Tietoa mainostajalle ›

LÄHIMAISEMAT - RUISSALO

20.8.2016

Mikäs tässä on ollut lomalla oleskella. Koska suunnitelmissa ei ollut erityisiä matkoja, olemme nauttineet lähiympäristöstä ja sen tarjoamista visuaalisista elämyksistä. Nyt tuli oikein soimattua itseä, miksei muka muina aikoina tarpeeksi usein jaksa kipaista vaikkapa Ruissaloon. Päivänä eräänä teimme patikkaretken luontopolulle. Heti melkein polun alussa meitä tervehti iloinen hymynaama, sen siivittämänä hymy olikin melkein koko reissun suupielessä. Monta tuntia meni luontopolkuja kierrellessä ja näkymistä nautiskellessa.
Olin kuin Liisa ihmemaassa, joka kerta kun menen luontoon olen yhtä innoissani. En vaan koskaan voi kyllästyä tällaisiin näkymiin. Ruissalossakin fiilis vaihtelee, osassa kohtaa on vehreää kuin sademetsässä ja toisessa kohdassa karua kuin pohjoisessa.
Sattui sellainen hintusateinen päivä. Ilma oli juuri ihana metsässä samoilemiseen. Ei tullut kuuma, muttei ollut yhtään vilukaan. Raikas tuuli puhalsi välillä, toisaalta lehvien suojassa oli tyyntä. Melkein satoi välillä, tuli sellainen hento tihku joka vain raikasti. Olenko muuten kertonut, että rakastan erityisen paljon saniaisia.


Noustiin korkealle kalliolle ja siellä seisoi vanha nariseva lintutorni. Pakkohan sinne oli kiivetä, vaikka minua vähän pelotti jo ensimmäisellä tasanteella. Rohkaisin kuitenkin mieleni ja kiipesin ihan ylös saakka. Kyllä kannatti, näkymät olivat huikeat, eikä kuva tee mitenkään oikeutta sille. Toiselta puolelta levittäytyi satama ja Hirvensalo, toiselta puolelta tuo vehreä saaristo. Juuri huipulla ollessamme tuuli erityisen voimakkaasti ja satoi, mutta se vain lisäsi kokemuksen viehätystä.

Meillä oli tosi hauska päivä. Tuli patikoitua jalat kipeiksi, naurettua taas varastoon ja saatua vihreää visuaalista energiaa. Emme ennättäneet koluta saaresta kuin pienen osan, eli tekemistä jäi varastoonkin vaikka kuinka.

Jos matkaatte tänne Turkuun, suosittelen retkeä Ruissaloon ja Kakskertaan. Näissä kaupungin ulkopuolella sijaitsevissa saarissa on paljon katseltavaa ja nautittavaa. Turku on tosiaan muutakin kuin pätkä joenvartta ja joukko hyviä ravintoloita.

0 Comments

Lähetä kommentti