Tietoa mainostajalle ›

BEIGE ASUKOKONAISUUS

16.11.2015


(takki Cos / huivi Acne*saatu Gaudetesta / farkut Monki/ kasmirneule Arela /
silmälasit 3.1 Phillip Lim*saatu Loveyewearista / tossut Puma / laukku Chloé)

Tässäpä tulee lauantain Helsingin asuni. Kuvista kiitos siskolleni Suville, kärsivällisesti hän jaksoi nappailla kuvia minusta ja äiti jaksoi odotella kuvaustouhuja. Meillä kun oli aamun kaupunkikierrokselle vain hetki aikaa, ennen hotellin luovutusta ja junan lähtöä.
Käytin muuten ensimmäisiä kertoja lämmintä kaulahuivia tänä talvena. Olen tietoisesti lykännyt paksun huivin käyttöönottoa, tuuminut, että sille tulee liikaakin käyttöaikaa, kunhan talvi kunnolla puskee päälle. Acnen Canada-huivi on viimevuotinen ja edelleen ihan täydellinen. Huivin sävy sopi mielestäni kivasti kamelin värisen takin kanssa.
Jalassa uudet farkut, tykästyin housujen väriin ja ysärimäiseen malliin. Näissä on vähän vaihtelua pilleille, vaikka kapeat nämäkin ovat. Miinusta annan itselleni mustista sukkiksista - mutten mitenkään tarkene kulkea paljain nilkoin ja mukana ei ollut vaihtoehtoja, sulkekaa siis silmät nilkan kohdalla.
Kuvissa näkyy myös uudet silmälasini. Valitsin vaihteeksi vaaleat sangat ja ovathan ne tosi kivaa vaihtelua. Silmälaseista kirjoitan lisää myöhemmin.

Kivaa viikkoa!

0 Comments

Lähetä kommentti