Tietoa mainostajalle ›

SUNNUNTAIMEININKI

4.9.2016


 
Tässäpä istun sunnuntai-iltana koneen ääressä ja näpyttelen teille. Tarjolla on tämän viikonlopun, lähinnä sunnuntain fiiliskuvia. Ollaan oltu viime viikkoina aika paljon menossa, että oli kiva rauhoittua tänään kotoiluun. Viikonlopun avaus oli kukkakaupassa piipahdus, nyt on hortensiasesonki. Sain kuvan ihanuuden Piia Jaalalan kukkakaupasta. Olen niitä tyyppejä, joiden eloa leikkokukat ilostuttavat ihan hurjan paljon.
Nukuttiin melkein kymmeneen saakka ja nautittiin verkkainen aamiainen ruokatilassa. Ulkona satoi ja hämärsi aamupäivälläkin, sain siis hyvän syyn sytyttää kynttilän tunnelmaa luomaan. Tarjolla oli kaurapuuroa - voisilmällä ja sokerilla. Päälle vähän pensasmustikoitakin. Lisäksi hallista ostettuja täydellisiä karjalanpiirakoita leikkeleineen. Tietysti kahvia, minulle perinteistä mustana ja toiselle nespresson tuplalungo.
Levylautasella Billy Joelin The Stranger. Vaikka pidän hiljaisuudesta, toisinaan hetki vinyylien seurassa on rentouttavaa. Ainakin jos musiikki on omia suosikeitani, kuten tämä kyseinen.
Hetki inspiroitumista uusien lehtien seurassa. Ripaus muotia ja sisustusta sopii aina omaan mielentilaani. Olin siivoillut lauantaina, osa järkkäilyistä jäi tekemättä, mutta enpä alkanut niistä stressaamaan sunnuntaina. Meillä ei ollut stailatun tyylikästä tänään, kuten ei yleensä muulloinkaan.

Sohvalla oleili tyynyjen lisäksi kolme tyyppiä. Minä en mahtunut joukkoon. Tai no, katsottiin formulat sohvalla iPadilta, sen aikaa istuin tyynyjen lomassa. Katsokaa miten kivan paikan Lettunen on löytänyt, leuka mieluiten isin jalan päällä. Tuo tyyny sohvan päädyssä on yleisimmin Tyttösen mesta. Sohvalla on Linumin petroolinsininen samettityyny ja Morriksen hempeitä kukkatyynyjä. Kohta mietin tilalle jotain syksyisempää.
Lauantai-iltana leivoin omenapiirakan. Kokeilin ruotsalaisissa blogeissa kiertävää Aftonbladetin ohjetta, jossa taikinaan tulee mantelimassaa. Lisukkeeksi vispasin ohjeen mukaisen vaniljakastikkeen. Ihan hyvää, mutta ehkä ei kuitenkaan parhaita ohjeita omaan makuuni. Minulla on niin mielettömän hyvä ranskalainen mantelimassaomppupiirakkaohje, jota ei helpolla ylitetä. (molempien piirakoiden ohjeet noissa linkeissä).


Sellaista minun viikonloppuuni. Ensi viikosta onkin tulossa kiireinen, mutta kiva varmasti. Tiistaina suuntaan Helsinkiin, jossa treffaan pikkusiskoni Suvin. Tarkoitus on viettää vähän laatuaikaa yhdessä, käydään syömässä hyvin, vähän shoppailukierroksella ja keskiviikkona Habitaressakin. Loppuviikosta sitten töissä pukkaa kiirettä vajaamiehityksen takia, sillä Maija on menossa torstaina Habitareen ja Tomi on siellä töissä perjantain ja lauantain. Että innolla uuteen viikkoon!

6 comments

  1. Anonyymi4/9/16 22:53

    Nam, mistä saa parhaita piirakoita? ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaat karjalanpiirakat Auranmaan Leivästä kauppahallista :)

      Poista
  2. Mukavaa laatuaikaa siskon kanssa :) Harmi kun Hesa on niin syrjässä...mulla jää Habitare väliin työkiireiden takia ja juuri sen matkan pituuden vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan ihan hirmusti huomista että saan Suvin itselleni niin pitkäksi aikaa <3 Teiltä onkin matkaa Habitareen. Jännä nähdä ovatko messut tänä vuonna entistä antoisammat näin design-intoilijan silmiin :)

      Poista
  3. Ihania tunnelmakuvia ja leppoiaa menoa. Minulla on edessä myös Helsingin reissu, mutta vasta viikonloppuna. En töiden takia ehdi aikaisemmin. Nyt vastamuuten huomasin, että minun vanhemmilta löytyy tuosta samasta kukkakuviosta (vas. puolimmainen) vanhat verhot.... vitsi kun saisin niistä käydä ottamassa palasen. Teidän liike kun on nykyään mulle vähän liian kaukana, vaikka lähes joka Turun reissulla siellä piipahdankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihanan leppoisa viikonloppu :)
      Voi tuo Morriksen kangas on niin kaunis klassikko, jospa äitisi antaa nipistää toisen verhon, heh. Ihana kuulla että kuitenkin poikkeat meillä kun kaupungissa liikut. Toivottavasti törmäillään ensi kerralla!

      Poista