Keittiöstä

13.6.2012

kuva

kuva

kuva

Meidän uudet keittiön tasot, Kustavin Puun valmistamat massiivitammiset, näyttävät tällaisilta. Oi miten koko keittiön tunnelma muuttui tasojen mukana. Tähän taloon sopii hyvin lämminhenkinen keittiö, ollaan eletty kymmenen vuotta modernin ja simppelin italialaisen keittiön tunnelmissa, nyt vaihtelu virkistää kivasti. Tämä on talon henkeen soveltuva, silti yksinkertainen köökki, täällä kokkaillaan paljon ja nautitaan ruoanlaitosta. Esittelen vielä jossain vaiheessa huoneen tarkemmin, mutta muutama juttu puuttuu vielä paikaltaan - nimittäin suuri liitu/magneettitaulu ja metallikärry muun muassa.

Tammiset taululistat ovat Mazen, ne on hankittu jo aikaa sitten, nyt vasta niille löytyi sopiva paikka. Taululistojen etuosa on huurrettua pleksiä, kiva yksityiskohta. Nyt on hirveä vimma somistaa keittiö valmiiksi, tänään en kuitenkaan jaksa enää siihen puuhaan, joten katsotaan jos inspis iskisi joku toinen ilta. Tykkäättekö te somistella keittiötä ja vaihteletteko te yleensäkin esillepanoja tasoilla? Olen muuten iloinen, ettei meiltä löydy enää kahvinkeitintä keittiöstä. Hylkäsimme sen toistaiseksi kokonaan, nyt käytämme Bodumin pressopannua, sillä tulee paljon makoisammat kahvit. 

This is our kitchen with new oak counter tops. I like the bit of a romantic feel in it, our previous kitchen was really simple and modern so this is nice for a change. This also suits the architecture of our house. Now I have an urge to make nice arrangements for the kitchen.

11 comments

  1. Silmä lepää näissä kuvissa -niin upean ja kodikkaan näköistä! Todella kaunis ja rauhallinen tunnelma ja kauniiksi olet laittanut!

    Ja kyllä, tykkään somistaa keittiössä! Me taas ollaan vuosia eletty pyökin kanssa, joten seuraavaksi vuorossa mustavalkoista modernimpaa keittiötä :) Siihen mausteeksi tykkään käyttää juurikin tammea, tulee heti kodikkaampi ja pehmeämpi tunnelma.

    Kävin muuten tänään Koodissa kotiuttamassa sen valkoisen Tolomeon, en malttanut odottaa uuteen kotiin asti :) Harmi, ettei törmätty!

    VastaaPoista
  2. Hei,

    kylläpä näyttää keittiö kauniilta. Tykkään itsekkin käyttää noita Kustavin puun Regatta puutasoja suunnitelmissa. Tasojen pitkät, yhtenäiset ja kapeat rimat luovat ylellisemmän ja laadukkaamman yleisvaikutelman kuin lyhyistä, paksuista paloista liimatut tasot. Hinta on toki korkeampi, mutta on kyllä sen väärtti. Ihanan vaaleanpunaiset nuo Pelargoniat, ovatko Mårbacka lajiketta?

    VastaaPoista
  3. Ihanalta näyttää. Ja lehti/kirja teline on just passeli siihen kohtaan :) Oma keittiö tehtiin 11 vuotta sitten ja kovasti tekee mieli uudistaa enemmänkin. Mutta sinulle Onnea uudistuneeseen keittiöön ja uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  4. Ihanan valoisaa! Tasot näyttävät tosi hyvältä :)
    Innolla odottelen lisäkuvia keittiöstä.

    VastaaPoista
  5. Anonymous13/6/12 13:46

    onko toi pelkkien tason vaihtaminen vaikeeta /kallista ? sillä vois kuitenkin kai aika näppärästi ja pienellä saada keittiöön uutta ilmettä ?

    VastaaPoista
  6. kaitaliina13/6/12 17:46

    Niin kauniin ja kotoisan näköistä, tykkään tosi paljon tuosta seinälaatasta. Ja nuo kuluneet ruukut ovat ihanat!
    Meilläkin kahvi on valmistettu täällä, ja jo viime kodissakin loppuaikoina, pressopannulla. Mutta nyt kotiimme tuli delonghin espressokeitin, joka jauhaa pavutkin vielä, joten houkutus tehdä cappuccino tms sillä on aika suuri. Kun pressopannussa joutuu kuitenkin jauhamaan pavut itse. Toisaalta tykkään siitä puuhasta, se on jotenkin terapeuttista veivata sitä, mutta kun kiire iskee, on helppo arvata kumman kahvin valmistaa. Houkutus painaa sitä yhtä nappia on vähän liian suuri.: )

    VastaaPoista
  7. Päiväunelmieni keittiö! Ihanan valoisa ja raikas.
    Itse ainakin vaihtelen usean kerran kuussa keittiön somisteita.Esimerkiksi siirtelemällä yrttipurkkeja, tekstiilejä ja ihan vaan mausteiden paikkaa tai järjestyssä puulaatikossa. Kaipaan etenkin näin kesällä vaihtelua rutiineihin.

    Myös meillä kahvikone nököttää kaapissa ja sen tilalla on joko Bodumin presso pannu tai iki-ihana Bialettin mutteri.Vielä kun huomasin ostaa kaupasta luomua kahvimaitoa on aamut pelastettu.

    VastaaPoista
  8. anna-liisa14/6/12 00:29

    Tuo tiililadontainen jotenkin vanhan oloinen laatoitus näyttää munsta tosi kivalta nykyisin vallalla olevien välitilalasien vaihteluksi! Hyvä tuuri, kun rakentaja on tehnyt noin kivan valinnan!

    VastaaPoista
  9. Anonymous14/6/12 14:42

    Hyvältä näyttää teidän keittiö! Mistä olet ostanut nuo saviruukut? Todella kauniit :)

    VastaaPoista
  10. Moi,kylläpä näytti hyvälle uusi keittiö!Ihana,ja valoisa!meillä oli Niko ja laura yökylässä,oli mukavaa!Nyt pakkausta huomenna kuusamon mökille.<3

    VastaaPoista
  11. Anne (Malia)15/6/12 18:54

    I:
    Kiitos, tykkään itsekin kovin tuosta keittiöstä nyt, kaikkine "vikoineenkin" mistä just juteltiin :)

    Tuija:
    Nimenomaan siksi tykkään noista puutasoista, kun eivät ole niistä kalikoista koottuja, ovat jotenkin ylellisemmän näköiset. Pintakäsittely on näissä Kustavin tasoissa myös omaa luokkaansa, asentajakin sitä oikein ihmetteli kun oli niin hyvä öljyvahapinta.

    Valitettavasti en osaa sanoa ovatko Pelargonit tuota lajiketta :) ostin vaan kun olivat söpöt, heh.

    E:
    Kiitos kovasti :) Juu, kiva kun löytyi noille tauluhyllyille ihan täydellinen paikka.

    Anu:
    Kiva kuulla :) minäkin odotan innolla, että saan laitettua lisää kuvia!

    Anonyymi:
    Tasojen vaihtaminen ei varmasti ole kovin vaikeaa, asentajalta se sujuu nopeasti, varsinkin kun saa aukkojen mitat hyvin vanhoista tasoista. Voi itsekin asentaa, jos on taitava ja omistaa välineet.

    Hinta riippuu tietysti tason materiaalista ja laadusta. Laminaattitasot ovat edullisimmillaan hyvinkin halpoja, massiivipuiset laadusta riippuen keskihintaisia tai aika kalliita, kivitasot suht kalliita tai superkalliita. Komposiittitasot kalliita. Normikeittiöön peruslaminaattitasot maksavat ehkä n. 500-1500, puutasot 1000-3000, kivitasot 2000-6000, komposiittitasot 3000-6000. Nämä siis karkeita arvioita, heittoja.

    Mutta tosiaan keittiön ilmeen saa muutettua kätevästi. Lisäksi ilmeen muutosta voi tehdä vetimien vaihdolla, valolistojen poistolla, lattialistojen poistolla sokkelien edestä (siis niiden tilalle uudet sokkelit), runkovärin muuttamisella ovien väriseksi, yläsokkelin avaamisella, yläkaappien korkeutta nostamalla, välitilan uusilla laatoilla jne. jne. riippuu aina keittiöstä.

    kaitaliina:
    Juu, nimenomaan keittiö on kotoisan oloinen, se on hyvä :)
    Kyllä kahvi maistuu hyvältä jo pressopannulla, mutta voin vain kuvitella miten namia se on jos jauhaisi pavutkin itse...

    Maisie:
    Niin, minäkin pidän tosi paljon tuosta keittiöstä, ei ihan täysin oma unelmani, mutta aika lähelle sitä :)
    Kyllä kahvinkeitin onkin turha kapine kun hyvää kahvia haluaa.

    anna-liisa:
    Meillä kävi siinä suhteessa tuuri, sillä olisin valinnut itsekin tuota laattaa uuteen kotiimme, onneksi se oli jo valmiiksi täällä :)

    Anonyymi:
    Hitsit, nuo on tosi monta vuotta vanhat ja saattavat olla meidän äidin kätköistä, en muista mistä ovat mulle päätyneet...

    Satu:
    Kiitos muru :) Oivitsi teillä on ollut vipinää, mukavaa!

    VastaaPoista