Tietoa mainostajalle ›

GENELEC G3-KAIUTTIMET KOTONA

1.8.2016

kaiuttimet
"yhteistyössä HifiStudio ja Genelec"

Kuvasin eräänä pilvisempänä päivänä olohuoneemme uusia HifiStudiosta hankittuja Genelec G3-kaiuttimia, joista kerroin tässä postauksessa. Nyt kaiuttimet on asennettu oikeille paikoilleen, toinen on String-hyllyssä ja toinen kiinnitetty seinätelineeseen, enää täytyy askarrella johdot kauniimmin johtokouruihin. Tosin näissä kaiuttimissa johdot ovat kauniita helmiäisvalkoisia, joten ei tarvitse harmitella vaikka ne olisivat näkyvissäkin.
kaiuttimet
Tässä nyt näette myös uuden Pro-Jectin MaiA-vahvistimen, joka on todella pienikokoinen. Minusta se on ihan nätti, joten sitä ei tarvinnut piilotella kummemmin. Tässä vahvistimessa on myös antenni ja bluetooth-toiminto, joten jos emme kuuntele vinyyleitä, voimme nauttia musiikista spotifyn kautta. Kätevää kuinka pienestä paketista tulee mieletön ääni laadukkaisiin kaiuttimiin. 
kaiuttimet
Tuossa kuvassa muusiikinkuuntelutuolimme.  Asensimme G3-kaiuttimet erityisesti nojatuolissa kuuntelua varten. Siinä onkin mitä mielettömin levätä ja uppoutua musiikkiin - silloin kun sitä ei kuuntele vain taustamusiikkina muiden touhujen lomassa. Toinen kaiutin on siis String-hyllyllä ja toinen erkkerin kulmalla seinässä. Useinhan näitä kaiuttimia näkee sijoitettuna esim. telkkaritason molempiin päihin. Meillä kun ei tässä huoneessa ole telkkaria, niin asettelu on vähän erilainen. 
kaiuttimet
Tuumasin ensin josko laitteet olisi sijoittanut ruokatilan perällä olevan hyllystön päälle, mutta nyt olen tosi tyytyväinen, että ne tulivat juuri tähän String-hyllystöön. Tiedättekö, että tykkään istuskella sohvalla ja vain ihailla nättejä kaiuttimia ja levysoitinta. Kauniit laitteet ovat siis myös esteettinen nautinto.
kaiuttimet
Levysoitin on myös Pro-Ject-merkkinen. Innostuin niin paljon levysoittimesta, että ostettiin siihen vielä tuollainen sisustuksellinen korkkinen levymatto. Ylemmällä hyllyllä on asetelmassa Hayn korkkinen rasia, joten nämä sisustusesineetkin täydentävät toisiaan.
kaiuttimet

kaiuttimet
Kaukana on ajat jolloin laadukas äänentoisto hallitsi monumentin lailla huonetta. Nyt ei tarvitse onneksi tinkiä äänen laadusta ulkonäön kustannuksella. 
Minun oli pakko ikuistaa tämä pieni tyttönen kuviin, toinen on lempiasennossaan nojatuolin selustalla. Siinä hän viihtyy, vaikka meistä jompi kumpi kuuntelisi seuranaan musiikkia samassa tuolissa loikoillen.
kaiuttimet
Ollaan muuten fiilistelty menneitä aikoja oikein urakalla levarin ja kaiuttimien ansiosta. Kuvassa isännän ensimmäinen vinyyli, lapsuuden rakas ja kovasti kuunneltu levy on taas päässyt käyttöön. Monen monta kertaa on myös tullut muisteltua nuoruusvuosia musiikin tahdittamana. 
Tässä sohvan päädyssä oleva kaiutin seinätelineessään. Se oli juuri asennettu paikalleen kun nappasin kuvan. Ihan kivalta tuo kaiutin näyttää myös seinällä.

Jos sinua muuten askarruttaa kaiuttimien sijoittelu, koko, kiinnitys yms. kannatta kysellä HifiStudiosta neuvoja, nykyään on niin paljon vaihtoehtoja. On myös mahdollista pyytää kotikäynti, näin saa varmasti omaan tilaansa sopivat laitteet. Erityisesti kun rakentaa vaikkapa kotiteatteriratkaisua tms. vastaavaa, on kotikäynnistä varmasti paljon apua. Meillä on kotona erikseen telkkarihuone, sieltä löytyy myös HifiStudiosta hankitut laitteistot. Televisiohuoneessa tarve on erilainen kun tässä olohuoneessamme, jossa pelkästään kuunnellaan musiikkia.

Minusta olohuoneemme tuntuu musiikkilaitteiden ansiosta entistäkin kodikkaammalta. Piti vielä kertoa teille lempparilevyistä ja kaiuttimien äänentoiston fiiliksestä, mutta jätän vielä nuo aiheet toiseen postaukseen.

*tuotteista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan

6 comments

  1. Anonyymi4/8/16 14:08

    Mihinköhän kommenttini hävisi... hmm, no mutta piti kysymäni, että mikä on tuo keltainen (vai okra?) kynttilänjalka Tulppaani-pöydällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, kävin katsomassa mun kommenttilootan roskalaatikonkin, jos sun kommentti olisi mennyt sinne, jostain syystä joskus jotkut kommentit menee sinne, vaikken siis minä niille tee mitään. Mutta ehkä se vain katosi bittiavaruuteen - kiva kun laitoit uuden kommentin :) Tuo keltainen lasinen kynttilänjalka on kirppislöytö, en osaa siitä tarkemmin sanoa, ei varmasti ole mikään merkkijuttu.

      Poista
  2. Anonyymi5/8/16 18:15

    Kiva postaus, jos kaapelit häiritsevät niin olen itse käyttänyt näitä https://www.bluelounge.com/products/soba
    Saa kaapelit kivasti sopeutumaan ympäristöön. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiva kuulla :) ja kiitos myös tuosta linkistä, vaikuttaa kätevältä johtosysteemiltä, tutustun ehdottomasti paremmin tuohon!

      Poista
  3. Anonyymi6/8/16 11:09

    Aika jännä kaiutinsijoittelu. Poikkeaa aika lailla perinteisestä tasasivuisesta kolmiosta. Toimii varmaankin taustamusiikilla loistavasti, noinhan ne on baareissakin :)

    Noissa Geneleceissä on suorituskykyä vaikka mihin, joten kannattaa joskus kokeilla myös perinteistä kolmion mallista stereoasettelua. Onnittelut vinyylien herättämisestä ja loistavasta kotimaisesta kaiutinvalinnasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän tilaan tämä kaiutinsijoittelu on omiaan ja tämän tilan tarpeisiin. Olkkarissamme ei ole oikeastaan seiniä ollenkaan, joten ihan perinteinen sijoittelu olisi ollut hankalaa, eikä sellaiselle ollut tässä tarvettakaan.

      Näissä Geneleceissä meillä ei ole subbaria, katsotaan hankitaanko sellainen vielä, mutta tähän tarkoitukseen ääni on todella hyvä ilman sitäkin. Meillä onkin toisessa huoneessa perinteisesti sijoiteltu äänijärjestelmä subbareineen.

      Ja kiitos, vinyyleitä on kyllä mukava kuunnella, onhan niissä ihan oma fiiliksensä ja Genelecit ovat kyllä mitä mahtavimmat!

      Poista