Tietoa mainostajalle ›

Ruoka

12.3.2013

1ruokaa1pieni

1ruokaa2

1ruokaa3

Ajattelin kirjoitella tällä hetkellä itselleni aika rakkaasta ja kiinnostavasta aiheesta, nimittäin ruoasta. Olemme jo pidemmän aikaa siivonneet omia ruokailutottumuksiamme aidompaan suuntaan. Emme ole fanatikkoja, emmekä käytä hirmuisesti aikaa etsiäksemme jotain erityistä. Puhun lähinnä tavallisen tallaajan näkökulmasta. Luomua ostan välillä ja välillä en, en ole tutustunut tuohon aiheeseen lähemmin, joten siihen en tässä vuodatuksessa ota kantaa. Jätän kaiken oikean tiedon kertomisen niille, joilla on tietotaito liittyen ruokien alkuperiin yms.

Omalla kohdallamme tämä pieni hienosäätö on tarkoittanut lähinnä maustepuolen, valmistuotteiden ja rasvojen tarkkailua. Käytämme mausteina pääasiassa hyvälaatuista suolaa, myllystä rouhittua pippuria, kuivattua ja tuoretta chiliä, valkosipulia ja yrttejä. Olemme hylänneet esimerkiksi grillausmausteen yms. vastaavat sekoitukset. Grillatessa mausterubit tehdään itse valmiin lisäaineita sisältävän sekoituksen sijaan. Hyvästä suolasta voisin tehdä vaikka oman postauksensa, sillä suolalla on ruoan makuun merkitystä. Meidän kaapista ei löydy Pan-suolaa tai Jozoa, niiden sijaan käytämme Maldonia, merisuolaa ja ruususuolaa yms.

Valmistuotteita emme käytä kotioloissa, poikkeuksena on töissä syömäni Saarioisten pinaattikeitto (siitä en luovu) ja satunnaisesti ostamani maksalaatikko. Perunaa ja pastaa on tullut vähennettyä huomattavasti ruokalistalta, viimeksi söimme perunaa siskonmakkarakeitossa, siihen se sopii. Olemme korvanneet lisäkkeet meille maistuvilla salaateilla, juureksilla ja vihanneksilla, joskus jopa raejuustolla. Ei ole edes hirmusti  ikävä perunaa tai pastaa;  mikä on sikäli uskomatonta, että pidän molemmista valtavasti.

Meille salaatit ovat aina olleet vähän epämääräisiä vihreitä lillukoita, kunnes aloimme tehdä niitä meille maistuvista raaka-aineista. Edelleenkään emme pidä perinteisestä lehtisalaatista kurkun ja tomaatin kera. Meidän salaattiimme kuuluvat maistuvat salaattilajikkeet, lemppareina Rooman salaatti ja Rucola. Kurkkua ja tomaattia ostetaan kotimaisten maistuvana sesonkina, nyt niiden sijaan suikaloidaan salaatinlehdille avokadoa ja viikunaa. Maustamme salaatin aina suolalla, pippurilla ja oliiviöljyllä. Salaatin lisukkeina lemppareita ovat tietysti erilaiset juustot ja hyvä balsamico-siirappi, nam.

Rasvoista tai maitotuotteista emme ole koskaan ostaneet mitään kevytversioita. Piste. Emme muutenkaan osta kevyttuotteita, ikinä. Erehdyin jokin aika sitten (ilman rillejä) ostamaan tölkillisen jogurttia, maistoin sitä ja ihmettelin että miten ihmeen imelää. Höh, olin ostanut rasvattoman kevytjogurtin. Purkin kyljessä luki "makeutettu Aspartaamilla". Hyi olkoon.

Meillä syödään paljon lihaa. Koskaan ikinä emme hanki mitään valmiiksi maustettuja tai marinoituja lihoja. Edelleenkin seison kaupan lihahyllyllä ihmetellen, miksi niitä marinadililillukkeita on rivitolkulla ja tavallista, ei liikaa silputtua, lihaa ole juuri ollenkaan. Ihan naturellien kanan rintafileiden saatavuuskin on perusruokakaupoissa olematon. En oikein pidä mistään silvotuista minuuttipihveistä, edes marinoimattomana.

Arjessa hyvän ruoan ei tarvitse olla monimutkaista, kunhan vähän keskittyy ostoksilla.

Olen kyllä huomannut ruokakaupoissa muutoksen muidenkin käyttäytymisessä, onneksi kevyttuotteita ja rasvoja näkyy entistä vähemmän hyllyillä. Minusta on mahtavaa, että ihmisiä on alkanut kiinnostaa yhä enemmän mitä he syövät. Aidoilla aineilla ei voi tulla pahaa ruokaa. Joskus ajattelen, maistaako kukaan ajatuksella kaupan valmistiskin tai einestiskin tuotoksia, silloin harvoin kun niitä olen lounaaksi hakenut, pettymys on ollut suuri, samoin ihmetys - tykkääkö joku niistä pöperöistä.

Minkälaisia ajatuksia teillä on ruoasta?

 

49 comments

  1. Samoilla linjoilla ollaan täälläkin - ei osteta juurikaan eineksiä (joskus harvoin maksalaatikkoa tai pinaattilettuja) eikä suosita kevyttuotteita tai marinoituja lihoja. Kyllä minäkin olen kaupassa ihmetellyt välillä, miten joku jaksaakin syödä eineksiä, kun ne kertakaikkiaan vaan maistuvat niin pahalle. No, ehkä minä sitten olen tavallista viitseliäämpi ruoanlaittaja. Huomaan myös, että mitä vanhemmaksi tulen, sen nirsommaksi käyn raaka-aineiden valinnan kanssa. Epäilemättä joskus tulee vielä ongelmia tämän kanssa. Toivoisin kyllä, että erilaisten marinoimattomien lihojen valikoimat kaupassa paranisivat - tähän ei taida auttaa kuin se omilla ostosvalinnoilla vaikuttaminen.

    VastaaPoista
  2. Lähiruokaa kunnioittaen ja itse valmistaen ovat varmaan terveellisyys ja maistuvuus huipussaan.
    Aina on kuitenkin elämäntilanteita että kaikki eivät voi / kerkiä näin toimia, joten ymmärrämme heitäkin.
    Miksi muuten et tee maksalaatikkoa ja pinaattivelliä itse, maistuvat vieläkin paremmilta ja ovat helppoja tehdä.
    Herkullista viikkoa sinulle ja kiitos mukavasta blogistasi!

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus. Samantyyppisiä ajatuksia täällä päässä. Meidän taloudessa lihaa kuluu hävyttömän paljon, tosin metsästävässä perheessä kaikki liha tulee pakastimesta, paitsi ehkä muutama palanen kaupasta ennen uutta metsästyskautta. Eineksistä omalla kohdallani "sallittu pahe" ovat nakit. Niitä menee koirien suuhun koulutuspalkkiona ja välillä omaankin. Työpaikalla eineksiä tulee ostettua ajoittain, jos aamuheräämiset ovat niin laiskoja, että eväät jäävät tekemättä. Kevytkausi tuli elettyä joskus ja monensortin kevyttuoteita kokeiltua, mutta nykyisin valitsen kevyttuotteen erittäin harvoin. Luomua en hirveästi osta vaan yritän panostaa ruuassa ennemminkin kotimaisuuteen. Meillä Suomessa on ymmärrykseni mukaan suurin osa tuotannosta ja viljelystä suhteellisen luomua verrattuna moneen muuhun maahan. Mieluummin ostan kotimaisen tuotteen, joka ei ole luomua, kuin ulkomaisen, joka on.

    Minusta on olennaisinta, että tällaiset ajatukset tulevat sisältäpäin, eivätkä ole ulkoaohjautuvia. Tuntuu, että kaikenlaisia ruokaideologioita tunkee joka tuutista ja siinä saattaa monella mennä pää sekaisin, jos mikään ei tunnu oikeasti omalta. Kun on perusasiat kunnossa, voi napata loputtomasta uutisvirrasta ne kivoimmat ja itselleen sopivimmat jutut.

    Pahoittelen, vähän paatoksen puolelle vierähti... :) Mukavia kevätpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  4. En ole koskaan erikoisemmin pitänyt eineksistä saati sitten käyttänyt niitä. Syynä eivät niinkään ole olleet eettiset tai terveyssyyt vaan maku. Itse tehden saa parempaa ja luultavasti vielä halvemmalla. Arkiruoka valmistuu yleensä puolessa tunnissa kun on etukäteen suunnitellut mitä tekee ja pitkänkin työpäivän jälkeen teen ruoat itse mieluummin kuin syön mautonta einestä.

    Olen jo vuosia suosinut tummempia salaattilaatuja (romano, ruola tammenlehvä jne.), joissa käsittääkseni maun lisäksi myös on enemmän ravintoarvoa kuin haalenavaaleissa salaateissa. Salaatteihin tulee kurkun ja tomaatin lisäksi usein hedelmiä, juureksia jne.

    Lihaa olen ostanut muutaman kerran isommissa erissa suoraan tuottajilta ja usein myös hallista, jossa myyjät tuntevat lihan alkuperän ja sen käyttötavat. Hankimme juuri lihamyllyn ja makkarasuulakkeen. Nyt on syöty makkaroitakin pari kertaa pitkästä aikaa, kun ne on itse tehty, Olemme ajatelleet myös viimeisimmän jahellihakohun (paistijauheliha ei sisällä vältttämättä yhtään pastia) jälkeen ryhtyä jauhamaan omat jauhelihamme.

    VastaaPoista
  5. Tavallinen ihminen on kyllä ruoka-ostoksilla aivan hukassa nykyään! Lähes kaikki ruoka on jollain tavalla vahingollista, epäterveellistä tai eettisesti arveluttavaa. Ruuan tuotanto omalukunsa lisäksi. Olenkin todennut että seuraavaksi myös salaatti ja vihannekset kasvattavat sielun ja niidenkin syöminen aiheuttaa sairauksia ihmisille!
    Kohtuullisuus olisi kaikki kaikessa.
    Puolivalmisteiden luvatussa suossa huomasin juuri kaupassa valmiiksi pilkottuja ja kypsennettyjä kanakuutioita!!! Anteeksi, mutta en ymmärrä.
    Olen itse vähentänyt päivittäiset perunat, riisit, pastan pois. Aamupala leivästä ka kahvistani en luovu. Suosin myös salaatteja lihan kylkiäisenä. Löytyy meiltä toki leikkelettäkin. Sekasyöjäksi voisi kutsua: herkkujen määritelmä muuttuu itsellä koko ajan: pussi karkkia ja sipsiä ei ole mieli kuva lauantai-illan herkusta. Tarjottimella juustoja ja lasi viiniä on parempi!
    Omassa lähi-kaupassa valmistiskin lounasruuat on useasti hirveää kuraa! Salaatteihin panostaminen retuperällä. Kaipaisin myös kaupunkiimme kauppaa joka myy suoraan tuottajilta elintarvikkeita. Tästä olemmme paljon keskustelleet ja tulimme siihen tulokseen, että ei tässä elämässä:(

    VastaaPoista
  6. Hyvältä kuulostaa! Ihan samoilla linjoilla ollaan täälläkin. Eineksiä en osta, paitsi sama kuin sinulle myös mulle maistuu tuo maksalaatikko :) muuten suosin juurikin puhtaita raaka-aineita, ei mitään puolivalmisteita tai valmiiksi marinoituja yms... Nykyään otan myös yhä enemmän huomioon sesonkituotteet, ja yritän hyödyntää niitä mahdollisimman paljon. Kevyttuotteisiin en ole enää vuosiin koskenut, ällöttää jo ajatuskin ;) kyllä se vaan on niin, että paras maku syntyy niistä puhtaista raaka-aineista, kaikkia lisäainehöttöjä kannattaa vältellä niin hyvin kuin suinkin pystyy.

    Mukavaa viikkoa!

    E

    VastaaPoista
  7. Samaa mieltä kanssasi! Enemmän oikeaa, kunnon raaka-aineista tehtyä kotiruokaa, vähemmin einestä!

    VastaaPoista
  8. Aika samoilla linjoilla mennään. Taidan olla vielä astetta fanaattisempi. En osta markettikaupasta enää mitään muuta kuin luomulihaa (jos siis marketista pitää lihaa ostaa). Pyrin ostamaan meidän talouden lihatuotteet aina Aito Kaupasta tai kauppahallista. Silloinkin ostan kotimaista luomua. Jos luomua ei ole, niin ostan tavallista kotimaista. Pakkasesta löytyy myös hirveä ja peuraa (kiitos metsästävän isän:). Ajattelin tilata Pajuniemeltä luomulihoja isomman satsin pakkaseen ja poron tilaamista olen myös miettinyt.

    Ja muussa safkassa: en käytä mitään valmiskamaa. Meillä kokataan siis sitä mitä itse jaksetaan prosessoida. Marinadi- yms.viritykset on aika helppoja tehdä eikä tuo kotiviilin tekeminenkään kovin hankalaa ole;)

    VastaaPoista
  9. Itse ostan eineksiä harvoin, joskus ostan jonkun pakastepizzan (kasvis/juustoversion) pahanpäivän varalle.
    Samoin voi ostaa pakasteesta joitain puoli valmiita juttuja tuntuu että niissä ei ole niin paljon lisäaineita.
    Suosin kotimaisia kasviksia ja salaatteja, kurkkua ja tomaattia (tiedän toki että niiden kasvattamiseen tarvitaan paljon energiaa talvella joten se ei ole kauhean ekologinen, mutta suosin mielummin kotimaista kuin ulkomaista).
    Suosin aina sesongin mukaisia kasviksia, hedelmiä jne. Kalassakaan en suosi kaukaa tuotuja kaloja, ei meidän todellakaan tarvitse syödä tehokalastettuja kaloja Kaukoidästä, lähivesiltä löytyy hyviä kaloja. .
    Kesällä pakastan mansikat, vadelmat, mustikat, puolukat talven varalla ja niitä sitten lisään esim. maustamattomaan jugurttiin, smooteihin jne. Ei todellakaan tarvitse ostaa goji marjoja, mustikoista saa ihan yhtä hyvät jutut. Lihaa en käytä paljon, ja on todella ärsyttävää jos ei löydä marinoimattomia. Lihassakin ja broilerissa suosin kotimaista, kotimaisessa broilerissa ei ainakaan käytettä antibiotteja kuten valitettavasti esim. saksalaiset broilerit käyttävät.Itse tehty ruoka tulee myös paljon halvemmaksi kuin einekset Se on tietenkin ikävää että usein juuri nuo epäterveelliset einekset ovat tarjouksessa ja terveelliset ainekset eivät juuri koskaan. Ymmärrän hyvin että pienituloiset jotka myös haluaisivat olla ekologisia ja syödä terveellisesti eivät siihen pysty suuret ruokaketjut ikävä kyllä ohjaavat kulutusta einesten suuntaan. Maidossa suosin rasvatonta maitoa mutta aspartaamilla makeutettuja
    juttuja vältän, järkyttävää miten paljon ihmiset juovat light juomia joka juuri sisältää aspartaamia, mitä sekin pitkälllä aikavälillä ihmisille aiheuttaa. .

    VastaaPoista
  10. Moiii!

    Musta on tullut jo ihan maalainen, maitoa ollaan saatu lähitilalta ja kemaa siitä samalla. Varsinkin nyt kun on vielä noita pienokaisia, haluan ostaa aina puhdasta ruokaa ja juomaa. Veikkaan että monet syövät kehkeytyvät just kaikesta lisäainemääristä miksattuna ilman saasteisiin jne.

    Ai vitsit Anne, pian tulee kesä ja saadaan omasta maasta kaikkii herkkui!

    VastaaPoista
  11. Anne Malia13/3/13 01:07

    Kyllä ikä on vaikuttanut noihin valintoihin, tuleekohan sitä makuaistikin herkemmäksi. Ainakin olen huomannut tämän hienosäädön jälkeen maistavani kaikki tekoaineet paremmin kaikista tuotteista. Esimerkiksi makeutusaineella makeutettuja juomia en voi juoda ollenkaan.

    On se hassua miten hitaasti kaupat ovat reagoineet tuohon marinadihommaan. Vai säilyvätkö lihat kauemmin siinä, mene ja tiedä.

    VastaaPoista
  12. Anne Malia13/3/13 01:08

    Totta tuokin, pienten lasten vanhemmat ovat kiireisiä ja uupuneita, lapsille täytyy saada nopsaan jotain pöytään. Silloin varmasti sortuu helposti joihinkin valmisruokiin, kuten makaronilaatikkoon, pinaattilettuihin, nakkeihin jne.

    Herkullista viikkoa myös sinulle ja kiitokset :)

    VastaaPoista
  13. Anne Malia13/3/13 01:10

    Tämä suuntaus ruoan suhteen taitaa olla nyt aika yleistä. Meilläkin lihaa menee, valitettavasti metsästäjiä ei löydy, joten turvaudumme kauppoihin. Pakko sanoa, että makkaraa kyllä tulee jossain muodossa syötyä, etenkin kesällä...

    Pyrin aina ostamaan kotimaista mikäli sitä vaan on tarjolla.

    VastaaPoista
  14. Anne Malia13/3/13 01:12

    Meillä on kotona lapsuudessa aina laitettu itse ruokaa ja hyvää ruokaa. Kai sitä on siihen tottunut. Nytkin ihailen vanhempiani, sitä miten he miettivät joka päivä ruokailunsa ja näkevät vaivaa sen eteen. Kunpa itselläkin olisi vielä enemmän aikaa moiseen.

    Olisi kyllä ihana ostaa ruokatuotteita suoraan tuottajilta. Ehkäpä tutustun aiheeseen jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  15. Anne Malia13/3/13 01:17

    Tosiaan, kaikista vaihtoehdoista löytyy aina niitä huonoja puolia, maalaisjärjellä ja kehon kuuntelemisella on paras mennä.

    Herran jestas tosiaan noita valmisruokatiskejä, joskus kun huvikseen pysähtyy katsomaan kaikenlaisia tuotteita, ihan hämmästelee, että kuka niitä kaikkia ostaa.

    Erityisesti ihmettelen noita ruokakauppojen lihatiskin kyljessä myytäviä valmisruokia, joita pitopalvelut tms. kauppoihin tuottavat. Miksi pienten valmistajien ruoat maistuvat melkein pahemmilta kuin Saarioisten. Kerran ostin lounaaksi vihannespaistosta, se koostui pakastevihannessekoituksesta, joka oli upotettu munamaitoseokseen ja hyydytetty uunissa. Siinä oli aivan liikaa valkopippuria ja suolaa, kuitenkin maku oli vetinen ja eltaantunut. Ihan hirveää! Ja sitä samaa kuraa on joka päivä vuodesta toiseen siinä tiskissä myytävänä. Todella outoa.

    VastaaPoista
  16. Anne Malia13/3/13 01:18

    Maksalaatikko on valmisruoista kuulemma ammattikokkienkin "hyväksymää", tosiaan sehän ei sisällä lisäaineitakaan. Meillä ei ole ikinä ostettu mitään kevyttuotteita, paitsi joskus vahingossa. Enpä voi saaneeni ikinä mitään hyvää kevytversiota.

    Mukavaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  17. Anne Malia13/3/13 01:19

    Juuri näin!

    VastaaPoista
  18. Anne Malia13/3/13 01:20

    Ihan noin pitkälle en ole jaksanut mennä. Työpäivän jälkeen kuitenkin kipaisen nopsaan kotimatkalla jossain kaupassa ja nappaan tarvikkeet mukaan. Pitäisi harventaa kauppakäyntejä ja järkeistää vielä ostoja. Mut kun meillä ateria valitaan aina just ennen ruokailua :)

    VastaaPoista
  19. Anne Malia13/3/13 01:22

    Samoilla linjoilla. Itsekin suosin kotimaista, paitsi talvella rakastan esimerkiksi avokadoja, niitä on pakko ostaa vaikka kaukaa tulevatkin.

    Siis en voi ikuna ymmärtää kuinka jotkut voivat juoda makeutusaineilla makeutettuja juomia, limsoja tai mehuja, voi hitsi mikä sivumaku. Jotkut nuoret eivät edes tajua miltä "oikea kokis" maistuu, kun ovat pienstä saakka juoneet coca cola zeroa tai pepsi maxia, yök.

    VastaaPoista
  20. Anne Malia13/3/13 01:24

    Moooippis sinne maalle :)

    Voi miten ihanan romanttiselta tuo teidän elo siellä kuulostaakaan. Että saa ostaa ruokatuotteita ihan maatiloilta, mahtista. Ja samaa mieltä noista lisäainejutuista.

    Joo kesää odotellessa. Meillä on mies jo kylvänyt ensimmäiset siemenet, saas nähdä millaista satoa ensi kesänä olisi odotettavissa.

    VastaaPoista
  21. Itse olen astetta tiukempi, pyrin ostamaan kaiken luomuna ja kotimaisena. Tietenkin sellaista, mikä Suomessa ei kasva kauden mukaan, ostan ulkomaisena, mutta luomuna. Kiitokset tästä lähimarketillemme, jossa on loistava luomuvalikoima, sellaista ei joka paikassa ole tarjolla. Lihaa meillä on harvoin ja jos, niin se on riistaa tai luomua. Itse en oikeastaan lihaa edes syö, mutta syön lasten lautasilta jämät, sillä pyrin minimoimaan ruokahävikin. Ahdistaa ruoan roskiin heittäminen. Varsinkin, jos on kyse eläinkunnan tuotteista ajattelen eläimiä, jotka kuolivat sen takia että päätyivät biojätteeseen. Olen kaupunkilainen, minulla on kaksi päiväkoti-ikäistä lasta ja käyn normaalisti töissä, mutten ole kokenut ruoanlaittoa ja luomutuotteisiin keskittymistä ongelmana. Käymme kaksi kertaa viikossa kaupassa ja suunnittelen ruoat sen mukaan. Mielestäni puhdas ravinto on unen, liikunnan ja rakkauden lisäksi niitä ainoita, joita ihminen tällä pallolla tarvitsee hyvän olon saavuttamiseksi :)

    Toisaalta on ryhmiä, jotka eineksiä tarvitsevat. Vanhukset ja kehitysvammaiset, joilta ei ruoanlaitto välttämättä suju. Näitä ryhmiä ajatellen on todella surullista, että einekset ovat luokattoman pahan makuisia ja ravintoköyhiä. Toivon, että tämä puhtaan ruuan trendi veisi niin pitkälle, että eineksistäkin saataisiin kunnollisia niitä tärvitseville!

    VastaaPoista
  22. Kiva postaus! Ruoka-asiat ovat mielessä entistä enemmän. Muutama vuosi sitten vatsani oli jatkuvasti tosi turvonnut, ja sain ohjeen syödä enemmän proteiinipitoista ruokaa. Siinä siivouksessa jäi pastat ja perunat pois. Mies jätti pois lihan, ja paino putosi hänellä 11kg! Joudun syömään eineksiä jonkin verran, sillä valitettavasti kouluruoka on välillä mitä on... Tosin eilen oli töissä ihanaa lohikeittoa, puolukkakaurapaistosta ja vaniljakastiketta!

    Me käydään kerran viikossa kaupassa, ja suunnittelen viikon ruuat etukäteen. Toki täydennyksiä tehdään tarpeen mukaan. Ostan mahdollisuuksien mukaan kotimaista, mutta kuten sanoit, avokadoja pitää saada, ja ne tulevat kaukaa. Puolukkaa olen syönyt jo kolme sangollista tänä talvena, ja just sain täydennystä. En myöskään tajua, miksi pitää syödä jotain goji-marjaa, kun puolukka ja mustikka ovat taatusti yhtä terveellisiä ja ilmaisia!!!!

    En silti ole myöskään mikään fanaatikko, mutta arvostan itsetehtyä ruokaa. Puolessa tunnissa saa pöytään lohta, salaattia, tuoretta ruisleipää lisukkeineen, ja jälkiruuaksi vaikka marjarahkaa.

    VastaaPoista
  23. Ihana kun nostat ruoka-asiat esille. Meidän elämä tuntuu välillä pyörivän ruoan ympärillä ja lapsetkin tykkäävät kovasti olla ruoanlaitossa mukana ja kokeilla uusia makuja.. Kesällä elämä ruoan suhteen on tosi ihanaa mökillä. Tuoretta kalaa mökkijärvestä ja kasvimaalta yrttejä sekä kasviksia. Syksyllä olemme kuin muumiperhe joka valmistautuu talveen. Lasten kanssa täytämme pakastimia marjoilla ja sienillä. Mies metsästää kanalintuja sekä hirveä ja appiukko kalastaa herkkuja pakkaseen. Lisäksi ostamme Lapista poron ja metsästysseuralta hirven jonka paloittelemme, jauhamme jauhelihaksi ja vakuvoimme lihat pakkaseen. Lähitilalta ostamme lammasta ja ternimaitoa. Talvella saamme nauttia urakasta turvautumalla pakastimeen antimiin joita täydennämme hedelmillä, kasviksilla ja yrteillä. Lapset tekevät marjoista päivittäin rahkaa ( marjoja, purkkirahkaa ja flora vanilla vaahdotettuna.. Nam!) ja pitävät välilläomaa "ravintolaa". Lasten herkkuja on carpaccio 24kk kypsyneellä parmesanilla, lakkasorbetti, itse pyydetyt ravut, hirvipihvi, avokadosalaatti.. Joistakin voi kuulostaa hullulta mutta meille on tärkeää sekä mitä syömme ja näin on helppo sanoa lapsillekin mistä ruoka on lähtöisin..

    VastaaPoista
  24. Suosikkiaiheeni, ruoka (:

    Mitään uutta en tähän keskusteluun tosin tuo, kaikissa kommenteissa tuntuu olevan sama perusajatus.

    Olen ruoka-asioissa aika tarkka: eineksiä meillä ei syödä, luomua aina etenkin eläinkunnan tuotteissa sekä tietysti kotimaista vuodenaika huomioiden. Ja aamulla syödään puuroa, tällä hetkellä suosikkiyhdistelmä on kaurapuuro itse tehdyn omenahillon kanssa.

    Tämä ei vaadi onneksi suuria ponnisteluja: liha tulee kotiin miehen toimesta, samoin kala. Inarilaiselta ystävältäni ostan poronlihaa pakastimeen. Teen jauhelihaa itse riistasta, ja ruokakaupasta ostan silloin tällöin kokonaisen luomukanan, ei siis broileria. Käymme kaupassa kerran tai kaksi viikossa, eli ostokset suunnitellaan hyvin ja ruokaa tehdään isompi annos kerralla ettei tarvitse töiden jälkeen heti kokata.

    Kevyttuotteita en osta ikinä, ja esim. marjajogurttien marjat lisätään vasta kotona pakastimesta. Olen himomarjastaja ja sienestäjä joten arkkupakastimesta löytyy aina kantarelleja ja marjoja. Teen itse myös hillot ja kiisselit, kaupan hilloissa on niin paljon sokeria suhteessa marjamäärään että hillosta puhuminen on liioittelua...

    Ymmärrän toki ettei kaikilla ole mahdollisuutta esim. riistan käyttöön, mutta silti olen sitä mieltä että itse tehty ruoka on annoshinnaltaan halvempaa ja ehdottomasti parempaa. Eikä lapsiperheelläkään aikaa kulu liikaa jos tekee tosiaan isomman annoksen esim. keittoa tai laatikkoruokaa jota voi lämmittää töiden jälkeen. Samassa ajassahan ne einekset lämmittää. Viikonloppuisin voi sitten tehdä jotain erityisempää.

    VastaaPoista
  25. Samoilla linjoilla edellisten kanssa mennään täälläkin. Lähiruokaa mahdollisuuksien mukaan, mieluiten itse kasvatettuna ja kerättynä, pakastettuna, säilöttynä ja kuivattuna. Kesällä pienellä hyötymaalla kasvaa valkosipulit, yrtit, kesäkurpitsat, salaatit, pinaatit, tomaatit, kurkut, maa-artisokat, lehtikaalit jne. Metsästä sienet ja marjat. Omenoita kuivaan talven varalle purkki kaupalla. Yrttisuolankin teen itse merisuolasta ja omista yrteistä. Kaupasta kasviksia kauden mukaan, tosin talvella on pakko saada avokadoja ja banaania. Joskus kaupan pakastealtaasta evääksi pinaattikeitto, jos kotona ei ole valmiina mitään (yleensä pakkasessa on aina annosrasioissa jotain jonka voi töihin napata mukaan). Lihaa ei meidän taloudessa syödä, kalaa silloin tällöin ja sekin mieluiten kotimaista, suosikkina muikku ja silakka. Maitotuotteet ja kananmunat aina luomuna.

    Kuukausi sitten jouduin olemaan sairaalassa kolme päivää. Minun siellä oloaikana saamani ruoka oli juotavassa muodossa; sokerista mehukeittoa ja apteekeissakin myytävää keinotekoista proteiinilisäjuomaa. Kolmantena päivänä teki se kaikki teollinen ja makea sokerijuoma pahaa ja kaipasin jo oikeaa syötävää ja juotavaa (teen ja kahvin kanssakin tuli aina automaattisesti lautasen reunalla 2-3 palaa sokeria!). Minulla on vähän erillainen käsitys terveellisestä ja tervehdyttävästä ravinnosta :)

    VastaaPoista
  26. Taisin erehtyä samaan kasvispaistokseen!!! Vetelää velliä ja kasvikset suorastaan raakoja. Kyllä mielestäni kasvisgratiinissa pitää juustoa olla! Haettavien tiskien kinkkukiusaus on meilläpäin toinen kammo kokemus!
    Mielestäni pari/kolme ruokaisaa salaattia valmistiskiin ( ja voisivat ananaksen/persikan aineksista jättää pois ja sen perinteisen fetasalaatinkin unohtaa)
    Söin ravintolassa alkupalaksi salaatin jossa oli paistettua manchengo juustoa, viikunahilloa ja pähkinää. Ai että oli hyvettä. Ei luulisi olevan vaikea toteuttaa valmistiskiin...

    VastaaPoista
  27. Samat ajatukset, joskus harvoin kun ostaa einestä niin sekin pitää tuunata omaksi lisukkeilla. Ne mitä hyväksyn on pinaatti keitto, maksalaatikko, ja joskus pizza. Pakaste pizzan lisää päällystä ; juustoa, mozzarellaa tai tomskua ja sit rucolat päälle. Keittoihin raejuustoa, leipä krutonkia tai siemeniä. Nämä siis kiireisen arki illan pelastuksia. Viikonlopun aamupalat ja ruuat menee alusta loppuun itse.

    VastaaPoista
  28. Anne Malia14/3/13 02:43

    Ehkäpä tämä fanaattisuus kasvaa pikku hiljaa itselläkin. Eikös se niin aina tuppaa olemaan, että mitä enemmän tietää sitä tarkemmaksi tulee, ja maku kehittyy. Mietin tuossa juuri lapsia, miten kouluruoat maistuvat heille, joiden kotona panostetaan vähän tarkemmin ruoan laatuun ja makuun.

    Todellakin valmisruokia tarvitaan, kunhan vaan joku älyäisi tehdä hyviä sellaisia. Odotin aikanaan hirmusti Sukulan kehittämiltä Via-tuotteilta, mutta samaa kökköö nekin on kun muut valmisruoat. Ostin jokin aika sitten hirmuisessa risottohimossa Vian valmisrisoton, kun piti töiden jälkeen saada nopeasti joku mikrossa lämmitettävä ruoka ennen muuta menoa. Voin sanoa että tuolla valmisrisotolla ei ollut mitään yhtäläisyyttä oikean maukkaan version kanssa. Mitään niin pahaa en ole vähään aikaan maistanut, hyi olkoon.

    VastaaPoista
  29. Anne Malia14/3/13 02:48

    Tosiaan moni on kertonut voivansa paljon paremmin hiilareita vähennettyään. Eihän sitä tarvitse ihan karppaajaksi ryhtyä, mutta liikojen hiilarien karsiminen tekisi taatusti kaikille hyvää.

    Minun pitäisi tosiaan järkeistää kaupassa käyntiä, tulisi iso säästö rahallisestikin, kun miettisi vähän etukäteen ruokapuolta. Mulle marjat maistuvat vaan tuoreina kesällä, en oikein pidä happamista mauista ja siksi pakastetut versiot jäävät syömättä. Puolukka on niin terveellistä, harmi kun en (vielä) osaa sitä syödä. Ja ehdottomasti kotimaista marjaa kehiin. Tosin myönnän rakastavani viikunoita....

    Just näin, puolessa tunnissa ja vähemmässäkin ajassa loihtii itse tehtyä.

    VastaaPoista
  30. Anne Malia14/3/13 02:49

    Aivan mahtavalta kuulostaa tuo teidän meininki. Hienoa kun lapset oppivat hyviä makuja jo lapsena. Sitäpaitsi ruoan laitto perheen kesken on kivaa puuhaa.

    Kunpa meilläkin olisi omavaraista lihantuotantoa :)

    VastaaPoista
  31. Anne Malia14/3/13 02:52

    Tosi moni näyttää olevan näillä samoilla linjoilla, hyvä juttu. Tosiaankin olisi mahtava saada omavaraisesti lihaa, eikä olla lähikauppojen varassa sen suhteen.

    Mutta itse tehty ruoka kunniaan. Ja moni ei muista, ettei ruoka tarvitse aina olla "tehtyä" lautaselle voi kasata aineksia ja syödä niitä sellaisenaan. Ravinto ja maku on tärkeämpää kun ruoan lämpötila :)

    VastaaPoista
  32. Anne Malia14/3/13 02:55

    Hui tuota sairaalan tarjottavaa...

    Toivottavasti mekin saadaan ensi kesänä jotakin satoa ruokapöytään saakka. Ihan kovin viitseliäitä ei kutenkaan olla, joten kaupasta hankitaan suurin ravinnosta. Mutta pikku hiljaa opetellaan kasvattamaan itse syötäviä. Pitääkin muuten muistaa tuo yrttisuolan tekeminen itse, kiitos kun muistutit.

    VastaaPoista
  33. Anne Malia14/3/13 02:56

    Samalla linjalla siis ollaan. Joskus on tullut myös tuunattua pitsaa, nyt ei sitäkään enää, kun kekattiin alkaa käyttää tortillaplättyjä pitsapohjina, ne valmistuvat käden käänteessä ja päälle voi heitellä omat herkut. Eihän se itse tehtyä pohjaa voita, mutta pikailtapalana hyvä vaihtoehto.

    VastaaPoista
  34. Täytyy vinkkaa Kupittaan suunnalla asuville tai töissä käyville, että biocityn alakertaan avatun k-marketin pakastekaapista löytyy Rymättylässä kasvatettua lammasta ja karitsaa. Eli kyllä tässä on vielä toivoa ja lähiaikoina. Rohkeasti vaan kauppiaille toivomuksia!

    VastaaPoista
  35. Toistaiseksi päiväkotimömmöt maistuvat heille hyvin, joskus jopa paremmin kuin kotiruoka... Todella palkitsevaa ;)

    VastaaPoista
  36. Huvittunut.14/3/13 11:42

    Heh

    Aspartaamia saa aika paljon hotkia, ennenkuin siitä tulisi mitään pieniäkään terveydellisiä haittavaikutuksia.
    Sen sijaan; "meillä syödään paljon lihaa"...

    VastaaPoista
  37. Joo ja vinkkinä: Findus-pizzapohjat ovat tosi hyviä, kannattaa kokeilla.

    VastaaPoista
  38. Anne Malia14/3/13 23:39

    Kiitos :) toisten testaamat vinkit on aina hyviä!

    VastaaPoista
  39. Anne Malia14/3/13 23:40

    Aivan mahtavaa jos lapset eivät ole kranttuja vaan osaavat nauttia kaikenlaisesta ruoasta :) Itse olen ollut aikas kranttu, eikä se ollut kivaa!

    VastaaPoista
  40. Anne Malia14/3/13 23:41

    No en nyt ajatellut aspartaamin terveysvaikutuksia, vaan sitä ällötystä minkä sen maku tekee tuotteeseen. Sitä kun ei ole tottunut maistelemaan, tulee etova olo pienestäkin maistiaisesta.

    VastaaPoista
  41. Moi,

    itse en ole mitenkään tarkka tällaisista ruoka-asioista. Ainoa asia mihin kunnolla kiinnitän huomiota on suomalaisuus. Ulkomaisia hedelmiä kyllä tulee syötyä, kun ei niitä täällä kasva. Marjat sitten tietysti kotimaisina. Kanaa käytän marinoitunakin, kylläkin vain hunajamarinadia. Kanaa ostan myös pintamaustettuna. Se on lempparini. Itsekin voisi opetella, mutta pidän noista, niin ei ole tullut vain opeteltua. Muun lihan ostan aina marinoimattomana, pihvit ja suikaleet.

    Toivottavasti ei haittaa, että ihan kehun nimellä Tikkurilan Yliveto nimistä K-Supermarkettia. Poista Annen jos tämä ei sovi. Tässä K-supermarketissa on aivan mahtava tiski. Sieltä saa salaattia lounaaksi juuri niillä aineksilla kuin itse haluaa. Yleensä olen itse ostanut salaatin viidellä "täytteellä" , hinta on mielestäni kohtuullinen ja salaatti on hyvää. Valikoimaa on hurjasti ja kastikkeita/öljyjä myös. Olen jonkun kerran syönyt myös valmisruokia samaiselta tiskiltä. Ymmärtääkseni suurin osa niistä on kaupassa itse valmistettuja ja olen kyllä tykännyt kovasti. Vaikka en juuri koskaan eineksiä syökään. Salaatti tuolla on kyllä vienyt voiton melkein aina :) Suosittelen jos joku joskus sinne päin eksyy!

    Hyvää viikonloppua, tulipas nälkä...oiskohan huomenna pihvipäivä :)

    VastaaPoista
  42. Samoilla linjoilla kanssasi. Koko aikuisikäni olen välttänyt valmiita marinadeja ja maustesekoituksia. Yöks. Yökötys tulee myös silkasta Knorrin, Maggin ja-mitä-näitä-nyt-on ajatuksesta. En ole vieläkään keksinyt, miksi pitäisi käyttää esim. lihaliemikuutioita tms. Tulee kuulemma enemmän makua. Mielestäni ruokamme on oikein hyvää nytkin, maustettuna suunnilleen samoilla tuotteilla, kuin itsekin mainitsit: suolaa (jotain sellaista oikeaa), pippuria, chiliä ja yrttejä. Makeutusaineet ja kevyttuotteet ovat myös saatanasta.

    VastaaPoista
  43. Tiina - Fanni ja Kaneli16/3/13 19:32

    Komppaan kyllä täysin. Ei mikään asia ole musta-valkoista, mutta kun alkaa kiinnittämään huomiota hommaan niin tulee joskus todellisia ahaa-elämyksiä. Loppujen lopuksi hyvä ruoka ei ole kovin monimutkainen juttu - simppeli, hyvistä raaka-aineista tehty ruoka vaan käy järkeen. Kiva juttu + hyvää ja ehdottoman tärkeää keskustelua!

    VastaaPoista
  44. Anne Malia17/3/13 01:49

    Kiitos kivasta kommentista! Ja en tiettykään poista kommenttia, minusta on mahtava kuulla aina suosituksia hyvistä jutuista ja paikoista, se on bloggaamisen suola, vuorovaikutus ja löydöt.

    Se on ruokajutuissakin aina makuasia mikä ratkaisee ja mihin on tykästynyt. Eihän marinadeissa sinänsä ole mitään pahaa jos mausta pitää. Itse kun niitä en ole tottunut käyttämään, se maku tuntuu niin tekoiselta tai jotenkin vaan ei maistu.

    Tuollaisia valmistiskejä soisi olevan enemmänkin. Miksi tosiaan salaatti pitäisi sekoittaa valmiiksi, oma koonti on ihan loistava ajatus. Stockalla on täälläkin mukiin menevä tiski, sieltä tulee joskus poimittua kiireessä jotain. Osa on hyvää ja osa ei. Jos kauppa valmistaa valmisruoat itse ja taustalla on osaava kokki, niin lopputuloshan voi olla mainio.

    Mahtista viikonloppua! (täällä herkuteltiin tänään itse loimutetulla lohella, nam)

    VastaaPoista
  45. Anne Malia17/3/13 01:51

    Nämä on just tottumisasioita. Meillä vanhemmat on aika tarkkoja tosiaan ruoan suhteen, siksi en ole koskaan tottunut valmisjuttuihin. Tosin lihaliemikuutioita tai fondeja käytän joskus joissakin ruoissa - mutta valitsen aina mahdollisimman lisäaineettomia versioita. Joissakin keitoissa ne vaan oikaisevat niin paljon. Mutta kastikkeissa en sellaisia käytä.

    VastaaPoista
  46. Anne Malia17/3/13 01:53

    Sepä se, että ruoka on aika simppeli juttu. Sun ihanuuksia aina katselen ruudun takaa kuola valuen. Niin herkullisen näköistä ja upeita lopputuloksia.

    Tosiaan toivoisi kauppiaiden ja ruoan tuottajien vähän nappaavan vinkkiä kuluttajien toiveista!

    VastaaPoista
  47. Hei

    Onpas kaikilla terveelliset ruoka valiot!!!! Itse en valitettavasti aina voi katsoa mikä on terveellistä,
    en voi syödä laktoosia, joten kaupan hyllyiltä tarttuu mukaan milloin mitäkin kunhan saan syödä sitä
    ja aina kun tulee jotain uutta mitä voin syödä ostan ehdottomasti sillä jostakin on saattanut mennä
    pitkä aika kun olen viimeksi syönyt sitä, esim oli kauan ettei ollut minulle maitosuklaata, nyt
    on, ahmin sitä heti kun sain ostettua :) meillä tehdään ruokaa aina itse en paljon saa syödä eineksiä, muut
    perheessäni eivät syö ollenkaan makkaraa joten joskus teen itselleni sitä esim uuni lenkkiä nam,
    nyt te muut olette kauhuissaan. : ) LIsäksi laktoosittomat tuotteet ovat todella hintavia, monesti kotona miettii ettei ostanut paljon mitään. Maidot on esim aina ostettava kaupasta ei voi juoda muuta. Koko ajan laktoosittomia tuotteita tulee lisää, mutta on paljon mitä en saa syödä, siksi joudun tekemään itse mutta jos kerrankin jotain saa valmiina ja ei ole vuosiin syönyt sellaista on se ostettava. Mitä marketeissa käy ostelemassa jotain esim juustoja myyjät eivät aina tiedä mikä niistä on laktoosittomia ei kyllä stokkallakaan kaikista joten ne jää kauppaan, mutta jos joku on varma hevosen lihaa ei saa olla sitten missään!!!

    VastaaPoista
  48. Olen muuten aika lailla samoilla linjoilla, mutta lihansyöntiä en suosi. Runsas lihansyönti on tosi epäekologista ja epäterveellistä, lisää mm. sydänsairauksien ja monen syövän riskiä, eikä luomuliha terveysmielessä valitettavasti ole juurikaan teollista lihaa parempi. Oon itse pyrkinyt syömään kasvisruokaa pari kertaa viikossa, lisäksi kalaa, ja vain erityisenä herkkuna punaista lihaa. Sitäkin mieluiten riistana tai ainakin luomuna. Kanaa tulee syötyä silloin tällöin, mieluiten luomukanaa, jota esim. Stockalta saa kokonaisena palasteena. Kokonaisesta kanasta saa keiteltyä kaupan päälle ihanan kanaliemen.

    Kevyttuoteita en osta, paitsi rasvatonta maitoa, koska tykkään sen mausta. Maitorasva on kyllä kiistatta epäterveellistä, mutta oon ratkaissut asian niin, että juustot, rasvaiset jogurtit ym. ovat erikoisherkkuja, eivät päivittäisessä käytössä. On mielenkiintoista kyllä, miten makuasioihin tottuu: en ole vuosiin syönyt muuta kuin maustamatonta jogurttia, ja maustetut jogurtit maistuu suussa nyt aivan ällömakealle, keinomakeutut kevytjogurtit suorastaan syömäkelvottomalle.

    VastaaPoista
  49. Hyvä vinkki on leipoa yhdellä kertaa hieman isompi pitsataikina ja laittaa ylimääräinen taikina pakkaseen, vaikka sellaisin yhden pitsan annoskokoina. Taikina pistetään pakastepussiin ja painellaan sentin-kahden paksuiseksi littanaksi, joka sulaakin nopeasti kun iltasella iskee pitsanhimo.Sitten vain kaulitaan taikina sopivaksi, täytetään ja paistetaan. Melkein yhtä helppoa kuin pakastepohjien käyttö. Viikonloppuna tein ihan vahingossa parhaimman pitsapohjataikinan, kun kotona oli vain täysjyvävehnäjauhoja ja spelttijauhoja. Niitä meni taikinaan n. puolet ja puolet. Tämä vinkkinä, jos haluaa tehdä vähän terveellisemmän pohjan kuin pelkistä valkoisista jauhoista tehtynä. Samoin olen pakastanut pieniin rasioihin itse keittämääni tomaattikastiketta, joten sitäkin on meillä usein valmiina.

    VastaaPoista