreät vetimet ja se oli eka asia jonka halusin vaihtaa. Miksi niitä kauheita vetimiä laitetaan, en ymmärrä. Nämä vetimet on ostettu Unique Home-keittiöliikkeestä. Keittiöliikkeiden vedinvalikoima on paljon parempi kuin rautakauppojen, ja tarvittaessa voi tilailla kuvastoista mieluisia. Valkoiset vetimet vaan ei osoittautuneet nappivalinnaksi, kun tuo kalvo-ovi on kellastunut ja vedin on vitivalkoinen. Seuraavaksi onkin tarkoitus teettää uudet maalatut ovet makkariin ja haluaisin niihin kullanväriset tms. vetimet. Katsoin muuten, että Bauhausissa oli kauniita kuparin värisiä lankavetimiä, nekin olis nätit valkoisissa kaapeissa. Vetimien vaihto tekee niin ison säväyksen ja on edullinen kikka. Eli suosittelen :)

      Poista
  4. Kun viimeksi tehtiin makkariin pieni remontti, niin nostin verhotangot reilusti ylöspäin ja näin kyllä sai huoneeseen lisää korkeutta. Pitkät valkoiset valmis verhot ovat ikkunassa ja olen laittanut niin, että just listan peittää eli mahdollisimman paljon näkyisi ikkuna pintaa. Verhot ovat ylipitkät ja imuroinnissa nakkaan ne yleensä sängylle tai saatan vetää verhoja sen verran, että saan päät ikkunasta puistettua :) Talveksi olisi kiva saada pellavaiset hyvin laskeutuvat verhot. Yleensä mulla ei ole makkareissa kesä ja talvi verhoja. Näillä nykyisillä menty kesät talvet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verhotankojen korkeudella tosiaan voi vaikuttaa yllättävän paljon :) Ja sama homma noissa ylipitkissä, ei ole minustakaan hankalat hoitaa. Hyvä vinkki tuo ikkunan kautta puistelu! Ei mullakaan vaihdu verhot vuodenaikojen mukaan, hyviä verhoja jaksaa katsella pitkään ympäri vuoden.

      Poista
  5. moikka ! mie oonkin sit muodissa mukana, kun miun olohuoneen pellavaiset valkeat verhot on niiiin ylipitkät. tähän syynä se, että en vaan ole saanut aikaiseksi niitä ommeltua (2v paikallaan). no eipä tarvii nyt sitten kiirehtiä lyhentämään :D
    kiitos kivasta inspiroivasta blogista.

    terkuin Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, eikö ole hyvä, ei tarvitse tuhrata aikaa verhojen lyhentämiseen :) Kiitos sinulle kivasta palautteesta!

      Poista
  6. Anonyymi5/8/17 20:37

    Hei, haluatko paljastaa makkarin seinien värikoodin? Onko se harmaa, beige vai mikä? Näyttää todella hyvältä! T. Katarina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu toki, se on Tikkurilan värikartan sävy nimeltä Laasti. Olen siihen todella tyytyväinen. Väri on heidän mukaansa harmaa, mutta minä kuvailisin sitä ennemminkin greigeksi, eli se on harmaan ja beigen välimaastossa. Kirkkaammalla valolla se on vaaleampi ja hämärässä tunnelmallisempi.

      Poista
    2. Anonyymi5/8/17 21:20

      Kiitos paljon! Olipa yllätys että se on Laasti, tiedänkin sen värin. Väri nimeltä Mulperi on ollut pitkään yksi suosikeistani ja se myös samantyyppinen kameleonttinen väri joka muuttuu jännästi. Täytyypä ottaa Laasti taas tarkasteluun. Kiitos sinulle! T. Katarina

      Poista
    3. Se Mulperikin on aivan ihana sävy. Aluksi olisin toivonut tämän sävyn olevan hieman harmaampi, mutta nyt olen aivan ihastunut tuohon lämpimään säväykseen, jonka se luo. :)

      Poista
  7. Moikka! Mikä väri sulla on noissa verhoissa, light beige vai creamy beige? :) Netistä ei oikeen saa selkoa mikä beigen sävy olisi vaalein!

    VastaaPoista