Tietoa mainostajalle ›

VÄRIKÄSTÄ PIHALLA

7.7.2013







Olen tainnut vähän hurahtaa pirteisiin väreihin, kun huomaan löytäväni niitä kaikesta pienestä myös pihan puolelta. Helpoin tapa värittää on tietysti kasvit, eli meiltä löytyy värikkäästi kukkivia kukkasia ruukuista kotiportaiden pielestä. Terassin puolella kukkaset ovat enimmäkseen valkoisia, mutta sisääntulon vierustalle räväyttelin vähän väriä.

Kumma muuten, miten hankala on laventeli. Tuo toinen on kränkännyt alusta saakka, toinen voi hyvin. Osaako joku sanoa mikä kituisuuden voisi aiheuttaa.

Terassille on helppo tuoda väriä pikkujutuin, kuten tarjottimella ja kynttilällä. Kummasti valkoinen pöytäryhmä piristyy erilaisia asetelmia vaihtamalla. Siinäpä syy, miksi rakastan valkoista - sen saa somistettua niin helposti eri tyyliseksi.

Meillä oli eilenkin kavereita syömässä ja kokeiltiin jälkkäriksi Mikon vinkistä lemon possea - hyvää oli. Tämä väri-innostus jatkui kattaukseenkin, sillä kaivoin jälkkärien tarjoiluun ikivanhat turkkilaiset teelasit jostain kaapin perukoilta. On siinä jotain hyvääkin, että on tullut säilöttyä kaikkea kamaa nurkkiin.

Jaahas, menen jatkamaan pihalla oleilua muun porukan kanssa...

7 comments

  1. Hauskan värikkäät tosiaan nuo lasit - sopii hyvin kesäillan kattaukseen! :) tuo on ehdottomasti yksi lempparijälkkäreistäni! Tosi helppo ja silti herkullinen, kiva jos vinkistä oli siis iloa :) Rentoa ja aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Tämänpäiväiset korut. Harmaa päivä tarvitsi vähän väriä! Toinen koru vasemmalta on uusi, saatu Bimba & Lolalta.

    VastaaPoista
  3. Tämänpäiväiset korut. Harmaa päivä tarvitsi vähän väriä! Toinen koru vasemmalta on uusi, saatu Bimba & Lolalta.

    VastaaPoista
  4. Tämänpäiväiset korut. Harmaa päivä tarvitsi vähän väriä! Toinen koru vasemmalta on uusi, saatu Bimba & Lolalta.

    VastaaPoista
  5. Nuo lasit ovat turkkilaisen kahvin kera tarjottavan veden lasit, siis vesilasit :)

    VastaaPoista
  6. Anne Malia12/7/13 01:47

    Tehtiin toisillekin kyläilijöille jo tuota jälkkäriä :) kovin oli suosittua, eli kiitos vaan vielä vinkistä!

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Anne Malia12/7/13 01:49

    Kiitos kovasti tarkennuksesta, olen aina luullut noita teelaseiksi, niin taisi myyjäkin mulle aikanaan kertoa :)

    VastaaPoista