KOTOSALLA

2.1.2014

Meidän pikkuiset osaavat kyllä nauttia joutilaista päivistä ihan täysillä. Lempipaikka on sohvan selkänoja, siellä otetaan päiväunet ja siellä tarkkaillaan pihamaan tapahtumia. Ihan samalla tavalla meillä ihmisilläkin on loma jatkunut. Sohvalla suurin osa aikaa, välillä olkkarissa ja välillä telkkarin edessä työhuoneen sohvalla.
Lettusen lempikulma on juuri tuossa ikkunan vasemmalla puolella. Tyttönen nukkuu usein hänen vieressään tyynyn toisessa päässä.
Nämä pikkuiset suorituivat uuden vuoden aaton paukkeista mallikkaasti. Kumpikaan ei ole hirmuinen paukkupelkääjä. Vasta isot raketit vähän ihmetyttivät, mutta niitäkin oli maltillista katsella sylistä käsin. Kävelylenkillä oli kiinnostavampaakin tekemistä kuin rakettien paukkeiden seurailu.
 Eteisen villamatto on juuri hyvä paikka syödä luuta tai ottaa pieni painimatsi.
Meillä on vielä melkein täysi jouluilme kotona. Laittelimme kodin joulukuntoon vasta aattona, niinpä olemme ajatelleet nauttia jouluisista jutuista perinteen mukaan ihan loppiaiseen saakka. Nythän on joululoma meillä vielä. Koristukset ovat tosin aika maltillisia, muutama punainen amaryllis, jotka olen katkonut maljakkoon. Nyt ne kukkivat parhaimmillaan. Joulukuusi ja viime jouluna pukilta saatu joululiina pöydällä. Siinäpä se enimmälti. Kynttilöitä ja tuikkuja meillä poltellaan läpi pimeän ajan muutenkin.

Vähän on sellainen saamaton olo. Se tulee aina kun lepää liikaa, vaikka lepo tekeekin hyvää. Mutta tosiasia on, että mitä vähemmän tekee, sen vähemmän jaksaa tehdä.

11 comments

  1. Oih mitkä söpöläiset karvakorvat! Ihanat <3 Meillä lähti tänään joulukuusi ulos, mutta se tulikin jo kolmea päivää ennen aattoa. Jotenkin tuli ihanan avaraa, vaikka nautinkin kovasti joulutunnelmasta tänä vuonna. Letkeitä lomapäiviä, nauti ihanasta joutilaisuudesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirulaiset on kyllä sellaisia kultakimpaleita ja suloisuuksia <3
      Kuusella on tietty aikansa, ihana kun se on ja ihan kiva päästä siitä eroonkin :) Nyt on kyllä lekoteltu, oikein pelottaa tiistain töihin meno...

      Poista
  2. Ihanat, ihanat 'kotonit' ja heidän kaunis kotinsa.
    Hyvää ja onnekasta alkanutta vuotta koko poppoolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Ania! Samoin hyvää ja onnekasta uutta vuotta myös sinne!

      Poista
  3. Anonyymi3/1/14 16:58

    Miten hyvältä enkelinsiipi näyttääkään tummassa modernissa ruukussa. Niin ne trendit vaihtuvat; vanhat tutut kasvitkin kokevat uuden tulemisen tasaisin väliajoin.
    Kyllä aidosta kuusesta on lupa nauttia loppiaiseen asti, ettei sitä ole kaadettu turhaan muutaman päivän takia.
    Valoisaa alkanutta vuotta! - Saimi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, jotenkin nuo perinteiset huonekasvit sytyttävät nyt. Ja kieltämättä enkelinsiipi näyttää paremmalta tuossa modernissa mustassa ruukussa, kun vanhassa valkoisessa keraamisessaan. Meillä on niin hulppea kuusi, jonka toiset ovat vaivalla raahanneet, ettei sitä edes hennoisi laittaa pois ennen aikojaan :)

      Samoin sinulle Saimi, ihanaa ja valoisaa vuotta!

      Poista
  4. TIedän tuon saamattoman olon. Se on ihan hassua! :D Ihanat koirulit siellä, Maijan lempipaikka on myöskin sohvan selkänojalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikoo kauheeta, ihan melkein huippaa kun nousee sohvalta ylös, kun ei oo tottunut pystyssä olemiseen päiväkausiin :)) Jänskä miten nuo koirulit hakeutuu just sohvan selkänojatyynyille. Ihana Maija, terkut hänelle!

      Poista
  5. Lottaloviisa4/1/14 18:07

    Voi mitkä söpöt pikkuiset :-)
    Kyselin jo aikaisemman postauksen yhteydessä, mutta et ehkä huomannut, että osaisikohan äitisi vinkata mistä tuota hänen tekemiensä tyynyjen pohjakangasta olisi saatavilla. En ole onnistunut löytämään sitä mistään vaikka sieltä täältä olen käynyt kyselemässä.
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi anteeksi Lottaloviisa, huomasin kommenttisi, mutta sitten se jäi jotenkin jalkoihin sinne vanhoihin postauksiin. Tuo kangas on hankittu jostain verstaasta, jossa se on pyynnöstä rei'itetty, eli sitä ei ole löytynyt mistään kaupasta valmiina. Eli en osaa auttaa ostopaikan suhteen, harmi.

      Oikein hyvää uutta vuotta myös sinulle!

      Poista
    2. Anonyymi9/1/14 16:08

      Hei,
      Lisään Anne Malian kommenttiin, että hankimme osan huovista 50x60 kokoa Sinellistä ja harmaan huovan reijitysfirmasta eli reijitimme huovat puusepän verstaassa. Heidän konekantaansa kuului juuri sopiva kone, johon asetettiin päällekkäin useita 50x60 huopapaloja.
      Ristipistoa ommellen vapaamuotoisesti suunnitellen ommeltiin kuviot villalankaa tmv käyttäen.
      Toivottavasti vastaukseni saavuttaa alkuperäisen kysyjän.
      Terkuin A-M:n äiti

      Poista