Tietoa mainostajalle ›

SANDAALIT

10.7.2015

Ei kuulkaa haittaa vaikkei aurinko paista (ainakaan paljoa), nyt voi silti kulkea sandaaleissa. Yksi kesän parhaista jutuista on eittämättä paljain varpain oleminen. Käväisin yhteistyön merkeissä valitsemassa Sokokselta kuvauslainaan muutamia ihania sandaaleja. Kuvassa on Nuovon kevytlinjaiset nahkasandaalit. Nyt tuollaisen ohutpohjaiset ja sirot sandaalit ovat erittäin muodikkaita.
Tykkään itse sekä ohutlinjaisista, että vähän terveyskenkätyylisistä malleista. Kuvassa on Nuovon ja Espritin sandaaleita. Jalkaan sujautettavat kengät ovat kätevät omakotitalossa, kun liikkuu koko ajan sisältä ulos, on ihana kun kengät voi vain sujauttaa oven vierustalta jalkaan. Mutta tietysti tyylikkäät sandaalit sopivat myös työpäiviin tai kaupunkireissuille.
Creamin koristeelliset sandaalit ovat kivan naiselliset, olematta kuitenkaan liian blingit. Näissä on selkeä tyyli, koristeluista huolimatta. Pidän myös siitä miten vaalea nahka kohtaa tuon mustan nahkaosuuden.
Ja jos onnistuu saamaan kaunista päivetystä jalkoihin - ulkoilusta tai purkista - näyttävät valkoiset sandaalit tietysti aivan mahtavilta. Ne myös raikastavat asun, ihan kuin valkoiset tossutkin. Suosikkivärini ehdottomasti. Nämä tukevalinjaiset sandaalit ovat Vagabondin.
Pakko vielä laittaa yksi kuva noista kultasoljilla koristelluista sandaaleista. Niissä on tosi elegantti tyyli. Näen nuo niin löysien farkujen tai hulmuavien helmojen seurana.
Konjakkisen ruskea ei ole oma suosikkivärini asusteissa, mutta pakko sanoa että nuo sandaalit ovat tosi upeat sekä ruskeina että mustina. Ihanan eleetön malli.
Ja tietysti tärkein yksityiskohta sandaaleissa on jalat. Itse voisin vielä vähän petrata jalkojen hemmottelussa. Meiltä kyllä löytyy Schollin kätevä patterikäyttöinen jalkaraspi ja ihania rasvoja, kynsilakoista puhumattakaan. Aina kun aloitan sandaalikauden yritän käyttää noita hoitovälineitä, jotta voin sujauttaa jalat hyvin mielin paljastaviin kenkiin. Sitäpaitsi hyvin hoidetuissa jaloissa on energisempi olo, ihan varmasti.

Voit vielä lukea lisää sandaaleista Sokoksen sivuilta, tästä, sieltä löydät myös jalkojenhoitoon kaikki tarvittavat tuotevinkit. Kurkkaa myös Sokoksen Fashion News-sivusto, sinne päivittyy uusia juttuja säännöllisesti!

"yhteistyö"


6 comments

  1. Ihanan pirteät varpaat! Nytpä kysyn, onko se patterikäyttöinen jakkaraspi oikeasti hyvä? Sen voisin vaikka hankkiakin, vaikka eräs tuttuni sanoi, ettei jalkoja saa raspata, koska silloin tulee vaan lisää kovettumaa. Maanantaina menen suurelle kylälle, joten jos oikein kehut laitteen, niin käyn sen Sokokselta hakemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatkin pikaisen vastauksen ;)
      Juu se on oikeesti hyvä mun mielestä. Jo ekan kerran jälkeen tuli ihanan pehmoiset jalat, mutta toki sitä täytyy käytellä säännöllisesti. Meillä sen osti tuo isäntä ja hänkin sitä käyttelee, plussat hänelle :)

      Poista
  2. Huomenta ja kiitos pikaisesta vastauksesta! Menenkin suurelle kylälle jo tänään, joten etsin patteriraspin käsiini ja illalla sitten suruttelen jalkapohjia. Kerron tuloksista joskus. Mahtaakohan se kutittaa?
    Terveisiä isännälle ja suosikkinelijalkaisille!
    -Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vähän kutittaa, vai mitä :) kerro sit.

      Kiitti terkkusista!

      Poista
  3. Miksi kenkäkaapissa on kukkaruukkuja tai miksi kukkaruukkukaapissa on kenkiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska kuvaushetkellä niin päätin. Minusta kiva yhdistelmä.

      Poista