(neule Benetton / housut Zara / nilkkurit Acne)
Kivaa kun minun pari vuotta vanhat Pistol-nilkkurit ovat nyt oikein ajankohtaiset. Acnen kevätmallistossa on nimittäin lähes samansävyinen malli näistä klassikkopopoista. Nilkkurini ovat hiukan liian suuret, valitsin aikanaan normaalin kokoni ja näistä olisi kannattanut valita yhtä pienempi koko. Vaihto pienempiin ei onnistunut ostohetkellä - pienempää kokoa ei ollut enää jäljellä. Niinpä olen käyttänyt näitä paksujen froteepohjallisten kera, mikä onkin hyvä juttu, sillä ne ovat mukavat jalalle. Mutta tietysti kenkä istuisi nätimmin kun ei olisi ihan noin väljä.
Ja edelleen hehkutan Benettonin perusneuleita, tämäkin tarttui mukaan Kokkolan Benettonista, miesten hyllystä. Koko on S, samoin kuin naistenkin mallissani, ihan passeleita molemmat.
Minulla on muuten nyt joku alaosakriisi, se iskee aina välillä. Tuntuu ettei kaapissa ole mitään yhdisteltävää kaikkiin kivoihin yläosiin. Hameella tulee vilu, villakangashousut tuntuvat tunkkaisilta, kuviohousut ovat liian keväisiä ja farkut kyllästyttää - jotain pitäisi keksiä.
My couple of years old Pistols are just perfect now, especially as Acne just launched a new colour of these classics and it is almost the same colour as thes oldies. If you are thinking of bying this model, choose one size smaller as normal, these are fairly big sized. And I am again wearing a jumper from Benetton, they just are so good. This one from mens collection, size S is just perfect.


10 kommenttia:
Sulla on kiva torkkupeitto ja kiss me- tyyny soffalla, saaneen tiedustella mistähän mahtaisi löytyä, ja mitä merkkiä ovat? :)
ps. oikein nätit kengät
Anonyymi:
Molemmat ovat Koodista, kuva on siis otettu siellä kaupassa. Torkkupeite on Missonin ja tyyny Day Homen. Jos kiinnostuit, voit tiedustella niitä osoitteesta shop@sisustuksenkoodi.fi
Kiitos, kenkulit ovat oikein passelit :)
Alaosakriisiä podettu puoli talvea T Wangin verkkareissa, joista mies ei tykkää, kuten ei farkuistakaan, joiden lahkeet käännetty. Laita heti blogiin kuvaa, kun keksit jotain ... Olen saanut sinulta niina paljon ideoita omaan pukeutumiseeni!
Sama ongelma mullakin Pistolejeni kanssa. Tekisi niin mieli uusia, pienempänä. Vanhat hölskyvät ja lerpattavat häiritsevästi!! Näyttävätkin niin, hmm. jotenkin tyhmiltä :) En tajunnut tuolloin ostaessani, että olisi pitänyt valita pienempi koko...olin vain iloinen, että mahtui ja kerrankin oli reilua kokoa.
Sama alaosakriisi mullakin, jään odottelemaan ratkaisujasi :-)
Miten sitä joka aamu tarttuukin niihin samoihin farkkuihin? Ja kaupassa vaateostoksilla on olevinaan ihan eri ihminen, ostaa housuja ja ajattelee, että kyllä minä näitä sitten tulen käyttäneeksi, vaikka sisimmissään jo tietää, että niin tuskin tulee käymään.
nim. kolmet chinot käyttämättä kaapissa...
Laita sortsit! Sulla on muun muassa ne ihanat harmaat Acnen villakankaiset! Ja villasukkahousut alle, niin ei palele. Ja saappaat.
Tarumarja:
Joo, mäkin käyttäisin vallan Wangin neuloshousuja, mutta kun ryötit tarttuvat kiinni sukkiksiin ja se ei näytä hyvältä. Nuo miehet ei usein ymmärrä näitä kaikkia "muotihömpötyksiä" :))
Helena:
Juu, pistolit on älyn vahvat ja hyvät kengät, harmittaa tosiaan tuo iso koko.
HMH:
No sanos muuta, mä istun aina illalla sängyllä ja katson avonaiseen vaatekaappin, kun mietin mitä puen seuraavana päivänä töihin. Tuntuu ettei mulla oo mitään (hah), kun kaapissa on liikaa tavaraa ja aina muka joku osa asusta puuttuu.
Kun keksisinkin jotain kivaa taas :)
Vimps:
Joo, just yks päivä olikin ne shortsit, kaksien villasukkisten kanssa just ja just tarkeni. Meillä on vaan töissä niiiin kylmä sisällä.
Sullahan on aina just hyvän näköisiä ja kekseliäitä asuja!
Perusvilliksiin sopii mielestäni loistavasti myös nahka/vahahousut, tulee heti vähän erilaista särmää/vaihtelua. Etenkin sun säärillä varmasti loistovaihotehto!
Onpa ihania asuja taas tsiljardi! Voi että!
Mulla muuten kävi ihan samalla tapaa omien pistoleideni kanssa; ovat melkein jopa YLI yhden koon suurta mitoitusta. Pöh. Mutta mulla on sitten tuplasukka kengässä, ensin perussukka ja sitten semmoisia H&M-villasukkatyyppisiä. On hyvä niin, väljä ulkoasu vähän harmittaa toki.
Hertta/Lilou's Crush
Vanilla:
Voi kiitti, itsestä ei aina tunnu siltä :)
Totta, vahahousut on hyvät, omani on vyötäröltä vähän epämukavat, vetskari valuu, ja siksi ei ole tullut pidettyä niitä.
Lilou:
Heissuliveissuli sie :)
Eikö oo kumma kun niin isoa mallia ovat nuo popot. No ainakin mahtuu sukkaa, mulla myös. Mutta kun on ripakinttu, olis nätimpi kun kenkä istuisi paremmin, nyt kaviot näyttävät jättiläisiltä, heh.
Lähetä kommentti