Tietoa mainostajalle ›

HOUSUVALINTOJA

13.2.2014


Kevään tullen täytyy päivittää vaatekaappia uusilla housuilla. Sokos-yhteistyön tiimoilta tutustuinkin tällä kertaa housuvalikoimiin ja mietin minkälaisia asukokonaisuuksia kangashousujen ympärille voisi rakenteaa. Kaikki kuvissa näkyvät vaatteet ja kengät ovat Sokokselta.

TORSTAISTA SUNNUNTAIHIN 13.-16.2. saat Sokos-tavarataloissa ja verkkokaupassa S-Etukortilla 20 % alennuksen kaikista naisten normaalihintaisista housuista! 
(etu ei voimassa Tampereen ja Turun Sokoksissa)

 (paitapusero Marco Polo / puuvillasatiinihousut Filippa K / avokkaat Tiger of Sweden)

Omiksi suosikeiksini Sokokselta nousi tällä kertaa Filippa K:n puuvillasatiiniset housut. Näissä on suora lahje, mallin on tarkoitus olla rento. Lahkeet ovat ajankohtaisesti vähän vajaamittaiset. Näihin housuihin on olemassa myös yhteen kuuluva bleiseri, kokonaisuutena tyylikäs housupuku. Itse päätin yhdistää housuihin raikkaan paitapuseron, pienet pilkut antavat valkoiselle paidalle ilmettä. Puuvillainen paitapusero on kapealinjainen, mutta silti siinä on väljyyttä. Asukokonaisuuteen valitsin vielä klassiset avokkaat, kevään tullen yksi monikäyttöisimmistä kenkämalleista jälleen kerran.

Ajattomin housumalli on sivutaskullinen ja suoralahkeinen. Tällainen leikkaus toimii monenlaisissa materiaaleissa.

 (vaaleansininen neule Filippa K / mustat suorat housut Esprit / kengät Paul Green)

Vetoketjutaskullisten ja suoralahkeisten housujen kanssa yhdistin pehmoisen pastellisen neuleen ja kengiksi metallinhohtoiset tohvelimalliset kengät. Tässä asussa voisi mennä vaikka töihin ja kaupunkikierrokselle. Yksinkertaista ja tyylikästä.

 (college-paita Ralph Lauren / housut Mexx / lenkkarit Adidas)

Nyt meneillään olevilla kansainvälisillä muotiviikoilla on näkynyt hurjan paljon kangashousuja, jotka on yhdistelty sporttisiin yksityiskohtiin. Harmaa college-paita käy vallan mainiosti mustiin asiallisiin housuihin. Supermuodikasta on valita asuun valkoiset lenkkitossut. Kun tällaiseen asuun yhdistää hienon takin ja laadukkaan laukun, on tyyli kaukana kotiasusta.

 (paitis Tiger of Sweden / vyö Ralph Lauren / chinot Peak)

Chinoja löytyy joka kevät mallistoista, väreinä beige tai armyvihreä. Tähän valitsin vähän poikamaisemman yhdistelmän. Asiallinen paitapusero ja cowboy-henkinen vyö yhdessä chinojen kanssa tekee säväyksen. Jalkaan vaikkapa korkeat mustat nilkkurit ja asussa voi mennä melkein mihin vain. Chinot näyttävät kivoilta myös bleisereiden kanssa yhdisteltynä.

(paita Marco Polo / ballerinat Paul Green / housut Tommy Hilfiger)

Kuviolliset housut näyttävät piristäviltä. Tässä naisellinen asukokonaisuus, joka syntyy valuvasta pehmeästä paidasta ja sievistä ballerinoista. Tämä on raikkaan keväinen yhdistelmä.

Löytyikö näistä kokonaisuuksista sinun suosikkisi?

Olen taas jatkanut aihetta Sokoksen sivuilla, tällä kertaa tein kolme erilaista asukokonaisuutta mustien housujen ympärille, käy katsomassa asuvalinnat tästä.

"yhteistyö"



6 comments

  1. Tosi houkuttelevan näköisiä yhdistelmiä kaikki! Kyllä sinä sitten osaat!

    VastaaPoista
  2. Ihania kokonaisuuksia! Minua jäi houkuttelemaan tuo viimeinen - kuviolliset housut yhdistettynä ballerinoihin ja todella herkän näköiseen paitaan. Olen aina ajatellut näyttäväni pelleltä kuviollisissa housuissa, mutta pitäisiköhän tänä keväänä uskaltaa kokeilla....

    -Sari-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta kuviolliset housut eivät ole yhtään pellet, jos kokonaisuus on muuten yksinkertainen. Etenkin tuollaiset pienikuvioiset housut ovat hillityt. Kokeile siis :)

      Poista
  3. Wau. Noi harmaat Filipan housut on aivan ihanat! Ainut mikä epäilyttää on hivenen korkea vyötärö(?), en oo vakuuttunut siitä että mulle sopisi noin korkea vyötärö. Pitäisi käydä testaamassa. Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on ihanat housut, eikä vyötärö minusta ole hirmuisen korkea, ennemminkin normaali matalahko. Testiin siis :)

      Poista