Tietoa mainostajalle ›

JOULULOMAN JUHLAVAATTEET

12.12.2014


Joululomaan kuuluu olennaisena osana perheen ja ystävien kesken vietetyt hetket. Käydään vieraisilla ja kestitään vieraita. On siis tarvetta mukaville "vierailuasuille". Eikö joskus muinoin käytetty tuollaista termiä vähän juhlavammista asuista. Sokos-yhteistyön puitteissa kävinkin valitsemassa asuvaihtoehtoja joulun ajan juhla-asuihin. 

Mekot ovat mitä monikäyttöisimpiä vaatekappaleita, ne ovat paitsi juhlavia, myös mukavia. Espritin musta suoralinjainen mekko muuntuu moneksi. Itse pukisin sen esimerkiksi jouluaaton juhlaillalliselle näyttävän kaulakorun somistamana. Vierailuasuksi pukisin mekon lämpimän villatakin alle. Jalkaan paksut mustat sukkahousut, näin mekosta tulee myös mukava asu, jolla voi loikoilla sohvalla seurustelemassa rennosti.
Hameet ovat minun suosikkejani nimenomaan silloin, kun haluan olla siististi pukeutunut, mutta myös samalla oleilla rennosti. Espritin villakangashameessa on mietoa kimallusta. Näen sen monenlaisten paitojen seuralaisena. Neuleet ja colleget ovat tietysti mainioita yläosavaihtoehtoja, mutta jos asuun haluaa ripauksen juhlavuutta, valkoiset valuvakankaiset yläosat toimivat erityisen hyvin. Tässä Filippa K:n valuvaa jerseytyyppistä neulosta oleva paita.

Ihastuin oitis J Lindebergin pantterineuleeseen. Kuviointi on selkeä ja modernin tyylikäs. Neule on ihana esimerkiksi mustien valuvien housujen kanssa. Kuvassa myös J Lindebergin kreppikankaiset valuvaiset housut, joissa on kuminauhavyötärö, täydelliset joulun ajan juhlapöytien äärellä. 
Yksi perusvaatekappaleista on alustoppi. Itse tykkään käyttää aina hyvin muotoiltua toppia ohuempien yläosien alla. Filippa K:n liukaspintainen ja joustava toppi kuuluu oman vaatekaappini perusjuttuihin, omistan noita toppeja kaksin kappalein. Helma on pitkä, joten tämä on myös melkein alushame samalla. Kuvassa näkyy myös Espritin hameen kaunis kangas. Korut ovat Edbladin.

Pyhien vierailukäynneillä ei tarvita suurta laukkua. Filippa K:n pienikokoinen ja kevyt laukku on kaunis. Malli ei ole kuitenkaan liian iltalaukkumainen, joten se sopii hyvin myös kaupunkilaukuksi villakangastakin parina. Kauniit korut ovat Edbladin, niissä yhdistyy ruusukullan ja hopean sävyt.
Samettimekko on unelma. Pehmeä sileä samettipinta on mitä juhlavin. Filippa K:n mekossa on kauniisti leikattu v-pääntie. Hienompiikin juhliin sopiva asu taipuu kuitenkin myös oleiluhetkiin. Tämä on niitä vaatekappaleita, jotka säilyvät ajankohtaisina vuodesta toiseen.
Lopuksi vielä tärkeä talvinen vaatekappale -villatakki. Kaikkien juhlavampien asujen lämmikkeeksi sopiva neuletakki pelastaa jos viluttaa. Neuletakki on melkein kun ottaisi oman torkkupeiton vierailuretkelle mukaan. Dieselin todella pehmeä ja mukava neuletakki on lemppariani, eli pantteria. Katsokaa miten tehokkaita nuo kirjaillut silmät, ovetlat yksityiskohdat kiinnittävät katseen.

Miten sinä pukeudut mieluiten juhlakauden kyläilyreissuille?

Juttuhan jatkuu jälleen myös Sokoksen sivuilla, täällä.

"yhteistyö"

10 comments

  1. Kiva postaus! Itse juuri hankin tuon Filippa K:n laukun Sokokselta ja täytyy sanoa, että olen todella ihastunut siihen. Käy arkikäyttöönkin, mutta myös juhlaan ja sisään mahtuu enemmän kuin pieneen iltalaukkuun. Täys kymppi, ja nyt mietin myös samaa kuosia olevia korkkareita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin taisin vähän ihastua tuohon laukkuun kuvauslainan aikana. Mietin myös laukun hankintaa :)

      Poista
  2. Joulu vietetään parhaiden ystävien kesken, enkä halua, enkä odota, eikä kukaan edes haluaisi pynttäytyä, pelkkä ajatuskin kauhistuttaa. Jotkut haluavat, me emme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on just niin yksilöllistä. Meilläkin on aina menty aika rennoissa asuissa perheen kesken, mutta kun mennään vaikkapa mummolaan tms. kyläpaikkaan, niin ollaan kyllä laitettu joulujuhlapöytään vähän mietitymmät asut :) Tai on meillä kotona ollut perinne lapsesta saakka, että jouluaaton ruokapöydässä on jotain nättiä päällä, siitä on vähän lipsuttu nyt omassa kodissa.

      Poista
  3. Meidän joulun ja uudenvuoden vieton asuihin kuuluu shortsit ja tee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kuuluu olohousut ja villapaita, paitsi jos mennään kylään tai jos tulee vieraita :) Mutta tänä vuonna ollaan varmasti enimmäkseen oloasuissa.

      Poista
  4. Samettimekko olisi kyllä ihana, mutta ei meidän perheeseen ja sukuun, jossa jokaisella on valkoisia pitkäkarvaisia koiria :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, sametteja on erilaisia ja tuo on sellaista liukaspintaista, johon en usko karvojen kovin helposti tarttuvan. En uskaltanut testata meidän koirulaisten kanssa, kun mekko oli kuvauslainassa, otin sen vaan hetkeksi pois pussista ja suoraan takaisin suojaan. Mutta jos ihastuit mekkoon, niin käypä testaamassa sitä matskua.

      Poista
  5. Missä hintaluokassa tuo samettimekko onpi? Pidän sametista niin vaatteissa kuin sisustuksessakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo samettimekko maksaa 285 euroa. Se on ihanan liukaspintaista ja laskeutuvaa, aivan upea. Sametti on niin hienostunut materiaali, ja mukavakin.

      Poista