Tietoa mainostajalle ›

YKSINÄISEN PASTA

10.9.2016

Lievästi dramaattinen otsikko. Yksinäinen en ole, mutta tänään vietän koti-iltaa yksin ja jos kokkaan vain itselleni, yleisin valintani on pasta. Yleensä raavin sen kasaan aineksista joita meiltä aina löytyy kaapista. Oleellisimmat osat ovat oliiviöljy, valkosipuli, parmesan ja tietysti pasta. Lisään joukkoon sitten sitä mitä käsillä sattuu olemaan, tänään tuohon komboon sujahti myös kuohukermaa, tuoretta chiliä ja sitruunaa. Päälle riivin vielä vähän tuoretta basilikaa. Saatoin vähän ylikeittää spagettia, joten tällä kertaa annos ei mennyt ihan täysin nappiin, mutta maistui silti mainiolle. Juomaksi kaadoin pilsneriä Tapio-lasiin, viiniä kun ei sattunut nyt kaapissa olemaan. Oikein kelpo lauantain annos tuo.
Tuo kaunis lautanen on muuten uusi ostos Tre-myymälästä. Ihailtiin siskon kanssa Raaka Rå:n keramiikka-astioita ja oli pakko kotiuttaa itselleni tämä kippo. Nyt tuli sellainen olo, että sarjaa on saatava vähän lisääkin. Taidanpa ostaa taas seuraavalla reissulla jonkun osasen lisää. 


Jälkkäriksi paistelin itselleni banaaneita voissa ja siirapissa. Nautin ne vaniljajäätelön kera. Oi että miten hyvää. En ole Kokkolan reissuni jälkeen syönyt karkkia ja tuollainen makea pljäjäys oli kyllä tähän iltaan ihana. Karkin pois jättäminen ei ole ollut ollenkaan niin vaikeaa kun kuvittelin, vaikka olin aikamoisessa sokerikoukussa. Toki en luopunut kokonaan sokerista, syön edelleen pullaa ja muita tuotteita joissa on makeutuksena sokeria. Mutta kyllä se pelkkä päivittäisen karkkiannoksen pois jättäminen on piristänyt kummasti olotilaa.

Ihanaa viikonloppua!

4 comments

  1. Hyvä päätös jättää karkki pois. Pasta kuulostaa hyvältä ja vielä jälkkärikin.

    VastaaPoista
  2. Kyllä ne pullat ja muutkin sokerisotkut voisi jättää pois ihan kokonaan. Ihminen ei tarvitse raffinoitua sokeria mihinkään. Täysin turha rasite keholle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi ihmeessä ne pitäisi jättää pois jos niistä nauttii? Toki liika on liikaa, mutta jos pieni sokeriherkku silloin tällöin piristää mieltä niin mielestäni sen voi ihan hyvin itselleen sallia. Kaikkea kohtuudella, paitsi tietysti jos jokin aiheuttaa huonon olon, silloin on toki perusteltua jättää sellainen ruoka-aine pois ruokavaliosta. Mutta jokainen tavallaan :)

      Poista
    2. Juu, toki olisi varmasti ihan parasta jättää kaikki sokeri pois, mutten kyllä ihan pysty siihen. Sitäpaitsi en pidä makeutusaineen mausta enkä mistään sokerin korvikkeista. Maistan heti jos vaikka jossakin jogurtissa on keinomakeutus, tulee ihan ällö olo sellaisesta. En ole vielä löytänyt raakakakuista ja muista terveellisistä mauista sellaista joka oikeasti maistuisi hyvälle. Pitänee tutustua ohjeisiin paremmin.

      Ja tosiaan, minulle ei ole koskaan tullut pullasta tai jogurteista mitään oireita, tykkään hemmotella itseäni joskus hyvällä pullalla tai kermaisella jogurtilla. Toki yritän pitää herkut kohtuudessa. Eniten herkuttelen kuitenkin hedelmillä ja marjoilla.

      Poista