Tietoa mainostajalle ›

ROOSA

29.10.2014


Sain Tuijalta Form Form Follows Funktion-blogista nyt kovasti ympäriinsä kiertävän viiden värin haasteen. Olinkin toivonut että joku heittää minua tällä kivalla tehtävällä. Alkujaan tämä haaste on lähtöisin Syhinä-blogista.

Ensimmäisenä etsin kodistamme hempeän tehostevärin, eli roosan. Olohuoneemme on tällä hetkellä harmaavoittoinen ja olen pitänyt väriskaalan puuterisen harmonisena. Niinpä myös roosan sävyt ovat hienovaraisia. Roosaa löytyy pieninä pisteinä Hayn nappityynystä ja haaleampana Linumin pellavatyynystä. Tyynyjen tuomaa vaaleanpunaista korostin hempeän sävyisillä neilikoilla. Tehostevärin ei tarvitse pompata huoneen sisustuksesta, vaan se voi olla vain mieto häivähdys jotakin väriä. Monesti soljuvan pehmeä väriskaala on miellyttävämpi kuin kovia kontrasteja sisältävä.

Tällä kertaa tällainen varovainen tunnelma, katsotaan mitä keksin seuraavaksi.

Heitänpä haasteen Valkoisen Talon Reetalle. Eli haasteessa bongataan kotoa viittä erilaista tehosteväriä (viitenä päivänä) ja haastetaan aina joku mukaan tähän hommaan.

SUNNUNTAINEN LEMPIAAMIAINEN

27.10.2014


Sain Nespressolta haasteen kuvata meidän aamiainen, jossa Nespresson kahvit ovat mukana. Sehän ei ole vaikeaa, sillä juomme joka aamu Nespressoa. Sain aikoinani heiltä Maestria-kahvikoneen ja sen jälkeen normikahvinkeitin säilöttiin jääkaapin yläkaappiin. 
Sunnuntai on viikon ainoita päiviä, jolloin saa nukkua myöhään ja on aikaa nauttia aamupala pitkän kaavan mukaan. Liian harvoin tulee kuitenkin satsattua sunnuntaiaamiaiseen kattauksesta lähtien. Olikin mukava saada sysäys tällaiseen haasteen muodossa. Osallistumispalkkioksi sain lisää laseja meidän jo olemassa olevaan Nespresso-lasikokoelmaan, sekä tietysti myös täydennystä kahvikapselivarastoomme.




Levitin pöydälle luonnonvärisen pellavaliinan ja otin esille kankaiset servetit. Tekstiilit tuovat heti erityistä tunnelmaa ja kodikkuutta kattaukseen. Tuona sunnuntaina ulkona oli harmaa ja sateinen ilma, joten aamupäivälläkin sisälle saattoi luoda tunnelmaa kynttilänvalosta. 



Herkuttelimme perinteisen kaavan mukaan. Pöydästä löytyi sämpylöitä, leikkeleitä, salaattia, kananmunia, jogurttia, mysliä ja hedelmiä. Aamukahvina juomme useinmiten suuret lasilliset maitokahvia. Tällä kertaa maitokahvi sai makua kanelikoristuksesta.
Koska aamulla tarvitsen tosi paljon kahvia, ei pitkän aamiaisen jälkeen voimakas espresso ole yhtään liikaa. Lempeän maitokahvin jälkeen siitä saa vielä sen ekstrakahviboostin. Isäntä hoitaa meidän kahvitilaukset ja viimeksi lähetyksestä löytyi myös Nespresson herkullisia keksejä. Ovat muuten mitä parhaimpia lisukkeita jälkkärikahvin kylkeen. 

Nespresso-kahveista suosikkejamme ovat lungoista Linizio ja Fortissio, sekä espressoista Volluto, Dulsao do Brasil ja Rosabaya de Colombia.

Aamukahvi aloittaa minun päiväni!

"yhteistyö"

BROOKLYNITE

25.10.2014

(takki 3.1 Phillip Lim / paita Puma x Sophia Chang /
 farkut Diesel Skinzee*saatu / lenkkarit Puma / laukku Chanel / kello DKNY*saatu)

Lauantain asu tulee tässä. Inspiraatio tähän kokonaisuuteen tuli ihanasta Puma x Sophia Chang-paidasta, jonka sain lahjaksi Petriltä. Hän oli ihastunut Sophian kuvitukseen niin paljon, että tilasi itselleen kokoelman lenkkarit ja ihastui myös tuohon paitaan. Koska ei tietenkään voinut itselleen tuota naisten paitaa ostaa, mietti kenelle se sopisi ja päätti että mulle - jei. Taas sain tutustua uuteen mielenkiintoiseen taiteilijaan näin.

Sophia Chang on nuori taiteilija New Yorkista, jonka virkistävät Brooklyn-aiheiset piirrokset koristavat mm. hänen Pumalle tekemäänsä mallistoa. Tämän neidon referenssiluettelosta löytyy monia tunnettuja merkkejä ja julkaisuja.





Paidassa on selkeää katutyyliä, jota halusin jatkaa asun fiiliksessä. Niinpä sujautin jalkaan lenkkarit ja päähän pipon. Tätä rentoa fiilistä sitten kompensoi Chanelin klassikkolaukku. Tykkään tästä kokonaisuudesta hurjan paljon.


MARMORIA

24.10.2014

kuva: Muuto

Perjantain keittiöaiheinen postaus esittelee tällä kertaa marmoria tyylikkäiden pannunalusten muodossa. Muutolta on tulossa muutamia uusia tuotteita ja yksi niistä on tuo hulppea marmorinen pannunalunen. Alustaa on kahta kokoa ja kolmea väriä (valkoinen, vihreä ja harmaa). Kaunista kivialusta voi käyttää asetelmissa ja esillepanoissa. Tosi upea.

Muutenkin kuvan hento värimaailma miellyttää. Miten hienovaraisilla sävyillä voikaan pelata ja raikastaa kotia. Tästäpä inspiroidun tekemään viikonloppuna keittiössä pienen freesauksen siivouksen ja järjestelyiden muodossa. Kauniilla kuvilla on tehokas vaikutus.

Ihanaa perjantaita!

(PS. vastailin rästikommentteihin, pahoittelut viiveistä. Olen muuten tainnut hävittää vahingossa yhden kommentin johonkin, eli sinä joka kyselit mun pituutta (vaatekoon takia) niin olen 163 cm pitkä, en löytänyt enää sun kommenttia ja vissiin mietit hihan pituutta jossain mun päällä olevassa neuleessa, ei ole minusta liian pitkät hihat.)

ASETELMAN RAKENTAMISESTA

23.10.2014




Tiedättehän intohimoni asetelmien rakenteluun. Teen sitä työkseni, mutta tykkään somistella myös kotona - tietty. Minulta kysellään monesti neuvoja erilaisten sommitelmien ja ryhmittelyjen rakenteluun. Mielelläni neuvonkin asiakkaita luomaan sen viimeisen silauksen kotiin.

Tärkein neuvo sekä asetelmien tekemisessä, että missä tahansa esillepanossa on ryhmittely. Kokoa esineistä, huonekaluista, tauluista tms. yhtenäinen tiivis kokoelma. Jätä tilaa ryhmän ulkopuolelle. Ryhmittelyllä tunnelmasta tulee aina parempi. Pieneenkin tilaan saa ilmavuutta, jos siellä täällä on tyhjiä kohtia. Toisaalta suuremmassa tilassa avaruutta voi häivyttää kutsuvilla kokoonpanoilla.

Muistin tehneeni muutamia vuosia sitten blogiin jonkinlaisen asetelmapostauksen. Siinä kerron vähän tarkemmin tason päälle rakennettavasta asetelmasta.

Kolmessa vuodessa ei vinkit ole vanhentuneet. Eli voit käydä lukaisemassa asetelman rakentamisesta tästä.

Oletko sinä ryhmittelijätyyppi?

TALVIASUSTEITA

22.10.2014

Katse talven suuntaan. Tarkastellaan Sokos-yhteistyön merkeissä pakollisia talviasusteita; saappaita, pipoja, käsineitä, huivejakin. Valkkailin taas omia suosikkejani kuvauslainaan. 

(lompakko ja pipo Filippa K / hanskat Mutka)

Ihan ensimmäisiä asusteita jotka kaivan esille on hanskat. Suosin aina mustia ajattomia nahkakäsineitä. Mieluiten valitsen kotimaisen vaihtoehdon, onneksi meillä vielä valmistetaan nakakäsineitä. 
J. Lindebergin pipo on ihanan rento, mitenköhän tuollainen kuuluisi asetella päähän mietin. Ihailen aina toisilla tällaisia ohuita rentoja villapipoja. Olen päättänyt itsekin opetella käyttämään moista, rennosti vaan ja pipo vähän takaraivolle. Eikö se ole siinä.
(saappaat Kaiio / huivi, lompakko ja pipo Filippa K/ käsineet Mutka)

Matalavartiset biker-saappaat ovat ihania. Kaiion bootsit ovat sirot ja ylellisyyttä tuovat kultaiset yksityiskohdat. Ihastuin Filippa K:n karvapintaiseen lompakkoon, mitä hauskin talviasuste. Voihan lompakkoakin vaihdella välillä, sitä kun tulee käytettyä päivittäin.
Matalampivartiset saappaat ovat kiitollisia mallin puolesta, ne sopivat kaikenmallisille säärille. Kuvassa Kaiion saappaiden lisäksi Tommy Hilfigerin mokkavartiset saapikkaat.
Bikerit vastakkain. Vasemmalla G-Starin järeät karvavuoriset versiot ja oikealla Kaiion kevyemmät saappaat. G-Starit ovat lämpimät kovemmillakin pakkasilla, ne ovat enemmän puhtaasti ulkokäyttöön. Kaiiot ovat vähän kevyemmät ja vuorettomat, joten ne toisaalta sopivat myös esim. työkäyttöön sisällekin jos siltä tuntuu. Molemmissa siis puolensa.
(saappaat vasemmalla Vagabond ja oikealla Caprice)
 
 
Pitkävartisissa saappaissa minä pidän eniten erittäin yksinkertaisista malleista. Korkeakantaisissa saappaissa ihailen nyt vähän Chloemaista linjaa, eli varsi on suora ja hitusen väljä, pohja ohuehko ja kanta tukeva. Ratsastussaappaissa vähän sama linja, varren ei tarvitse olla ihan säärtä nuoleva.
Kauniin ruskeat saappaat sopivat tosi hyvin erilaisten luonnonvalkoisten ja harmaiden neulosten seuraksi. Kauniita talvisia yhdistelmiä.
Tupsupipot on hauskoja, ne piristävät talvitakkeja, sekä villapalttoita, että toppiksia. Tupsupipo asettuu helposti päähän, sen kanssa ei ole asetteluongelmia. 

Juttu jatkuu jälleen myös Sokoksen sivuilla, täällä.

Minkälaisilla asusteilla te suuntaatte talvikeleihin?

"yhteistyö"



PARIISIA

20.10.2014


Palataan taas Pariisin tunnelmiin tässä välissä. Sain Petriltä tuon hauskan kuvan muistoksi yhdestä kivasta päivästä. Ihmettelin vähän kun hän käski mun hypätä muurille kesken kaiken, mutta nyt ymmärrän miksi, heh. Kaksi vanhaa monumenttia kuvassa. Kiitos vielä ihanasta kuvasta. Voitte kurkata myös MrCoolpoolista upeita Pariisi-kuvia.

Tällä samaisella Palais Tokyo-reissulla kuvailin alla olevat laukkufiiliskuvat.






Kaikenlaisia hauskoja ja ylellisiä laukkuja tuolla tuli bongattua. Ja joillakin oli kainalossa laukkuakin ihanampaa, kts. viimeisen kuvan suloinen maltankoirulainen.

BRUNSSIVALMISTELUITA


Tänään oli ohjelmassa myöhäinen aamiainen, johon oikein panostettiin nätillä kattauksella. Nukumme mielellämme tosi pitkään sunnuntaisin, aamiainen venyy ihan taatusti sopivasti brunssiaikaan saakka.
 
Samalla kun brunssi ja kattaus valmistuivat, sain kuvausharjoittelua sähkövalossa. Tänään ilma oli niin harmaa, ettei edes aamupäivällä sitä riittänyt sisälle saakka. Ensimmäistä kertaa aikoihin otin jalustan käyttöön. Näissä sähkövalokuvissa on ihan erilainen fiilis kun luonnonvalossa otetuissa.
Näette myöhemmin tällä viikolla, millainen kattauksesta oikein syntyikään. Harvoin tulee satsattua aamiaiseen ihan hirmuisesti, yleensä syömme sen viikonloppuisin mukavasti sohvan nurkassa.
Tilanne jälkeen, tällainen somistus ruokatilaan jäi herkkubrunssin jälkeen. Kyllä jaksoi touhuta kun söi tukevasti. Sain vaikka kuinka paljon kotihommia tehtyä. Nyt on ihana aloittaa viikko puhtaassa kodissa.

Energistä viikkoa!

ARELA

17.10.2014


Olen saanut ilokseni tehdä yhteistyötä kotimaisen Arelan kanssa. Hehän ovat erityisen tunnettuja laadukkaista kasmirneuleistaan. Keväällä kokeilin merkin uusia puuvillavaatteita ja nyt syksyn tullen sain itselleni ihanan ylellisen ja pehmoisen kasmirneuleen, Laine Sweaterin.
Ei tarvitse varmasti erikseen mainita, että tämä neule on täydellisesti minun makuuni. Rakkauteni perusneuleisiin on ollut aina ja tiedän, etten tule koskaan tällaisiin kyllästymäänkään. Parhaita asioita yksinkertaisissa ja laadukkaissa neuleissa on pitkäikäisyys, sekä laadun, että mallin puolesta. Tätä Laine Sweateria on saatavilla useissa ihastuttavissa värisävyissä ja voitte uskoa, että oman neuleeni värivalinta oli aika vaikea. Ensin tartuin ihan täydelliseen harmaaseen, sitten mietin ajatonta mustaa, kenties hentoa roosaa... No taidan tosiaan olla Lady Beige, sillä valintani osui tällä kertaa kauniiseen beigen sävyyn.

Tässä muutama erilainen asu jonka kokosin tuon ihanan neuleen ympärille.

Olen päättänyt opetella käyttämään enemmän hameita. Yksinkertainen kasmirneule käy yhdistää joko tällaiseen rentoon hameasuun, tai toisaalta vaikka juhlaan. Hieno neulepaita asustaa upeasti myös vaikkapa leveää taftihametta, asun voisi koristaa näyttävällä statement-kaulakorulla. Myös mekon päälle voi sujauttaa kevyen neulepaidan.
Tässä asussa nahkahousut antavat kontrastia lämpimälle villalle. Asusteilla simppelistä kokonaisuudesta tulee näyttävä.
On muuten ihana asioida pienessä putiikissa, kuten Arela, sillä siinä on ihan erityistä että tuotteet pakataan kauniisiin pakkauksiin. Olen aivan ihastunut heidän logoonsa, joka koristaa mm. tuota paperikassia ja samoin yhtä lempparicollegeani, Riley Sweatshirtiä.
Tästä rennon tyylikkäästä asusta tuli suosikki kertaheitolla. Valkoinen paitapusero raikastaa neuleen ja antaa sille taas uudenlaista ilmettä.

Minulla on Laine Sweaterista koko XS, mielestäni malli on erittäin onnistuneesti mitoitettu. Koko on istuva, mutta siinä on tarpeeksi väljyyttä, kuten perusmallisessa neuleessa kuuluukin olla. Neuvon siis valitsemaan oman normaalin koon.

Arelalla on muitakin aivan ihania neulemalleja. Vähän väljempiä ja pidempiä tunikoita, ihana vyötettävä neule, neulosbleiseri jne. Lisäksi unelmaisen pehmeitä pipoja ja huiveja.




Arelan liikkeissä voit huollattaa heiltä ostetut neulevaatteet. Nyppyjen poisto, pesu ja höyrytys maksaa 25 €. Tarvittaessa he myös korjaavat neuleita, tällöin hinta-arvio annetaan liikkeessä.

Laadukaskin kasmirneule on ominaisuuksiltaan sellainen, että siihen saattaa tulla nyppyjä, varsinkin alkuvaiheessa. Paras tapa poistaa nypyt on joko nyppiminen tai erityinen kasmirkampa (näkyy ylemmässä kuvassa). Testailin tuota kampaa vanhempaan neuleeseeni ja se vaikutti tosi kätevältä. Missään nimessä ei kannata käyttää leikkuria tai nypynpoistajaa, ne voivat tehdä reikiä herkkään neuleeseen.

Muistathan aina säilyttää neuleet ilmavasti ja puhtaina. Tuuletus on tärkeää, kasmirvaatetta ei kannattaisi myöskään käyttää monta päivää peräkkäin, lepo tekee sille hyvää. Hyvällä hoidolla laadukas kasmirneule kestää käyttöä pitkään.

Arelalla on omat myymälät Helsingissä ja Tampereella, mutta tietysti heidän nettikauppansa palvelee missä tahansa asuvia. On aivan ihana ostaa suomalaisia upeita tuotteita.

"yhteistyö"