RUOKAILUTILASSA TÄNÄÄN

10.8.2013






Miten ihana onkaan viikonloppuna fiilistellä kattaus- ja syömisjuttuja. Tykkään selailla keittokirjoja kaikessa rauhassa, vaikken erityisesti noudattaisikaan mitään reseptiä, kerään intoa ruoan valmisteluun. Tänä kesänä kokkailuun on tullut uusi ulottuvuus, kun omalta pihalta saa syötävää. Joka päivä otamme ruoanvalmistuksessa huomioon omat raaka-aineet - on ainakin tullut syötyä kesäkurpitsaa ja tomaattia.

Useinmiten tulee katettua samoilla valkoisilla peruslautasilla ja yksinkertaisilla laseilla. Tällä kertaa kuitenkin keräsin pöydälle muistiksi Mateuksen kohokuviokoristellut alkuruokalautaset ja kiillottelin String-hyllyssä majailevia kristallilaseja. Otankin teemaksi käyttää kaikkia astioita mitä kaapista löytyy, vaikka ihan arkenakin, mitään ei saisi unohtaa kaapin perälle.

Emme olekkaan aikoihin syöneet tuossa ruokapöydän ääressä. Viimeksi taidettiin siinä istuskella kesävieraiden kanssa joskus heinäkuun alussa. Ruokailu on vieläkin täysin terassilla tapahtuvaa, mikäs siinä, ulkona on ihana syödä.

Ihanaa lauantai-iltaa!

7 comments

  1. Katseeni kiinnittyi kaiken muun ihanan lisäksi erityisesti aterimiin. Ihastuttavat. Saanko udella merkkiä / mallia? Meillä on varmaan edessä koko aterinsarjan uudistaminen.

    VastaaPoista
  2. Anne Malia11/8/13 02:18

    Nuo aterimet ovat Boda Novan, hankittu noin kymmenisen vuotta sitten, eikä samoja taida olla enää saatavilla. Käsittääkseni ruotsalainen Boda Nova siirtyi joskus iittalalle ja sen jälkeen kuihtui kokonaan - sääli.

    Mutta upeita aterimia on esim. Georg Jensenillä, se Vivianna on varsinkin aivan ihana sarja!

    VastaaPoista
  3. Lämpimiä sävyjä, kauniita astioita. Nauttikaahan elokuun lämpimistä päivistä vielä ulkona ruokaillen ..nämä valitettavasti on kohta jälleen muisto ja uuden kesän odotus, Tiiti

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Iittalalta en tosiaan ole löytänyt mitään kivaa, ja kriteerinä olisi juuri, että vuosienkin jälkeen voi ostaa lisäosia sarjaan.

    VastaaPoista
  5. Tuula Saaristo11/8/13 20:27

    Katselin ruokapöydän päässä olevaa tuolia.. Minkä niminen tuoli on kyseessä ja mistä sellaisen voisi hankkia? Näyttäisi olevan osuva päivitys klassisiin wieniläistuoleihin (taisi olla virallisesti Thonet-tuoli?) Ovat kokemukseni mukaan hyviä istua, ja tuo punosmateriaali tekisi tuolista varmaankin vieläkin miellyttävämmän.

    VastaaPoista
  6. Anne Malia11/8/13 22:42

    Nyt nuo puunsävyt kolahtavat taas enemmän kuin hetki sitten :) Tosiaan, täytyy nauttia näistä loppukesän päivistä ihan täysillä!

    VastaaPoista
  7. Anne Malia11/8/13 22:43

    Eikö ole kaunis tuoli, se on yksi lempiesineistäni. Tuoli on tanskalainen klassikko, Hans Wegnerin Y-tuoli. Ainakin Artek taitaa edustaa merkkiä tällä hetkellä. Tässä linkki valmistajan sivuille:



    http://www.carlhansen.com/frontpage/

    VastaaPoista