14.1.2012

Pikkuista apua


Kuulkaas kaikki, nyt tarvittaisiin vähän teidän apuanne. Ystäväni ihastui totaalisesti liikuttavaan sivustoon nimeltä Dear Photograph. Sivustolle lukijat lähettävät valokuviaan ja kertomuksiaan muistojen hetkistä. Ideana on viedä vanha rakas valokuva kuvauspaikalle nykypäivänä ja sovittaa se mittakaavassa nykyiseen ympäristöön. Kurkkaamalla tuota sivustoa pääsee jyvälle mistä on kyse.

Ystäväni siis ihastui niin paljon ideasta, että avasi vastaavanlaisen sivusen suomalaisille muistojen kuville. Koska Rakas valokuva-sivusto on ihka uusi, ei siellä ole vielä montaa kuvaa. Siihen siis tarvitsen teidän apuanne. Lupasin kuulutella täällä innokkaita lähtemään valokuvansa kanssa kotitaloonsa, vanhaan kouluunsa, leikkipuistoonsa tai mihin tahansa tuttuun paikkaan, kuvaamaan oman Rakas valokuva-muistonsa muillekin jaettavaksi.

Minusta ainakin olisi hurjan hauska nähdä monia kuvia ja hetkiä siirrettynä nykypäivään. Itse osallistuin jo kuvassa näkyvällä isomummun kotitalon kuvalla. Minulla on paljon muistoja tuosta pienestä talosta. Siellä siis asusteli isomummuni ja mummuni aikanaan. Aion kyllä penkoa vielä lisääkin vanhoja kuviani, josko löytyisi jotain kivaa.

Kiitos hurjan paljon avustanne :) niin ja muistakaa klikata facebook-tykkäystä myös.

4 kommenttia:

Eeva kirjoitti...

Vielä parempi jos rinnakkain olisi ennen ja jälkeen kuvat. Katsoja olisi näin mukana toiminnassa ja pääsisi pohtimaan aikaa kun näkisi muutoksen ihmisissä, rakennuksissa ja paikoissa.

Anonyymi kirjoitti...

Mieletön, loistava idea! Ihania kuvia tuolla alkuperäisellä sivulla. Kyllä ihmiset ovat kekseliäitä.
Juuri tämän takia blogisi on niin kiva, että jaat ja innostat.

Anonyymi kirjoitti...

Olen itse joskun ihaillut tuon alkuperäisen sivuston kuvia ja etenkin niihin liittyviä tarinoita.

Mahtavaa että saadaan Suomeen oma sivusto, toivottavasti se vaan saa kuvia julkaistavaksi, koska ei ole selvästikään mikään yrityksen suurella rahalla tekemä ja hyvä näin!

Aloin jo etsiä sopivia kuvia ja kännykkäkamerallakin testailin miten niitä kuvia kannattaa sihtailla. :)

Kiitos hienosta blogista!

Heini

Malia kirjoitti...

Eeva:
Kiva idea :)
Sivustolle voikin lisätä kuvat myös tuolla tavalla, ennen ja jälkeen.

Anonyymi:
Oo, kiva jos tykkäsit! Minusta on mukava esitellä erilaisia kivoja juttuja täällä ja vallankin jos ovat vielä ystävien sellaisia.

Heini:
Kiva kiva, mahtavaa jos lähetätät kuvasi sivustolle. Odottelen jännityksellä uusia kuvia :)