KAHVILLE

17.9.2013

Tämä päivä on sujunut itselläni lepäillessä ja pientä flunssaa parannellessa. Nyt illalla sain kuitenkin päähäni taikoa tänne blogiin jotakin katsottavaksenne. Keräsin kuviin meidän kahvikuppivalikoimaa. Samalla sain harjoitella kuvaamista pimeässä huoneessa keinovalon avulla. Jalusta olisi varmasti järkevä apulainen, mutta nyt mentiin käsivaralta. Kamerana Olympuksen PEN Lite E-PL5*.
Kahvi on meille jokapäiväinen nautinto. Kun panostaa hyvään kahviin, on kiva myös juoda se nätistä kupista. Espressolle käytän usein Orreforsin lasikuppeja, joissa on hiottu tähtikuvio pohjassa. 
Marimekon kupeissa on hauskat kuvioinnit. Myös kangasservetti on Marimekolta, voin muuten suositella tuota laadun puolesta. Puuvilla on niin silkoista, ettei servettiä edes tarvitse silitellä pesun jäkeen. Siitä minä tykkään :)
Myös nämä laakeat kupit ovat Marimekon, näistä maistuu cappuccino tai latte. Joskus tarjoilen laakeista kupeista jälkiruoan. Miksei niitä voisi kattaa myös alkuruokakuppeloiksi ruokapöytään. Astioiden yllättävä käyttö on kivaa.
Meidän suosikkipikkuherkku jälkiruokakahvin kanssa on Lakridsin suklaalla kuorrutetut lakupallerot. Noita saa Stockan Herkusta.
Nespresson cappuccino-kupeissa* on kiva korva, siinä on uritus, ettei kuppi liu'u kädessä. Lattelaseissa on kaksinkertainen lasikerros, kahvi säilyy hyvin kuumana.
Isäntä on tilaillut Nespressolta aikamoisen kahvikuppivalikoiman. Kahvimukeja ja vesilaseja löytyy joka lähtöön. On lattelaseja, lungolaseja ja espressolaseja. Niiden lisäksi vielä yksittäispakattuja sokeriputkiloita, joihin on valmiiksi mitattu ideaali sokerimäärä / kahviannos. Itse emme kumpikaan käytä sokeria kahvissa, mutta vieraspöytää varten hyviä olemassa.
Lempiespressoni Nespressolta on Volluto, olen saanut isännältä siihen kuuluvat espressokupit. Kultainen ulkokuori ja hopeaista sisältä, näistä pidän erityisen paljon.
Meiltä löytyy kirjahyllystä myös muutama kahviaiheinen kirja, ainakin kuvia tulee välillä selailtua. Kahveista ja kahvikupeista saa kauniita asetelmia. Pellavainen pyyhe on muuten perintöä isoäitini äidiltä, parhaita tuollaiset todella vanhat pyyhkeet. Tosin tuota en enää kovin usein raaski käyttää.

Tässä oli esittelyssä lempparikuppimme. Mistä sinä tykkäät juoda kahvisi? Ja hei muut bloggarit, olisi kiva kurkistaa teidänkin kahvikuppikokoelmaan, esittelyä siis kehiin!

We love good coffee, Nespresso is our favourite. Here is some of the cups that we use the most. 

*tuote saatu blogin kautta

19 comments

  1. Kahvi, silkkaa rakkautta! Itsellä onkin teemaan sopivasti kahvikuukausi menossa omassa blogissa. Kertoo varmaan innostuksestani kaiken? ;) Kiitos tuosta Lakrids-vinkistä, pakko päästä testaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvi on niitä arkipäivän pieniä nautintoja. Työpäiväkin meillä lähtee aina ensimmäisenä aamukahvilla käyntiin, samalla jutellaan ja heräillään työporukan kanssa. Kotona taas hyvän aterian jälkeen kupponen laadukasta kahvia korvaa jälkkärin himon. :)

      Hei mun pitää muistaa kurkata sun blogiin.

      Poista
  2. Kauniita kahvikuppeja ja vielä erilaisille kahveille omat kupit- kuin viineille ikään :). Meillä on kahvikupit varastossa Suomessa, muutimme heinäkuussa tänne Espanjan Aurinkorannikolle, joten käytämme osittain tässä uudessa kodissa omistajan kuppeja, ai niin- itse asiassa toimme muutamat Arabian kupit mukana sekä olemme ostaneet Zara Homesta että Ikeasta muutamia.

    Minä ja mieheni olemme myös kahvin suhteen "intohimoisia" :). Saimme paikalliselta ystävältämme (melkein) maailman parhaita Jamaikan Blue Mountain kahvipapuja, joita olemme säästeliäästi nauttineet (250g, 90€). Kahvikulttuuri on muutoinkin mahtava täällä :)- sopii meille!

    Löysin muuten blogisi Marjukan 40+-listan avustamana, mahtavaa! Sinulla on upea blogi! Kutsun sinut kurkkaamaan ainakin omaani, tervetuloa!

    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit nuo kahvipavut kuulostavat herkullisilta. Euroopassa tosiaan on mahtava kahvikulttuuri.

      Miten kiva kun löysit tänne :) eli tervetuloa vain. Sullakin on kiva blogi, olen käynyt lueskelemassa, mutta vähän laiska olen kommenteeraamaan. Pitää skarpata siinä kyllä!

      Onneksi flunssa on jo vissiin selätetty, maltoin levätä heti alkuun, niin nyt tuntuu jo paremmalta.

      Poista
  3. Kauniita kuppeja ja erityisesti tykästyin noihin laakeisiin marimekon kuppeihin. En ookkaan aiemmin niihin törmännyt :). Ja paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin nuo Marimekon kupit Sokoksen alekorista, jotenkin tuo tummansininen on hauska väri astioissa.

      Kiitti voin jo paremmin!

      Niin ja esittelepä sinäkin kuppeloita blogissasi :)

      Poista
  4. Mä en kykene juomaan kahvia lainkaan, mutta teestä pidän paljonkin. Kiinnostaisko sua, jos esittelisin blogissani teekuppikokoelmani? Se tosin ei ole järin suuri, koska en ole sallinut itseni ostaa lisää astioita sen jälkeen, kun kolme ja puoli vuotta sitten muutin uuteen kotiini. Samoin teepannu ja irtoteiden säilytyspurnukat ovat tärkeitä.

    Noh, kaksi teekuppia olen sen jälkeen hankkinut, tarkoituksena viedä kupit töihin, mutta en sitten raaskinut. Siksi olen sallinut, että voin ostaa niille vielä kaverit. Hih, miten sitä aina osaakaan perustella itselleen, miten voi hankkia uusia asioita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teekin on hyvää, mekin juomme usein iltaisin kupposet hyvää teetä. Etenkin talviaikaan. Ja tuo stoppi pitäisi toteuttaa kuppelohankinnoissa meilläkin, mutta maailma on niin täynnä ihania kuppeloisia.

      Eli ilman muuta esittelet kuppeloisesi!

      Poista
  5. Täällä toinen flunssasta toipuva... Noi Stockan Lakridsin namit on ihania :-P Oma suosikkini on Passion Choc Coated Liquorice ja mieheni Habanero Chili Liquorice.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sinäkin voit jo paremmin :)

      Juu, ollaan testailtu muitakin lakridseja, noista kuitenkin tuli suosikit. Se chili on ihanan kirpakka.

      Poista
    2. Mun flunssa olikin sitten enterorokko =/ Kuume onneksi on jo laskenut, mutta suu on edelleen todella kipeä =(

      Poista
    3. Kiitos =) Olo oli jo parin päivän kuumeen jälkeen ihan hyvä. Suu vain on edelleen niin kipeä, että ruokavalio koostuu jugurtista, jääkaappikylmästä banaanista ja jäätelöstä.

      Poista
  6. Opin juomaan kahvia pienenä tyttönä mamman ja papan luona, mustana tietenkin. Sitten yhtenä aamuna olin oksentanut kahvin ja uudelleen kahvittelun opettelin vasta aikuisena.

    Olen huomannut, että (vahva) kahvi auttaa migreenini hoidossa sekä ennaltaehkäisevänä että kohtauksen saapuessa. Tavallisena suodatinkahvina juomme nykyään Kulta Katriinan tummaa paahtoa. Ruoan jälkeen sekä rauhallisena viikonloppuaamuna mies tekee koneella lattea tai cappuccinoa; itse en ole konetta opetellut käyttämään. Parempi niin, voin vaan toivoa mitä haluan!

    Ison laten juon Taika-mukista, pienen Marimekon mukista. Cappuccinon isosta Paratiisikupista (taitaa olla teekuppi).

    Ja tämän lisäksi olen englantilaisen teen ystävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo äklömuistot joistan syömisistä jää pitkäksi aikaa makumuistiin. Onneksi olet päässyt yli kahvin suhteen, sillä hyvä kahvi on ihanaa :)

      Mun pitääkin kokeilla migreenissä kahvia, jotenkin vaan silloin ei osaa ajatellakkaan moista. Mä juon normikahvina Presidentin tummaa paahtoa, mutta kotona useimmiten nespressoa. Ja onhan se ylellisyyttä että hyvä kahvi tarjoillaan eteen :)

      Mulla on töissä kahvimukina ruskea teemakuppi, jännä miten ne ehdottomat lemppariastiat kyllä valikoituu aina.

      Poista
  7. Kauniita kuvia ja ennen kaikkea kauniita kuppeja!
    Marimekon uudehkot kuosit ovat kivoja.

    Aamukahvini juon muumimukista, jonka valitsen fiiliksen mukaan. Toinen suosikkikuppini on Iittalan Taika -sarjan valkoinen iso muki.

    Miia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miia :)
      Marimekolla on hauskoja kuoseja, ne piristävät muuten niin valkovoittoista astiavalikoimaa.

      Muumimukit on ihania ja teema-mukin muoto on mukien parhaimmistoa! Taika-mukia en ole kokeillut, sehän on vähän suurempi kuin teema, joten sopis varmaan lattelle hyvin.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Eikö :) tuo on niin käytännöllinenkin kun meillä on puutaso.

      Poista