Tietoa mainostajalle ›

NERISTANIN KADUILLA

5.9.2015

Tultiin viikonlopuksi tänne Kokkolaan moikkaamaan perhettä. Ihana kun on saanut taas olla vanhempien luona täyshoidossa ja viettää aikaa myös siskon perheen kanssa. Pitäisi malttaa ottaa useammin taukoja omaan elämään ja tulla tänne hetkeksi. 
(neule ja t-paita Lindex / farkut Diesel*saatu / laukku Stella McCartney / tossut Puma)

Käytiin siskon, lasten ja Lettusen kanssa kävelyllä Kokkolan kauniin vanhan kaupungin, eli Neristanin kujilla. Ihailen aina noita kauniita pastellin sävyisiä taloja, miten kodikkaalta tuolla näyttääkään.


Oli ihan mielettömän ihana ilma. Ei tuullut yhtään, aurinko pilkisteli sopivasti pilvien lomasta ja pieni sade oli raikastanut paikat. Lauantaipäivän oleiluasuksi sopi mitä mainioimmin farkut ja teeppari, päälle riitti kevyt pehmoinen villatakki.

Tuo vaaleanpunainen rapattu vanha talo on ollut lapsuudesta saakka suosikkini. Olen tätä taloa aina ihaillut ja nyt ilostuin, kun huomasin sitä korjattavan. Toivottavasti se säilyy entisenlaisena, vain vähän ehostetumpana. Villiviinit hennon roosaa seinää vasten ovat superkauniita.

Eräästä portista en malttanut olla kurkkaamatta pihalle päin. Sieltä pilkisti noin kaunis liuskekivipolku. Tykkään tosi paljon liuskekivistä. Omalta pihaltakin löytyy vastaavanlainen liuskekivialue, vain vähän pienempänä.
 
 Ihania nuoruusmuistoja noilta kulmilta. On se vaan niin kiva aina palata tänne ja fiilistellä menneitä.

6 comments

  1. Ihania kuvia. Kokkola on myös mulle tärkeä, musiikkiopistossa ravasin siellä vuosia, samoin Snellmann-salissa konserteissa ja eka kunnon kesäduunikin oli Keskipohjanmaa-lehdessä. Hyvä ystävänikin asuu siellä! Joten monta hyvää syytä käydä Kokkolassa! Plus Lohtajan Vattajanniemen hiekat ovat upeat! Ohtakarin leirikeskuksessa on leiri jos toinenkin vietetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun kotikaupunkisihan onkin tuossa ihan naapurissa :) Juu, ihania muistoja Kokkolasta, niin kivan nuoruuden siellä sain viettää. Lohtajan hiekoilla en ole kunnolla koskaan käynyt, täytyy joskus lisätä se käyntilistalle.

      Mun velikin oli aikanaan Keskipohjanmaa-lehdessä kesätöissä - urheilutoimittajana :) Olittekohan samoihin aikoihin. Ja tietty meidän isikin oli siellä varmaan silloin töissä.

      Poista
  2. Kaunista siellä on. Tänään satoi ja otin sateisia kuvia, sateesta huolimatta välittyi hieno vanhankaupungin tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :) Joskus kuvista tulee sateella vielä erityisen kivoja.

      Poista
  3. Koko rannikko täynnä mitä kauneimpia kaupunkeja! Ihana paikka.
    -Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, rannikolla on niin kauniita kaupunkeja.

      Kuulin muuten että sinne teille päin tulee uusi ihana kauppa johon tulee sisustusjuttuja!

      Poista