Tietoa mainostajalle ›

Sunnuntaina kotona

17.9.2012

kuva

kuva

kuva

kuva

kuva

kuva

kuva

kuva

Tervetuloa meidän kodin sunnuntaitunnelmiin. Ulko-ovea koristaa ensimmäinen ulos hankittu syyskoriste, muut syyskasvit hankitaan vasta Pariisista palattuamme. Kranssin ostin Pia Jaalalta, siellä on kauneimmat. Kukkapenkissä kaivattaisiin kuituneiden kukintojen nyppijää, olen nyt vähän laiska siinä hommassa. Lettunen on nautiskellut tänään auringosta ja pehmeästä nurmikosta. Hän on loikoillu pihalla kun minä olen tuulettanut ja siivonnut. Olohuoneen hempeät Morriksen tyynyt pääsivät tomutuksen jälkeen kaappiin syyslevolle.

En ole tainnutkaan esitellä aiemmin eteistämme. Tuossa nyt pari otosta, joissa näkyy tuulikaappi harmaine laattalattioineen, liukuovikaapisto jää kuvan ulkopuolelle. Tuulikaapista tullaan sitten varsinaiseen eteiseen, jossa meillä on Asplundin Snow-lipasto ja Wegnerin tuolit, matto uupuu ja on etsinnässä.

Olohuone sai uutta ilmettä, kun kaivelin kaapin uumenista tummemmat tyynyt esille. En kyllä ole ihan vakuuttunut tuosta lajitelmasta tähän kotiin, meidän molempien mielestä tila kaipaisi vähän pehmeämmät talvityynyt. Kunhan löydän olohuoneeseen sen oikean maton, tulee sen mukana myös tyynyt vaihtumaan. Toiveissa olisi lämpimiä villaisia pintoja ja harmaita sävyjä.

Olipas oikea touhusunnuntai, sellainen juuri josta pidän. Ne jotka seuraavat minua instagramissa (@muotimielessa) tietävät, että söimme tänään siskonmakkarakeittoa, nam, perinteistä kotiruokaa.

This is how my sunday looked like. Some garden work, cleaning and a bit decorating too. So just the perfect sunday for me.

8 comments

  1. Ihania ja inspiroivia kuvia, kiitos!

    VastaaPoista
  2. Ihana, ihana, Lettunen! Kiitos näistä kuvista, musta kun on hiukan tuntunut ettet välitä nykyisin riittävästi Lettusen kuulumisia...

    -Jutta-

    VastaaPoista
  3. Tykkään kovasti tyynylajitelmastasi :)

    VastaaPoista
  4. Anne Malia19/9/12 01:36

    M:
    Kiitos kiitos itsellesi kivoista sanoista :) Tulin hyvälle mielelle.

    Jutta:
    Totta, olen kyllä postaillut liian vähän Lettusta. Yritän parantaa tapani :)

    VastaaPoista
  5. Anne Malia19/9/12 01:46

    Minttu:
    Joo, on toi kivan vaihteleva asetelma, mutta heti heleiden tyynyjen jälkeen se näytti vähän kovalta ja kontrastiselta. Nyt jo vähän silmä tottunut :)

    VastaaPoista
  6. Nämä kuvat eivät yhtään helpota mun talokuumetta. Haluaisin niin kovin pois kerrostalosta, mutta eipä taida onnistua vielä hetkeen. Ihania kuvia joka tapauksessa! :)

    VastaaPoista
  7. Anonymous19/9/12 21:06

    Kiva kun laitat kuvia olohuoneestanne, kaunista teillä!

    VastaaPoista
  8. Anonymous20/9/12 11:14

    Hei, oletko lähdössä Pariisiin. Voikun tekisit matkasi jälkeen taas oikein paljon vaate-/asupostauksia. Ne ovat niin ihania! Parhain terveisin ja mukavaa syksyä toivotellen Riikka

    VastaaPoista