Tietoa mainostajalle ›

SYÖDÄÄN HYVIN

11.9.2014


Heipparallaa. Tulipas pieni blogitauko, olin eilen Helsingissä ja vielä ilman kameraa. Keskiviikko humpsahti siinä ja tänään torstaina on jo melkein viikonloppu mielessä. Siihen liittyy aina ruoka, koska kerran saa rentoutua, silloin myös tulee syötyä kiireettömämmin. 

Ajattelinkin vinkata teille viikonlopun ruokavinkkiä. Ostin vähän aikaa sitten tarjouksesta kokonaisen possun ulkofileen. Isäntä leikkeli koko fileen suuriksi pihveiksi, jotka nuiji ohuiksi ja leivitti. Kasa pihvejä paistui kerralla kätevästi. Hän paistoi pihvit avotulella, näin ruoasta tulee ihan erityisen hyvää. Toki ne voisi paistaa tietysti liedelläkin. En olisi voinut edes kuvitella, että tällaisista perinteisistä leivitetyistä possupihveistä voisi tulla niin mehukkaita ja herkullisia. Me syötiin näitä pihvejä monena päivänä, satsista riitti hyvin. Joka kerta kuitenkin ihan eri lisukkeilla, joten eipä tullut kyllästyminen. 
Terassilla syötiin pihvien kanssa raikasta chili-nuudelisalaattia. Tällainen vähän aasialaistyyppinen lisuke sopii hyvin perinteisille possupihveille. Toisena päivänä nautittiin perinteistä "huoltsikka-annosta", nimittäin itse tehdyn perunamuusin ja bearnaise-kastikkeen kera. Ai että se oli muuten tosi hyvää, eikä todellakaan itse tehtynä tunkkaista. Suosittelen kokeilemaan tuotakin klassikkoa. Bearnaisen tekokaan ei ole vaikeaa ja maku on ihana.
 

Miten mielettömiä ilmoja nyt onkaan ollut. Terassiruokailukin on taas mahdollista, ei kiusaa enää ampparitkaan. 

Nauttikaahan auringosta ja ruoasta!

2 comments

  1. Ihanat lasit sinulla ja kaunis kattaus muutenkin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti, kristalliset lasit innostavat nyt :) Viinilasit on saatu vanhemmilta Prahan tuliaisina, mutta nuo vesilasit ovat puristekristallia joka onkin kovin pop nyt.

    VastaaPoista