Tietoa mainostajalle ›

LOMAN JÄLKEEN

29.3.2016

(neuletakki Lindex / pilkkupaitis GAP / farkut Monki / loaferit Tiger of Sweden)

Tulipas pidettyä kivasti lomaa muutaman päivän ajan. En ole tehnyt oikeastaan muuta kuin syönyt ja löhönnyt. Ai että. Toisaalta oli sitten ihan mukavaa jo palata arkeenkin ja takaisin töihin. Minun on pitänyt jo hetken esitellä teille uudet farkkuni. Löysin nimittäin taas oikein passelit ja trendikkäät versiot Monkilta. Heidän farkkunsa tuntuvat sopivan omalle vartalolleni hyvin. Kokeilin joitakin Acnen farkkuja, mutta niin ihania kun ne ovatkin, ei heidän mallinsa osu omaan kroppaani täydellisesti. Sama on Zaran farkuissa, niitä on turha ostaa, kun huomaan ettei tule kuitenkaan pidettyä.

Nytpä tiedänkin että Dieselin, Tiger of Swedenin ja Monkin farkut ainakin ovat minulle yleensä passeleita. Kun haluan edullisemmat ja trendikkäimmät versiot, käännyn Monkin puoleen.

Siitä onkin aikaa kun asukuvia on nappailtu työpaikan ulko-ovelta. Tänään oli sen verran lämmin, että tarkeni ilman takkia hetkisen ulkona. Nauroin kyllä tuota katunäkymää, voiko olla enää ankeampaa kohtaa täällä kauniissa Turussa. Tästä ei tarvitsisi montaa metriä mennä sivuun kun maisema olisi toista luokaa. Ei vaan voitu jättää liikettä tyhjilleen. 
On kyllä aika ihana kun vihdoin tarkenen töissäkin paitapuserossa. Vielä valitsin villatakin harteille, mutta pian senkin saa unohtaa kotiin. Gapin pilkkupaitis on ihanan väljä malliltaan, se on aina ilo kaivaa kaapista käyttöön. Muuten olen alkanut taas katsella bleisereitä, pitää kokeilla joku päivä teeppari/bleiseri komboa. Jes, villapaidat saa siirtää ylähyllylle.

Pidän nyt paljon vajaamittaisesta farkunlahkeesta, näissä mustissa farkuissa on vielä hauskasti vähän alaspäin levenevä puntti, olematta kuitenkaan bootcut. Malli ei ihan pääse oikeuksiinsa kuvissa. Ja kevään suosikkikenkä taitaa olla nyt loaferi, ei sillä ettenkö edelleenkin kulkisi valkoisissa lenkkareissa, tulee vaan niiden rinnalle vähän vaihtoehtoja.

Oletteko te jo keventäneet vaatekaapistoa?

0 Comments

Lähetä kommentti